Olin lomamatkalla Italiassa viikon ja tapasin matkan aikana minua reilun vuoden vanhemman ranskalaisen pojan. Hän kiinnostui minusta, minä hänestä. Vietimme viimeiset pari päivää tiivisti yhdessä. Kemiamme kohtasivat ja sain ensisuudelmani. Hän oli oikea herrasmies ja hän todella osasi käsitellä tyttöjä. Lisäksi hänen kroppansa oli yhtä unelmaa! Nähdessämme viimeisen kerran hän lupasi pitää minuun yhteyttä ja vannoi, että tulemme näkemään vielä. Koko matkan viimeisen illan itkin, koska tiesin etten enää näkisi häntä. Olin koko ajan tiennyt olevani ihastunut, mutta uskoin kaiken olevan hallittua..
Ensimmäisen viikon matkan jälkeen vain makasin sängyssäni. En halunnut tehdä mitään, en edes syödä. Nyt kun olen miettinyt olin ehkä masentunut? Hiljaa toipumiseni kuitenkin alkoi. Ikävöin edelleen poikaa, mutta pystyin jo elämään. Facebookissa sain selville, että hänellä oli koko sen ajan, kun hän oli ollut kanssani, ollut tyttöystävä. Olin katkera, selvästikkään en ollut merkinnyt hänelle mitään. Koitin lohduttautua i don't care- asenteella ja ajattelinkin jo päässeni hänestä kuiville, kunnes kaikesta oli kulunut kuukausi. Silloin tunteet purkautuivat jälleen ja itkin itseni uneen joka yö. Päivällä jonkin biisin kuullessani, joka muistutti minua hänestä, saatoin purskahtaa itkuun.
Tämän jälkeen tilanne tasoittui jälleen. Sydämmessäni oli kolo, mutta monet uudet asiat peittivät sitä. Nyt kaikesta on kulunut kaksi kuukautta ja tilanne on jälleen sama kuin ensimmäisen kuukauden jälkeen. Tuntuu kuin voisin itkeä minä hetkenä hyvänsä.. Pojalla on ollut tässä välissä jo kolme tyttöystävää -todellinen playeri. Olen jutellut hänen kanssaan lyhyesti pari kertaa kuulumisista yms. Tämä kaikki on niin turhauttavaa, koska sain paljon, mutta annoin enemmän. Itse olen edelleen valmis lähtemään Pariisiin heti kun mahdollista, mutta en ole niin tärkeä pojalle.
Olen koittanut päästä tästä yli. Puhunut, kirjoittanut, itkenyt.. Mikään ei tunnu auttavan! Miksi tää on nii vaikeeta?? Rakastuinko häneen?
Jos oikeesti on samanlaisia kokemuksia, nii pliis auttakaa!
Ensimmäisen viikon matkan jälkeen vain makasin sängyssäni. En halunnut tehdä mitään, en edes syödä. Nyt kun olen miettinyt olin ehkä masentunut? Hiljaa toipumiseni kuitenkin alkoi. Ikävöin edelleen poikaa, mutta pystyin jo elämään. Facebookissa sain selville, että hänellä oli koko sen ajan, kun hän oli ollut kanssani, ollut tyttöystävä. Olin katkera, selvästikkään en ollut merkinnyt hänelle mitään. Koitin lohduttautua i don't care- asenteella ja ajattelinkin jo päässeni hänestä kuiville, kunnes kaikesta oli kulunut kuukausi. Silloin tunteet purkautuivat jälleen ja itkin itseni uneen joka yö. Päivällä jonkin biisin kuullessani, joka muistutti minua hänestä, saatoin purskahtaa itkuun.
Tämän jälkeen tilanne tasoittui jälleen. Sydämmessäni oli kolo, mutta monet uudet asiat peittivät sitä. Nyt kaikesta on kulunut kaksi kuukautta ja tilanne on jälleen sama kuin ensimmäisen kuukauden jälkeen. Tuntuu kuin voisin itkeä minä hetkenä hyvänsä.. Pojalla on ollut tässä välissä jo kolme tyttöystävää -todellinen playeri. Olen jutellut hänen kanssaan lyhyesti pari kertaa kuulumisista yms. Tämä kaikki on niin turhauttavaa, koska sain paljon, mutta annoin enemmän. Itse olen edelleen valmis lähtemään Pariisiin heti kun mahdollista, mutta en ole niin tärkeä pojalle.
Olen koittanut päästä tästä yli. Puhunut, kirjoittanut, itkenyt.. Mikään ei tunnu auttavan! Miksi tää on nii vaikeeta?? Rakastuinko häneen?
Jos oikeesti on samanlaisia kokemuksia, nii pliis auttakaa!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.