Suomi on jättänyt talouskasvunsa aivan liikaa viennin varaan, Suomessa viennin osuus BKT:ta on suurempi kuin muissa eu-maissa.
Meidän olisi kannattanut laittaa "kotipesämme" kuntoon mm. rakentamalla pienasuntoja kasvukeskuksiin jotta sinkkutalouksilla olisi varaa ostaa palveluita. Nyt meillä ei ole palvelusektoria ollenkaan, eikä siis työpaikkoja.
Suomi ELI metsästä ja viimeisin 15-vuoden aikana Nokiaklusterilla. Molemmat ovat lähdössä Suomesta...
Ei suomalaiset sillä rikastu että asuntojemme arvot nousevat (tästä kirjoitti Adam Smith jo 1700-luvulla) ja niitä remontoidaan verohelpotuksin. Mitä iloa siitä on että alueella jossa ei ole töitä on kalliit asunnot jotka pitää kuitenkin kannattaiis purkaa 10-20-vuoden sisällä. Tämä veronhelpotus/tulonsiirto pitäisi käyttää palvelusektorin työvoimakustannusten laskemiseen...
Mikäli tästä selvitään, toivon että päättäjämme alkavat määrätietoisesti toimimaan niin, että meille tulee dynaamiset kasvukeskukset palvelusektoreineen. Tämä tarkoittaa esim. Helsinkiin Pasilan rakentamista täyteen yksiöitä ja kaksoita (pilvenpiirtäjiä joista on helppo päästä keskustaan tuhlaamaan rahojaan) joissa on edulliset asumiskustannukset (rahaa jää käytettäväksi palvelujen ostamiseen)

Vastaukset 2
Vanhimmat
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/2009/07/01/myytiinko-varmasti-jo-ihan-kaikki/
> Ei suomalaiset sillä rikastu että asuntojemme arvot nousevat
> (tästä kirjoitti Adam Smith jo 1700-luvulla) ja niitä remontoidaan verohelpotuksin
Asuntojen arvot eivät ole juurikaan nousseet, paitsi mitä nyt väljyyden ja laadun parantuminen on kokonaisarvoa nostanut. Mutta sen 1700-luvun torpan saa edelleen pystyyn varsin samanlaisin kustannuksin kuin siloinkin - tai saisi, jos laki ja asetukset moisen rakentamisen sallisivat.
Mutta tuo verohelpotettu remppaaminenhan on tarkoitettu nimen omaan palvelusektorin tueksi. Mekin olemme ostaneet verohelpotuksilla palveluita tänä vuonna jo muurarilta ja peltisepältä (tai mikä lie oli tuo piipun pellittänyt henkilö nimikkeeltään), sekä pikapuoliin kylmäasentajalta... Voisi hommata muutakin palvlua, mutta alkaa olla tämän vuoden budjetti kulutettu... Ehkä sitten tammikuussa, tms.
Kansakunta saa varallisuutta oikeastaan vain kahdella tavalla:
1. Kaivamalla sitä maasta (esim. se metsäteollisuus)
2. Jalostamalla tuotteita
(3. sijoitustoiminta)
Toistemme paitoja pesemällä ei tähän maahan mitään lisäarvoa saada.
Tuo kakkoskohta johtaa siihen vientiin herkästi. Sitten on tietysti mahdollisuus pelata pelkällä rahalla. Islannilla taitaa olla kokemusta _sen_ toimivuudesta...
Ajattele asiaa näin. Valtio on ihminen, vaikkapa Jussi nimeltään.
Palvelusektori vastaa siitä, että Jussi harjaa hiuksensa. Ihan kivan tuntuista, muttei sillä leipää pöytään saa.
Perustuotanto (vaikkapa puun myynti) vastaa sitä, että Jussi möisi omaisuuttansa. Toimiva strategia niin kauan kuin myytävää tavaraa riittää.
Jatkotuotanto (eli jalostaminen) vastaisi sitä, että Jussi tekisi bisnestä ostamalla neulaa ja lankaa. Myisi pipoja. Ihan hyvä, kunhan Jussi pystyy myymään kilpailukykyisellä hinnalla ja silti tekemään voittoa.
Tietysti Jussi voisi vain antaa rahansa Jarnolle ja ottaa 10% korkoa vuodessa. Bisnestä nääs.
Sinä haluaisit ilmeisesti työntää pään pensaaseen ja vakuuttaa, että kaikki on hyvin?