Shokkivaihe

Voivat olla erilaiset äkilliset elämäntilanteet, kuten läheisen odottamaton kuolema tai joutuminen onnettomuuden tai rikoksen kanssa tekemisiin (ei välttämättä uhrin ominaisuudessa; myös silminnäkijät ja auttajat saavat monesti traumoja).

Šokki on traumaattisen kriisin ensimmäinen vaihe, joka alkaa heti laukaisevan tilanteen tapahduttua. Se on suojareaktio, joka auttaa suojautumaan yllättävältä ja järkyttävältä tiedolta, jota mieli ei sillä hetkellä pysty käsittelemään. Vaihe voi kestää jopa muutaman vuorokauden ajan. Šokissa ihminen ei pysty käsittämään tapahtunutta tai kieltää sen. Ihmisten reagointi tilanteeseen vaihtelee — moni lamaantuu ja näyttää ulospäin tyyneltä, osa (n. 10–20 % ihmisistä) taas joutuu sekavuustilaan, joka ilmenee esimerkiksi huutona ja itkuna. Jälkeenpäin monet eivät pysty muistamaan vaiheen tapahtumia, mutta usein tyypillistä šokille on, että onnettomuustilanteesta jää aivoihin vahva muistijälki pienimpiä yksityiskohtia myöten, jotka myöhemmin saattavat palautua mieleen takaumina. Tietoisuuden tasossa saattaa tapahtua muutoksia; esimerkiksi aika voi tuntua hidastuvan. Tunteet saattavat šokkitilanteessa kytkeytyä "pois päältä", jolloin ihminen kyllä havainnoi ympärillään tapahtuvat järkyttävätkin asiat mutta ne eivät aiheuta esimerkiksi surua tai kauhua. Olo voi tuntua epätodelliselta ja unenomaiselta.

Šokkivaiheen hoitamista on konkreettisen suojan ja turvan saaminen. Tällaisena toimii esimerkiksi kokemus siitä, että auttajat hallitsevat tilanteen ja käyttäytyvät asianmukaisesti. Konkreettisia auttamistoimenpiteitä ovat vaikkapa ensiapu ruumiillisiin vammoihin, lämpimän huovan ojentaminen ja asiallinen tiedottaminen.

Šokkivaihe muuttuu vähitellen reaktiovaiheeksi osana kriisin luonnollista kulkua.

1

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • handek

      Joka ei tuo tarkoitusta, turhautti.
      Hiljalleen sinistyvää puolisoa, jonka kanssa oltiin 32v ja ylikin ei ole kivaa kanssakuolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      331
      29566
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      55
      2359
    3. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      46
      1749
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      207
      1737
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      157
      1611
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      34
      1361
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      54
      1135
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1048
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      99
      977
    10. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      952
    Aihe