mahdollista, että tällä palstalla saa kuukaudesta toiseen häiriköidä ns. mukavien poppoo? He haukkuvat toisia älyköiksi ja mensalaisiksi, riitapukareiksi ynnämuuksi vaikka ovat pohjimmiltaan, omasta mielestään kaiken yläpuolella, armoitettuna viisaana, leppoisena, palstan omistajana olevinaansa omaa eliittiä.
Miten on
Poikkeaja
15194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Keitähän tuohon sakkiin kuuluu, että osaan varoa?
ja kuuntele. Mutta elä anna heidän hiljentää sinua.
mua ei häiriköi kukaan.
On mahdollisuuksia näes niin monta.
1. En lue kaikkea, jos alkaa ikäväksi ei haittaa teksti ei päälle hypi.
2. Vaihdan palstaa ja menen muualle keskustelemaan.
3. En käy millään palstalla vaan katselen lehtiä ja kaikkea muuta: esim tuubi on mulle suosittu kun jutut ei kiinnosta.
4. Suljen koneen ja annan kaikkien kiukutella rauhassa, kyllä se siitä loppuu aikanaan.
5 Suljen edelleen koneen ja laitan ihan kiinni ja kaapin pohjalle, sieltä ei ainakaan kenekään huuto kuulu, en ainakaan usko, tosin viimeistä ei ole vielä tarvinnut kokeilla.
Suosittelen muillekin :))
mitä meinaat, mutta jos ihmettelet, että ihmiset 'tutustuvat' toisiinsa, niin mikä ihme se on?
Jos täällä on aikoja, vuosiakin, ja käyttää samaa nikkiä, toki tulee tutuksi. Mulla sitten ei ole , ettei jää epäselväksi.
Voi kai täällä syntyä vaikka romanssintynkääkin, ei kai sekään olisi poissuljettua.
Ei mua ole poispotkittu, jos on mieli ollut mennä samaan ketjuun.
No, saatoin käsittää väärinkin, lie se ja sama.
.
että tutustuminen on pahasta.
Mutta se elitistinen asenne minua etoo. Jos en satu esittämään asiaani, tai (luoja minua siunatkoon) poikkeavaa mielipidettäni naama virneessä, hymiöiden kera, niin olen tuomittu älyköksi kansan keskuudessa.
asettaudunpa ajattelemaan asiaa.
Meinaatko, että joidenkin mielestä hymiöiden käyttämättömyys korreloi oletettuun mensalaisuuteen, tai ainakin sanovat niin hieman huvittuneesti?
Minä kun, rehellisesti sanoen, luulen, että olemme kaikki melkoisen samoilla ÄO-lukemilla.
Saatoin taas käsittää, mutta väärin.
.
olisivat huvittuneita. :) Mutta kun ihan perinteiseen suomalaiseen tapaan tuntevat olevansa alakynnessä heti kun juttu muuttuu monimutkaiseksi. Ja alkavat haukkuumaan älyköksi.
Miten siihen vastaa? Puolustautuu? Vaikka minä tiedän olevani ihan keskiverto, kuten muutkin palstalaiset.
Eihän me muuten täällä oltaisikaan.
:)
Minä en ainakaan omista tätä palstaa, kirjoitella voin kunnes se ylemmältä taholta kielletään.
En ole kenenkään yläpuolella, mutta en myöskään alapuolella.
Sitä vaan en jaksa ymmärtää, miksi säännöllisin väliajoin tulee näitä aloituksia, joissa käsitellään
muita palstalaisia ja yleensä negatiivisesti.
ymmärrä?
Siinä se ongelma onkin.
Ei siinä minulle mitään ongelmaa ole, ihmetyttää vaan.
kerro ny kuka sunt o mollannu,emmää ainaska sitäkä.
emmää kyl ol mittää haukkumaketjui nähnykkä ?
viätä nyv vaa lepposa viikonloppu !
minua henkilökohtaisesti ole kukaan mollannut. Ei siihen kukaan pysty.
Mutta minua ärsyttää se kun painetaan mutaan toisen tapaa esittää mielipiteensä. Jos näet asian ihan omalta älyttömältä kantiltasi ja kommentoit sen mukaisesti, niin jo on sheriffi äkkiä poistamassa tekstisi. Tai viimeistään seuraavan aloituksen tekijä vihjaa "vihollisiin" palstalaisiin.
odotan!
.
joille voi jauhaa pastaa, eikä he siitä suutu. Joillekin se ei käy, ei silloin uskaltaa, ventovieraille.
???
Eiköhän me mahuta tänne kaikki, me mukavat ja muut, vähemmän mukavat;) Annetaan kaikkien koirien haukkua ja kukkien kukkia. Meistä kirjoittajista tätä palstaa ei kukaan omista. Ja ne/me "häiriköivät mukavat palstan omistajat" on helppo tunnistaa ja jättää huomiotta.