Nostan hattua henkilölle, joka luotsaa Suomen kriisin läpi mahdollisimman vähin vaurioin.
Talouskriisi
Laritsa M
6127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tämän kertainen talouskriisi oli "ulkosyntyinen", eli lähtöisin maailman talouselämän veturista, Yhdysvalloista.
Kuitenkin se on raapaissut syvältä kaikkia maita ja maanosia, pieni Suomi mukaan lukien.
Minä en usko, että maamme talouselämä pystyy elpymään, ennenkuin Yhdysvallat näyttää vihreää valoa.
Siellä jos missä on kinkkiset paikat.
Obama suunnittelee sosiaalilakien uudistamista, ja siinä raha palaa.
Aika vaikea yhtälö. Mistä otetaan kun ei ole, ja vaikka olisikin, niin eiväthän rikkaat mielellään luopuisi
vähästäkään. Niin on Yhdysvalloissa.
Täällä Suomessa, maailman reunalla, kukaan ei voi totaalisen huonosti, ainakaan vielä.
Kun, tai jos maamme selviytyy maailmanlaajuisesta talouskriisistä, niin sitten on edessämme uusi kriisi. Eli kuinka valtion, eli veronmaksajien rahoja priodisoidaan.
Ohjataanko varoja kuralla olevaan vanhushuoltoon, vai rakennetaanko pienen elitistisen ryhmään käyttöön tarkoitettuja huippuhienoja kulttuurirakennuksia.
Kaikkeen eivät rahat riitä. Minäkin nostan hattua sille, tai niille, jotka pystyvät suuntaamaan rahaa oikeisiin kohteisiin.
Eiköhän se kuitenkin elinkeinoelämästä lähde.
Kannattavaa yritystoimintaa, verorahaa, verorahalla palveluja....
lasten päivähoidosta, jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona? Tuskin kaikki hakevat täyspäiväisesti ja vuosikausia töitä.isommat lapset viedään päiväkotiin että äiti saa olla vauvan kanssa. Miksi hankkia lapsia, jos ei viitsi itse hoitaa? Juuri aamulla oli telkkarissa miten valtavasti on lisääntynyt lasten ja nuorten huostaanottojen määrä , laitoksissa tai perhekodeissa. Hirvittävän kallista yhteiskunnalle! Usein aloite tulee vanhemmalta/ vanhemmilta.
sopinee tänne dementikkojen palstalle.
Perhana että nauroin
juuri sen takia, että vanhukset ja lapset tarvitsevat yhteiskunnan panostusta enemmän.
Talo silti nousi, {eipä itikan ininät pitkälle kuulu}, mutta nyt, kun se on olemassa peruuttamattomasti,
olisi hyvä, että kansa sitä myöskin käyttäisi, ainakin silloin, kun itseä miellyttävää ohjelmaa siellä menee.
Vielä kalliimmaksi tulee, ellei kukaan siellä käy.
Eniten talouslaman uskotaan rouhaisseen tämänkertaisen laman alkuperämaata Usa:a. Kokonaisten kaupunginosien ihmisiä on joutunut luovuttamaan kotinsa keinottelijoiden omistukseen.
Saksan talouden elpyminen Suomelle on elintärkeää. Se on tärkeä vientimaa meille. Muuten uskovat jo muualla EU-alueella laman pohjamudat koettu. Ei vielä Suomessa.
Kyllä maailmankirjat ovat tosiaan seksaisin: Ennen niin itsenäinen, vauras Islanti ruinaa EU-jäsenyyttä "finanssinerojen" saatettua maan lähes 'suoritustilaan'.