Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Jääkiekko on kamppailulaji

Maaliskuun Idus

"Koska olen perehtynyt Jääkiekkoon, haluan jakaa tietoni muiden
kanssa. Voit luottaa asiantuntemukseeni, sillä olen perehtynyt aiheeseen
varsin laajasti. Kävin 70-luvun lopussa yhdessä Jääkiekko-ottelussa
Helsingissä ja heti perään toisessa Tampereella 90-luvun alussa. Lisäksi olen
nähnyt Jääkiekkoa useita kertoja Urheiluruudussa sulkiessani televisiota.

Jääkiekko on kamppailu-urheilua. Lajissa kamppaillaan perimmiltään
istumapaikoista. Pelissä on kaksi joukkuetta ja paljon numeroituja
pelaajia. Heille ei kuitenkaan ole varattu numeroituja paikkoja.
Paikkoja on vähemmän kuin pelaajia. Osa pelaajista joutuukin istuimen
vapautumista odotellessaan säntäilemään aidatulla kentällä. Aitauksessa olo on
tehty mahdollisimman vaikeaksi: kenttä on jäädytetty vaarallisen
liukkaaksi ja pelaajien jalkoihin on sidottu metalliterillä varustetut kengät.
Lisäksi toisen joukkueen pelaajat tönivät koko ajan.

Istumapaikkoja vartioi kunkin joukkueen Capo di tutti capi. Hän on
se huonosti istuvaan ja räikeään pikkutakkiin sonnustautunut yrmy
mies, joka jauhaa koko ajan purukumia. Hän häätää muutaman pelaajan kerrallaan
aitaukseen tuupittavaksi. Penkeille jääneet eivät haluaisi päästää
ketään lähtijöiden tilalle, vaan he hakkaavat aitauksesta tulijoita
isoilla hanskoillaan ja käyräpäisillä kepeillä, eli mailoilla.

Pelaajan on mahdollista saada istumapaikka yksityisaitiostakin,
mutta siitä joutuu tappelemaan. Yksityisen istumapaikan myöntää yleensä
näkövammainen, mustavalko-paitaan sonnustautunut mies,kutsumanimeltään
Mulkku. Jos Mulkku ei ole päässyt aitaukseen, häntä saattaa tuurata
myös Dorka tai Pelle. Pelaaja saa istua privaattiaitiossa kuitenkin vain
pari minuuttia kerrallaan. Sitten hänen on taas lähdettävä takaisin
aitaukseen tönittäväksi ja kampitettavaksi.

Pelissä on kaksi pelaajaa, joita ei päästetä ollenkaan istumaan. He
seisoskelevat aitauksen eri päissä verkosta rakennettujen
laatikoiden eli maalien edessä. Heitä kutsutaan maalivahdeiksi. Aitauksessa
vuorollaan olevat pelaajat koettavat osua näihin raukkoihin mustalla
kumikiekolla, jota lyödään em. mailoilla. Jäähallissa soitetaan usein kivaa
jumppamusiikkia. Katsojilla on kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin
katsojien on tarkasti seurattava em. mustaa kiekkoa. Jos aitauksessa
olevan pelaaja ei osu kiekolla maalivahtiin, vaan kiekko livahtaa maaliin,
on katsomon reagoitava salamannopeasti.

Mikäli katsoja kannattaa sitä joukkuetta, jonka maaliin kiekko
osuu, hänen on huudettava mahdollisimman kuuluvasti "paitsio". Mikäli
katsoja kannattaa toista joukkuetta, hän voi huutaa mitä tahansa, kunhan
huutaa kovalla äänellä. Esimerkiksi "Öööh-haa-möää-haa" on suositeltava
huuto.

Katsojien toinen tehtävä on tunnistaa pelissä mukana olevia
vähemmistöjen edustajia. Lajin fanaattisimmat kannattajat ovat tosi päteviä
tunnistamaan esimerkiksi joukkueisiin kuuluvia homoseksuaaleja.

Pelin edetessä useaa pelaajaa tervehditäänkin katsomosta iloisilla
ja reippailla "homoo-o-o" -huudoilla.

Nyt vain seuraamaan Jääkiekkoa! Se on todella mielenkiintoista, kun
ymmärtää pelin juonen."

2

1331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ok.

      • Anonyymi

        hyvä kommentti!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1526
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1437
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1409
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe