Kiroilu on rumaa!

Asian voi ilmaista humoristisemminkin:

http://pehmojengi.blogspot.com/2009/09/kiroileva-niili.html

Oikeasti kovien tyyppien ei tarvitse korostaa itseään kiroilemalla. :)
10779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

perusteellahan todettiinkin, että kiroilu auttaa siihen, mihin pitääkin. Esim. kun lyö varpaansa kiveen, se ei satu niin paljon, kun kiroaa oikein perkeleesti.

Äänestä

Olen kuullut, että Hesassa olisi ravintola, jonka liikeideana on, että henkilökunnan tähytyy olla mahdollisimman ilkeitä asiakkaille, töykeitä ja jopa kiroilla. Onkohan täälegendaa vai totta? Jos joku tietää, mikä tää rafla on ja missä, niin kerrotteko. Liikeidea on niin ihmeellinen, että tarttis mennä ihan katsomaan...? Siitä,kun kuulin tän jutun, on jo aikaa varmaan pari vuotta, eli voi olla, ettei lafkaa enää edes ole, mutta valistakaa mua,kiitos!

Äänestä

En pääsääntöisesti katso palstoille linkitettyjä juttuja, moni on taitava niitä vetelemään netistä, mutta mitään omaa sanottavaa ei sitten juurikaan ole. Minusta tämä tapa on jopa pahempi kuin kiroileminen. Aloittajalla oli sentään yksi näkemys, mistä plussaa.

Mutta jos puhutaan kiroilemisesta noi yleisesti, uskon ihan oikeasti, että esim. kiputilanteessa sadattelu voi olla psykologisesti tehokasta, muuta hyötyähän siitä ei sitten olekkaan.

Satuin tässä joku päivä sitten ihan siistiin syysjuhlaan, jossa juotiin boolia ja syötiin emännän laittamia pikkupurtavia, oli pelejä ja mukavaa yhdessäoloa, ihan asiallista keskustelua jne. Mutta yksi mukana ollut about 35 v. naisihminen oli unohtanut sanavarastostaan lähes kaiken muun sen kuuluisan "veen" lisäksi. Ihan siisti mimmi, ei siinä mitään, mutta järkyttävää kuultavaa.

En ole enkeli itsekään kielenkäyttöni suhteen, mutta seurassa/kutsuilla nollatoleranssi kiroillun suhteen kuuluu peruskäytökseen. Ehdottomasti. Pikkutunneilla voi joku tuhma juttu olla sallittu, jos lapset eivät ole kuulomatkan päässä.

Äänestä
  • Ilmeisesti kiroilu on sangen yleistä. Joskus satuttaessani itseni päästin kirosanan ja minulle sanottiin, että oho, sä et kyllä ikinä kiroile/en ole kuullut sun koskaan kiroilevan. Eli se huomataan, jos joku ei kiroile. Kiroilua ei niinkään. Jos se ei ole todella runsasta.

    Kuljen bussissa usein koululaisten kanssa ja on kyllä hirvittävän kuuloista, kun joka toinen sana on se v-alkuinen (kokeilisivat välillä ky..pää tai pil...ua, se voisi olla kovempi juttu). Oli puheen aihe mikä tahansa. Ehkä se on jo "tota" sanan korvike tms. täytesana. Aika pienetkin koululaiset jo kiroavat. Toisaalta muksujen/teinien kiroilu enemmän huvittaa kun kauhistuttaa.

    Aikuisetkin tietysti kiroavat. Miehet käyttää usein saatanaa ja perkelettä. Mutta naisetkin joskus. Itse en ole koskaan oppinut oikein kiroilemaan. Tai yksikseni saatan päästä kirosanan tai useammankin, kun joku oikein ärsyttää tai jos satutan itseni. Mutta seurassa osaan hillitä itseni. Tai ei edes tarvitse, käytöstavat tulevat "automaattisesti". Tietyissä paikoissa/tilanteissa käyttäydytään tietyllä tavalla. Töissä olen erilainen kuin kotona jne.

    V-alkuinen sana on mielestäni se pahin. Tai no ok, jos tosiaan joku nainen/tyttö (miksei mieskin) sanois, että k...pä, se säväyttäs enemmän. Se kertonee varmaan siitä, että v-alkuinen sana on jo niin vakiintunut puheeseen, että ei se kauheasti hätkähdytä?

    Äänestä

Toi siili on kokoajan kovin kiukkuinen. Toiset kiroilee iloisenakin ja ihan normaali puheessa.

Äänestä
  • Toisilla en tarkoittanut toisia siilejä...
    :-)

    Äänestä

tai sitten helvetin punainen, niin kumpi on punaisempi?

Kumpi sitten on kirkkaampi helvetin kirkas vaiko saatanan kirkas, ettei peräti vitun kirkas?

Äänestä

todistaa kiroilu oikein hyvin.
Ihmiset jotka eivät kykene esittämään asiaansa ilman kiroilua ovat hiukan... tyhmiä. Heitä on todella vaikea arvostaa juuri lainkaan saati sitten ottaa vakavasti. Kun he ovat sanottavansa sanoneet kirosanojensa säestämänä, heille yleensä hymyillään (ystävällisesti) ja sitten heille käännetään selkä. Ja sen kiroilijat ovat aivan itse tietoisesti ansainneet.

Äänestä

TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_TURPA_KIINNI_VITUN_HOMO_V

Äänestä
  • TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO TURPA KIINNI VITUN HOMO

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ötöpesän jengi kirjoitti:

Asian voi ilmaista humoristisemminkin:

http://pehmojengi.blogspot.com/2009/09/kiroileva-niili.html

Oikeasti kovien tyyppien ei tarvitse korostaa itseään kiroilemalla. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu