Jääkiekko on kamppailulaji

"Koska olen perehtynyt Jääkiekkoon, haluan jakaa tietoni muiden
kanssa. Voit luottaa asiantuntemukseeni, sillä olen perehtynyt aiheeseen
varsin laajasti. Kävin 70-luvun lopussa yhdessä Jääkiekko-ottelussa
Helsingissä ja heti perään toisessa Tampereella 90-luvun alussa. Lisäksi olen
nähnyt Jääkiekkoa useita kertoja Urheiluruudussa sulkiessani televisiota.

Jääkiekko on kamppailu-urheilua. Lajissa kamppaillaan perimmiltään
istumapaikoista. Pelissä on kaksi joukkuetta ja paljon numeroituja
pelaajia. Heille ei kuitenkaan ole varattu numeroituja paikkoja.
Paikkoja on vähemmän kuin pelaajia. Osa pelaajista joutuukin istuimen
vapautumista odotellessaan säntäilemään aidatulla kentällä. Aitauksessa olo on
tehty mahdollisimman vaikeaksi: kenttä on jäädytetty vaarallisen
liukkaaksi ja pelaajien jalkoihin on sidottu metalliterillä varustetut kengät.
Lisäksi toisen joukkueen pelaajat tönivät koko ajan.

Istumapaikkoja vartioi kunkin joukkueen Capo di tutti capi. Hän on
se huonosti istuvaan ja räikeään pikkutakkiin sonnustautunut yrmy
mies, joka jauhaa koko ajan purukumia. Hän häätää muutaman pelaajan kerrallaan
aitaukseen tuupittavaksi. Penkeille jääneet eivät haluaisi päästää
ketään lähtijöiden tilalle, vaan he hakkaavat aitauksesta tulijoita
isoilla hanskoillaan ja käyräpäisillä kepeillä, eli mailoilla.

Pelaajan on mahdollista saada istumapaikka yksityisaitiostakin,
mutta siitä joutuu tappelemaan. Yksityisen istumapaikan myöntää yleensä
näkövammainen, mustavalko-paitaan sonnustautunut mies,kutsumanimeltään
Mulkku. Jos Mulkku ei ole päässyt aitaukseen, häntä saattaa tuurata
myös Dorka tai Pelle. Pelaaja saa istua privaattiaitiossa kuitenkin vain
pari minuuttia kerrallaan. Sitten hänen on taas lähdettävä takaisin
aitaukseen tönittäväksi ja kampitettavaksi.

Pelissä on kaksi pelaajaa, joita ei päästetä ollenkaan istumaan. He
seisoskelevat aitauksen eri päissä verkosta rakennettujen
laatikoiden eli maalien edessä. Heitä kutsutaan maalivahdeiksi. Aitauksessa
vuorollaan olevat pelaajat koettavat osua näihin raukkoihin mustalla
kumikiekolla, jota lyödään em. mailoilla. Jäähallissa soitetaan usein kivaa
jumppamusiikkia. Katsojilla on kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin
katsojien on tarkasti seurattava em. mustaa kiekkoa. Jos aitauksessa
olevan pelaaja ei osu kiekolla maalivahtiin, vaan kiekko livahtaa maaliin,
on katsomon reagoitava salamannopeasti.

Mikäli katsoja kannattaa sitä joukkuetta, jonka maaliin kiekko
osuu, hänen on huudettava mahdollisimman kuuluvasti "paitsio". Mikäli
katsoja kannattaa toista joukkuetta, hän voi huutaa mitä tahansa, kunhan
huutaa kovalla äänellä. Esimerkiksi "Öööh-haa-möää-haa" on suositeltava
huuto.

Katsojien toinen tehtävä on tunnistaa pelissä mukana olevia
vähemmistöjen edustajia. Lajin fanaattisimmat kannattajat ovat tosi päteviä
tunnistamaan esimerkiksi joukkueisiin kuuluvia homoseksuaaleja.

Pelin edetessä useaa pelaajaa tervehditäänkin katsomosta iloisilla
ja reippailla "homoo-o-o" -huudoilla.

Nyt vain seuraamaan Jääkiekkoa! Se on todella mielenkiintoista, kun
ymmärtää pelin juonen."