Yli 2000 miljardin maailman laajuiset hätätuet ovat toimineet tähän asti talouden laskuvarjona. Ne on nyt syöty. Varastoon ei voi tavaraa tuottaa, teollisuuden kapasiteetit ovat vain 50-70 % käytössä, uusia investointeja ei siis tarvita, luotot ovat tiukassa, reaali-vakuuksien arvot ovat laskussa, pankkien spredit ovat kasvaneet, korot ovat lähellä nollaa, samoin talletusten tuotot, yritysten tulokset ovat nousseet vain saneerausten ansioista ja nekin hyödyt ovat ylihinnoiteltuna osakkeissa, työttömyys nousee kaikkialla, velkaloukussa on jatkuvasti enemmän ihmisiä joka ilmansuunnassa, kulutuskysyntä hiipuu entisestään globaalilla tasolla, kansainvälinen kauppa hyytyy entisestään, protektionalismi kasvaa ja epävarmuus jatkuu. Edessä on jälleen todella volatiilit ajat.
Osakekurssit ja reaalitalous ovat jälleen etääntyneet toisistaan pelottavalla tavalla. Ellei uutta massiivista tukipakettia saada EU:n, USA:n, Japanin, Kiinan, Venäjän, IMF:n, FED:in, EKP:n ja kaikkien muidenkin maiden talouksien osalta rakennettua, on edessä entistäkin pahempi talouskriisi. Kannattaakin varautua jo etukäteen koviinkin laskuihin kansainvälisillä osakemarkkinoilla seuraavan 18 kk:n aikana, sillä ylivelkaantunut finassisektori vetelee taas viimeisillään niin USA:ssa, Euroopassa kuin Japanissakin, eikä helppoa ole muuallakaan.
Maailman toiseksi suurin kansantalous Japani on syvissä vaikeuksissa. Sen suurin yksittäinen vientimaa on Kiina, jonka kasvu alkaa jo pahasti pätkimään. Ilman Kiinan valtion massiivisia tukia olisi sielläkin mm. koko kiinteistösektori romahtanut. Kiinan aivastus aiheuttaa Japanille jo täyden horkkataudin. Kaikki suojelevat omia intressejään tällaisessa toimintaympäristössä entistäkin kovemmalla kädellä. USA terästeollisuus pyrkii jo tulppaamaan Kiinan terästuotannon korotetuilla tullimaksuilla. Se on vasta alkusoittoa. GE:n pääjohtaja Jeff Immletin kommentteja ja julkilausumia kannattaa lukea tarkalla silmällä, sillä niistä näkee suoraan USA:n virallisen suunnanmuutoksen uudet linjavedot.
USA:ta ollaan voimakkaasti viemässä kohti protektionalismin tietä.Teollisen tuotannon saaminen takaisin Kiinasta ja muista maista USA:aan on ainoa tapa saada maa taas takaisin jaloilleen ja kenties jonain päivänä jopa maksamaan velkojaan takaisin. Finassialan kikkailuilla ei enää tämän pidemmälle päästä, sillä alan uudelleen täyteen puhallettu ilmapallo on jälleen paukahtamassa silmille. Nyt tarvitaan uuden velanoton ja kaikenlaisten kirjanpidollisten sekä lainsäädännöllisten silmänkääntötemppujen lisäksi ihan oikeita työpaikkoja ihmisille. Sitä jenkit nyt ovat määrätietoisesti tekemässä.
US$ ulkoisen arvon alas painaminen tuotannon takaisin houkuttelemiseksi on jo alkanut. Valtion velkojen määrästä ja niiden takaisin maksamisesta muihin maihin ja inflaatiosta ei toistaiseksi välitetä USA:ssa lainkaan. Tärkeämmäksi nähdään oman teollisen tuotannon kasvattaminen. Muutoin on USA:lla edessään Rooman valtakunnan tuhoa muistuttava yleisen rappeutumisen aikakausi.
Jenkkejä ei kannata aliarvioida, vaikka heissä on koomisia piirteitä vaikka muille jakaa. USA on vaarallisimmillaan silloin kun se on selkä seinää vasten. Politiikkaa ja erityisesti valtapolitiikkaa tullaan kansainvälisillä areenoilla koventamaan merkittävästi. Iran pommitetaan vaikka maan tasalle, jos se yrittää itsepäisesti saada atomiasetta itselleen. USA siirtää joukkoja Irakin ja Saudi-Arabian rajaseudulle, josta käsin se hallitsee sotilaallisesti koko Peninsulan aluetta. Kaupunkisotaan ei USA:n omia joukkoja enää Irakin lailla altisteta, vaan sotilaallista voimaa käytetään tarvittaessa muilla tavoin niin paljon, että valkoisia lippuja heilutellaan hiekkadyyneillä kuten toisessa maailmansodassa Dresdenin, Hiroshiman ja Nagasagin pommitusten jäljiltä. Edessä on palaneen parran käryä kaikissa islamistisissa maissa, jotka asettuvat jatkossa USA:n tielle ns. Lähi-Idässä.
Eurooppa, EU ja sen mukana myös Suomi joutuvat vielä ahtaalle USA:n kasvavan protektionalismin vuoksi. Olemme Venäjän ja USA:n välissä kuin puun ja kuoren väliin litistettynä. Euroopan turvallisuus on täysin USA:n johtaman Naton käsissä, eikä EU:n johdossa voida muuta kuin hampaat irvessä säestää ja avustaa USA:n päätöksiä jatkossakin, olivat ne minkälaisia tahansa.
Suomen kannattaakin pitää huolta hyvistä suhteista kaikkiin potentiaalisiin kauppakumppaneihin ja poliitikkojemme on jatkossa pakko sulkea silmät ja tukkia suunsa monelta vääryydeltä ja epäoikeudenmukaisuudelta muualla maailmassa, jos aiomme menestyä vientituotteillamme yhä kovenevassa maailmanpoliittisessa tilanteessa. Tällaisena näen itse lähitulevaisuuden kehitykseen liityvät riskitekijät. Toivottavasti olen väärässä, mutta pelkään jälleen kerran olevani oikeassa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Finassialan kikkailuilla ei enää tämän pidemmälle päästä, sillä alan uudelleen täyteen puhallettu ilmapallo on jälleen paukahtamassa silmille. Nyt tarvitaan uuden velanoton ja kaikenlaisten kirjanpidollisten sekä lainsäädännöllisten silmänkääntötemppujen lisäksi ihan oikeita työpaikkoja ihmisille"
Suomalainen MAFIOSOkin on jo tilanteesta huolissaan, varsinkin, jos alotamma toden teolla niiden päitä pudotella, ja niinhän meittin on pakko toimia, muuton olemma tuhon omia:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=107881
Ne nääs nostelevat taas palkkojaan, tavallista väkeä irtisanomalla, nuo MAFIOSOT
...kieli tosi ruskeena....
"""Iran pommitetaan vaikka maan tasalle, jos se yrittää itsepäisesti saada atomiasetta itselleen. USA siirtää joukkoja Irakin ja Saudi-Arabian rajaseudulle, josta käsin se hallitsee sotilaallisesti koko Peninsulan aluetta.
Euroopan turvallisuus on täysin USA:n johtaman Naton käsissä, eikä EU:n johdossa voida muuta kuin hampaat irvessä säestää ja avustaa USA:n päätöksiä jatkossakin, olivat ne minkälaisia tahansa.
Suomen kannattaakin pitää huolta hyvistä suhteista kaikkiin potentiaalisiin kauppakumppaneihin ja poliitikkojemme on jatkossa pakko sulkea silmät ja tukkia suunsa monelta vääryydeltä ja epäoikeudenmukaisuudelta muualla maailmassa, jos aiomme menestyä vientituotteillamme yhä kovenevassa maailmanpoliittisessa tilanteessa."""
.... jos aikoo IMPPERIALSTIN perseen kokonansa nualla.