Opel Vectra -00 (Z22SE) käynnistysongelmia

vahlroth

Hei,
Kakkosautona oleva Vectra 2.2 (-00) teki tenät paikallisen Nesteen pihaan. Itse epäilisin starttivikaa, koska;

1. akussa on virtaa eikä eroa kaapeleilla
2. käännettäessä virta-avaimesta kuuluu releen naksahdus, mutta ei pyöritä ja jännite vaikuttaisi laskevan ja
3. ja mikäli toinen tekee tämän, niin korvakuulolla käynnistettäessä kuuluu virran ääni (oikosulku -> virta -> selittäisi jännitteen laskun (kohta 2).

Menikö kärrystä nyt startti ja siitä solenoidi? Olen ymmärtänyt, että startti voi jäädä tavallaan oikosulkuun, mikä selittäisi tuon 3. kohdan.

Auto ei oireillut ennalta mitenkään, vaan hyytyi kerrasta. Joskus 4 vuotta sitten kärrystä meni jakopäänketju, milloin oireet olivat hieman erilaiset (käynnistettäessä kuuluu kilinä startin pyöriessä tyhjää). Ainakin uskottelen näin, kun en halua uskoa, että ketju oli jälleen paskana (ajettu 124 tkm ja vaihdettu 83 tkm:n kohdalla).

Autoa ei ole vielä yritetty käynnistää hinaamalla starttivian eliminoimiseksi, kun on vähän vissiin riskaabelia katalysaattorin kannalta(?)

Onko kellään kuvia startin irroituksesta ja työvaiheista? Vanhaan kärryyn vaihdettu jakopäät ja muutakin eli ihan ei ole peukalo keskelä kämmentä (vaikka melkein ). Auto tosin oli -89 626:n, missä tilaa oli aivan eri tavalla koneen ympärillä.

Kiitos etukäteen vinkeistä.

t.vellu

2

1215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä sitä hetken aikaa voi hinata käyntiin, katalysaattori vaurioituu jos sinne pääsee enemmän bensaa. Kuumalla moottorilla saa olla tarkempi mutta kyllä kuumaakin moottoria saa hieman hinata käyntiin ilman että katalysaattori vaaraantuu. Mutta pitkään ei kannata turhaan yrittää hinata käyntiin.

    • Asterixiiiiiiii

      -Ei jakopään ketjua tarvitse vaihtaa,200tkm kohdalla voi vaihtaa jos tuntuu hyvältä.

      -Startti on kiinni parilla ruuvilla,ei siinä mitään työvaiheita tarvitse katsoa,astrasta sai just ja just vaihdettua konehuoneen puolelta ilman muiden rojujen purkamista,ehkä vectrassakin onnaa...

      -Koita lyödä vasaralla pari kertaa startin kylkeen,saattaa lähteä toimimaan,mutta kannattaa tosiaan vaihtaa koko roska.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      190
      3075
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      299
      2709
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      75
      1778
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      50
      1687
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      39
      1541
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1336
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      105
      1229
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1210
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      403
      1205
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1083
    Aihe