Veljet, voitteko kuvitella:
mahassa kasvaa kahdeksantoista vuoden täyshelvetti!
Yhdeksän kuukautta se imee naisesta ravintoa
kuin iilimato.
Mutta kas! Nainen ei kuihdukaan, kuten voisi olettaa,
vaan päinvastoin paisuu muodottomaksi rasvamöntiksi.
Rintaliivit repeilevät,
kun tissit pullahtavat paidan kauluksesta ulos.
Yhdeksän kuukauden kuluttua täyshelvetti alkaa:
parkuva paskahousu ottaa talossa komennon.
Tuo itsekkyyden perikuva vaatii kaiken
huomion, rahat, viimeiset voimanrippeesikin.
Parin kolmen vuoden kuluttua helvetti syvenee.
Uhmaikäinen räkänaama polkee lattiaa ja parkuu,
parkuu korvasi kipeiksi, vaatimalla vaatii.
Kaupassakin heittäytyy lötkökösi lattialle
eikä hievahdakaan,
ellet osta sille suklaapatukkaa.
Sitten alkaakin oppivelvollisuus.
Yötä myöten korjaan paskahoususi kotitehtäviä,
päivät huolehdit, ettei kullannuppusi
anna koulun vessassa tovereilleen köniin,
sillä sinähän siitä kannat seuraukset.
Mutta pahin on vasta edessä: teini-ikä.
Amisviiksinen runkkari vaatii rahaa,
käyttää rahat kaljaan ja röökiin,
tappelee kartsalla ja hengaa yöt läpeensä
pahoilla teillä.
Ja mitä tästä kaikesta saat?
Poikasi menee ammattikouluun.
Onneksi sen jälkeen voit jo heittää hänet kotoasi ulos.
mahassa kasvaa kahdeksantoista vuoden täyshelvetti!
Yhdeksän kuukautta se imee naisesta ravintoa
kuin iilimato.
Mutta kas! Nainen ei kuihdukaan, kuten voisi olettaa,
vaan päinvastoin paisuu muodottomaksi rasvamöntiksi.
Rintaliivit repeilevät,
kun tissit pullahtavat paidan kauluksesta ulos.
Yhdeksän kuukauden kuluttua täyshelvetti alkaa:
parkuva paskahousu ottaa talossa komennon.
Tuo itsekkyyden perikuva vaatii kaiken
huomion, rahat, viimeiset voimanrippeesikin.
Parin kolmen vuoden kuluttua helvetti syvenee.
Uhmaikäinen räkänaama polkee lattiaa ja parkuu,
parkuu korvasi kipeiksi, vaatimalla vaatii.
Kaupassakin heittäytyy lötkökösi lattialle
eikä hievahdakaan,
ellet osta sille suklaapatukkaa.
Sitten alkaakin oppivelvollisuus.
Yötä myöten korjaan paskahoususi kotitehtäviä,
päivät huolehdit, ettei kullannuppusi
anna koulun vessassa tovereilleen köniin,
sillä sinähän siitä kannat seuraukset.
Mutta pahin on vasta edessä: teini-ikä.
Amisviiksinen runkkari vaatii rahaa,
käyttää rahat kaljaan ja röökiin,
tappelee kartsalla ja hengaa yöt läpeensä
pahoilla teillä.
Ja mitä tästä kaikesta saat?
Poikasi menee ammattikouluun.
Onneksi sen jälkeen voit jo heittää hänet kotoasi ulos.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tämä on kyllä hyvä.
Minä kannan sinua lapsonen yhdeksän pitkää kuukautta.
On päiviä uuvuttavia, vaikeita mulla...
Nauran, itken herkkyyttäni kiukuttelenkin vähän.
Sinulle en uupunenakaan vihainen voisi olla/ side
välillämme kasvaa, lujittuu päivä päivältä enemmäksi.
Mitä pidemmälle pääsemme ajassa, sitä ylpeämmäksi
oloni käy vatsani paisuessa mittoihinsa...
Kovia koen aamulla varhain, yhdeksän täyden kuukauden jälkeen/
steriilissä mutta hälyisässä paikassa, sinut maailmaan kun ponnistan.
Sinä huudat peloissasi, katselet suuntaani sinisillä silmilläsi/
ryppyisellä olemuksellasi painautuen minuun kuin turvaa etsien.
Päivät/ viikot ja kuukaudet kuluvat, olet nyt perheen valopilkku
ja ylpeyden aihe sanoinkuvaamaton niin ihmeellinen...
Monenlaista yhdessä koemme, huonoina päivinä vakuuttelen
urheana itselleni, elämäähän tämä kaikki on vain.
Tulee leikki- ikä/ tulee uhmaikä, kuin ukkosmyrsky pilvettömältä taivaalta.
Vielä selviämme ja sinua sydämeni niin rakastaa, anteeksiantaen kaiken.
Mitä kaikkea saammekaan vielä kokea, en arvata vielä osaa.
Kunnes eräänä päivänä, maailmani romahtaa sinun vuoksesi.
Mutta vaikka pahalta tuntuu, silti rakastan sinua aina.
Olethan lapseni loppuun asti...
Kun asia noin paljon ahdistaa, niin kyllä sinusta vielä ihan kunnon isukki tulee :D. Kunhan muistat, ettet taaperoille (olisin halunnut alleviivata monikon) kerro myöhemmin alkuvaiheen ajatuksista.
Ihan hyvä runo. Lyhyeen runoon on saatu paljon mietintää ja valmiiksi kokonaisuudeksi.
Osuva kuvaus, kaiken kaikkiaan! Mutta kyllä se poika -ressu lienee vielä kuuskymmpisenäkin äitinsä poika!? Toisaalta, äiskät eivät koskaan unohda poikasiaan!
NIIN ÄITINSÄ POIKA ELÄMÄSÄ AJAN, KUITENKIN OMAA TIETÄNSÄ KULKIEN.
RAKKAUS PEHMENTÄÄ, HERKISTÄÄKIN KOVAA LUONNETTA.
JA TÄLLÄ KAIKELLA PYRIN JOHONKIN HYVÄÄN.
Pojat omaa tietänsä kulkevat,
mutt’ eivät he koskaan sydäntänsä
sulje.
Äidiltään, jonka ruumiista
he ulos kulkivat. Elämään.
Äiti, joka loppupelissä
kuitenkin kaiken aina
ymmärtää.
Kaiken elämän. Kuin tuo
poikanen myös.
On hyvä olla.