Sittisontiainen
Sittisontiainen, pullea
ja kovakuorinen.
Usein ihmettelen, miks’ se
menee vesiränniin.
Ain’ selälleen.
Vain kuollakseen?
Ja tämä laulu sopisi myös tähän kohtaan:
http://www.youtube.com/watch?v=5EeQTOQpO_o
Sittisontiainen, pullea
ja kovakuorinen.
Usein ihmettelen, miks’ se
menee vesiränniin.
Ain’ selälleen.
Vain kuollakseen?
Ja tämä laulu sopisi myös tähän kohtaan:
http://www.youtube.com/watch?v=5EeQTOQpO_o
Vastaukset 3
Vanhimmat
Usva maasta kohoaa.
Se hetken pysyy, aivan
paikallaan.
Mä istun, katselen, kahvia
siemailen.
Jo yritän sitä koskettaa.
Siin’ hetkessä se kuitenkin,
liikahtaa.
Ylöspäin kohoaa, hajoaa.
Kokonaan katoaa.
Paleltaa, vaikk’ auringon
säteet esiin pilkahtaa. Usvan
takaa.
Katson kättäni. Hiven nihkeä
on pinta siin’. Usva
jälkensä jätti.
Mä sitä kosketin.
Ensimmäinen hymyilyttää ja mietin, miten tuollainen
aihe voikin jollekin tulla mieleen runoaiheeksi, itsellä
ei ikimaailmassa olisi putkahtanut päähän kirjoittaa
sittiksestä.
Toinen runosi sitten. Mielestäni hyvin kuvaava,
voin hyvin nähdä sieluni silmin kahvia juovan tyttösen
joka katselee luontoa ja huomaa yht' äkkiä palelevansa
vaikka lämmin kahvi kulkee sisällä.
Viimeinen säe on erityisesti mieleeni, vaikka kokonaisuudestakin
pidin.
Kirjoita ihmeellä lisää.
kun se totta, että sittisontiainen hakeutuu vesirännien alastuloritilälle. Heittäytyy selälleen, eikä auta vaikka sen kääntäisi kuinka montaa kertaa oikein päin. Kuten tänä aamunakin! Eli kumma ötökkä?
Jos mie nyt sitt tätä murrettain taas kerran opettelisin:
Mie äsken just torkahin, mie
unta kait näin. Olin matkalla
johonkin, en tiennyt vaan mihin
päin.
Junass mie kyll’ istuin, siin’
paljon ol porukkaa. Ol naisii, ol
miehii. Näköjää muorikin siell’
suutaan pieksi.
Sitt’ mie nuo silmät näin. Ne kohti
minnuu napitti. Mie häkellyin, kiireest
katseeni toisaalle käänsin.
Mie muoria ehin ja ihmettelin. Ei
minnuu hää noteerant tai sitt’ ei
vaan huomant.
Jo koht’ minnuu joku käestä kiinni
tarttui. Sävähin, mie nuo silmät vaan näin.
Me toisiamme kaheltiin, ihan lähekkäin.
Se käsi minnuu puristi. Ei hennosti vaan
varmasti.
Just ku mie aattelin noit kasvoi tarkemmin
tutkii. Niin se naapurin rakki jo ovellain
raapii.
Mie heräsin, hetken silmiäin siristin.
Sitt’ mie tajusin. Mie kait unta näin.
Mutt’ nuo silmät mie heti muistin.
Mie tuon rakin sisällein laskin, vaikk
ei se tajunt’, ett vääräll hetkell se
makkaraa kinus’.
No, myö yhes sitt’ grillataan. Sitähä se
vaa oottaa, häntääsä heiluttaa. Suustaan
jo kuolaa valuttaa. Tekis’miel sitä himpun
kyll muiluttaa.
Mutt’ nuo silmät mie kyll muistan!