Päätänpä kysyä kaikilta että mikä yksinäisyydessä pelottaakaan. Oma vastaukseni on varmaankin se, että ei ole mitään tukea jos sellaista sattuisi tarvitsemaan; esimerkiksi joutuu jonkinlaiseen pulaan, ahdistuu pahasti, sairastuu vakavasti tms.
Gallup: Mikä pelottaa yksinäisyydessä?
Hikisukka,
15923
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tuo sama minkä sanoitkin ja sitten se että ketään ei välitä. Kukaan ei turuilla ja toreilla koskaan moikkaa. On täysin merkityksetön ihminen.
Minua pelottaa enemmänkin se, että itseäni ainakin yksinäisyys katkeroittaa ja tekee kyyniseksi, vaikka ulospäin kyllä vaikutankin ihan symppikseltä. Kuitenkin esim. olen usein salaa kateellinen ja en voi sietää mitään parisuhdejauhantaa enkä muuta samanlaista. En ole onnellinen muiden puolesta, jos vaikkapa esimerkkinä näen jossain pariskuntia niin en todellakaan ole iloinen heidän puolestaan. Yleensä tunnen katkeruutta ja vihaa nimenomaan tuntemattomia ihmisiä kohtaan, vaikken edes tunne heitä. Eniten siis pelottaa yksinäisyyden vaikutukset mieleen jos kuvittelen sen jatkuvan vaikkapa loppuelämän. Pelkään, että elän vain enemmän tai vähemmän vaihtelevasti masentuneena IKUISESTI.
Jos vaikka sattuu sairastumaan vakavasti, ei ole ketään kuka auttaisi. Vielä olen työssä joten jos minua ei kuulu töihin niin ehkä joku kyselisi jonkun ajan kuluttua perään. Mutta sitten kun jään eläkkeelle niin kukaan ei tiedä vaikka olisin halvaantuneena tai muuten henkitoreissani, kukaan ei kaipaa.
Yksinäisyys on miehelle usein kohtalokkaampaa kuin naisille. Ainakin ilman parisuhdetta jääminen.
Olen huomannut viimeaikoina olevani läheisriippuvainen ja siksi pelkään yksinäisyyttä ahdistuen. Yksinäisenä on kai jotenkin perusturvaton olo. Olen kuitenkin hyvin heikko, enkä yksinäisenä voi olla sellainen kuten monet perheelliset ovat. Heillä on rakkautta ympärillä, joka pitää kiinni arjessa.
tietty pelottaa, kun ei ehkä ole sitten ketään auttamassa. Nytten ehkä vielä enemmän pelottaa oma jaksaminen syksyn ja talven yli. Jos ei enää jaksa oottaa uutta kesää, vaan romahtaa henkisesti. Siinä jää sitten työ ja siten iso osa elämän mielekkyyttä pois elämänrytmistä.
Se pelottaa kun ei ole ketään jolle voisi puhua murheistaan, kaiken pahan joutuu pitämään sisällään. Ja jatkuva masennus tilan vaihtelu, väliilä menee todella huonosti ja välillä paremmin muttei ikinä hyvin oikeastaan silloin tuntuu paremmalta kun menee todella huonosti kun voi ajatella ettei millään ole mitään väljä.
Kolmen kuukauden puhumattomuuden jälkeen sanoin kaupassa myyjälle kiitos ja oman äänen kuuleminen säikäytti. Olin jo sen unohtanut ja siksi se kuullosti oudolta.
Se, ettei ole ketään kelle puhua. Se, että joutuu patoamaan kaiken sisälleen. Se, että joskus ei enää tunne mitään, kun nyt jo yrittää peittää tunteensa. Se, että katkeroituu maailmalle: en halua olla se kärttyisä mummo joka sättii tuntemattomia kadulla. Se, etten saa antaa kaikkeani. Tykkään auttaa ihmisiä, se saa minut oikeasti iloiseksi, mutta minulla ei ole ketään ketä auttaa. Se, etten koskaan löydä itseäni, kun ei ole ketään, jolta saisin minkäänlaista palautetta, kritiikkiä tai kommenttia itsestäni. Se, että minulla ei ole merkitystä kenellekään. Se, etten ole kenellekään etusijalla. Se, etten koskaan saa tuntea rakkautta, ja varsinkin se, etten koskaan saa tietää, miltä tuntuu olla rakastettu. Se, että kuolen, eikä kukaan jää kaipaamaan, kukaan ei muista.
Tyhjentävän koskettava vastaus.
"Kunpa sinut tuntisin paremmin, silloin ehkä oppisin itsenikin."
Kuinka sua rakastaisinkaan, jos auttaisit mua jaksamaan...
Yksinäisyys tappaa sielun, miksi ei ruumistakin...
yksinäistä ja ottaa koville. ei ole ketään kenelle puhua ja purkaa pahaa oloa. joskus olen tosi väsynyt kun valvon yöllä ja mietin miten saisin uusia ystäviä ja miten selviän seuraavasta päivästä. olen yksinäinen ja ujo ja hiljainen ihminen.
Se että mentän järkeni lopullisesti. Olen jo saanut huomata että ajatus maailmani on muuttunut raadolliseksi. En luota juuri kehenkään. Oletan ihmisten aina valehtelevan minulle.
Yksinjäämisessa/olossa pelkään eniten masennusta. Silloin olen tilassa jolloin en löydä itsestäni oikeasti mitään hyvää ja silloin jää myös ajattelemaan elämäänsä ja huomaa kuinka tyhjää se on. Asioista katoaa ilo ja sitä oikeasti katkeroituu maailmalle. Jää vain miettimään epäonnistumisiaan eikä näe asioissa enää mitään hyvää. Sehän tuossa yksinäisyydessä pelottaa. Kun on yksin eikä ole ketään kenen luokse kääntyä niin sitä ihmeen helposti menettää motiivin nousta sängystä ylös aamuisin......
niin, minua ainakin pelottaa yksinäisyydessä juuri se, että kukaan ei ole auttamassa, jos joutuisi pulaan. Eri asia on ajoittainen yksikseen oleminen, jota varmaankin jokainen tarvitsee joskus. Mutta jos ei ole ystäviä ja tuttavia lähellä ja varsinkin kun asuu ulkomailla niinkuin minä, niin yksinäisyys tuntuu pelottavalta.
On vähän semmonen david vs. goljat-olo. joo.
Ei ole mitään tukea, ei apua jos joutuu pulaan...
ja pelko siitä että jos ei onnistukkaan tutustua muihin oman epäsosiaalisuutensa takia ja lopulta myöhemmin kuoleekin yksinäisenä