siivoustyö

voi, voi..kunnalla olin siivoustyössä.kiire on hirmuinen ja se ettei saa tehdä työtä(rauhassa)hyvin, aiheuttaa hirveästi paineita työkyrille ja henkinen jaksaminen on koetuksella kun väki vaan vähenee.kohta huomataankin että työntekijät sairastuvat ja jäävät töistä.eihän sitä voikaan jaksaa tuollaista vuosikausia.näinkö säästetään oikeasti?miksi nykyaika on mennyt siihen että raha on tärkein?!työntekijän jaksamisella ei ole merkitystä.voi kumpa olisin syntynyt vähän aikaisemmin tänne töitä tekemään.vaatimuksetkaan ei silloin joskus ollut näin mahtavat kun töitä haettiin.minä olen nuori aikuinen ja kauhuissani tulevaisuudesta ja työn tahdista.mielestäni olen ahkera ja opin nopeasti mutta uuvun nykyisessä työn tahdissa nopeasti.toivottavasti tämä johtuu kokemattomuudesta.kun ei noita töitä ole saanut aikoihin kun hakiessa täytyy olla sitä työkokemusta ja paljon!eipä tuota pääse kertymään.kumpa nuorelle vähän kokemattomammallekin löytyisi joskus sitä työtä.haluaisin elellä kuitenkin nykyisellä pienellä paikkakunnalla, kun en oikein viihtyisi esim. etelä-suomessa.
0360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


sinipiika kirjoitti:

voi, voi..kunnalla olin siivoustyössä.kiire on hirmuinen ja se ettei saa tehdä työtä(rauhassa)hyvin, aiheuttaa hirveästi paineita työkyrille ja henkinen jaksaminen on koetuksella kun väki vaan vähenee.kohta huomataankin että työntekijät sairastuvat ja jäävät töistä.eihän sitä voikaan jaksaa tuollaista vuosikausia.näinkö säästetään oikeasti?miksi nykyaika on mennyt siihen että raha on tärkein?!työntekijän jaksamisella ei ole merkitystä.voi kumpa olisin syntynyt vähän aikaisemmin tänne töitä tekemään.vaatimuksetkaan ei silloin joskus ollut näin mahtavat kun töitä haettiin.minä olen nuori aikuinen ja kauhuissani tulevaisuudesta ja työn tahdista.mielestäni olen ahkera ja opin nopeasti mutta uuvun nykyisessä työn tahdissa nopeasti.toivottavasti tämä johtuu kokemattomuudesta.kun ei noita töitä ole saanut aikoihin kun hakiessa täytyy olla sitä työkokemusta ja paljon!eipä tuota pääse kertymään.kumpa nuorelle vähän kokemattomammallekin löytyisi joskus sitä työtä.haluaisin elellä kuitenkin nykyisellä pienellä paikkakunnalla, kun en oikein viihtyisi esim. etelä-suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu