Ei ymmärrä

Nyt ei kyllä käsitä mihin perustuu väitteet Kimin huonoudesta. Jos Kimi kerran on kerännyt eniten pisteitä kaikista kuljettajista parissa viime kisassa autolla, jolla ei pitäisi olla mitään asiaa edes podiumille, niin ei hän kovin huono voi olla.

Ja taas on tullut ilmi se, kuinka huonosti Massan ajotyylille kehitetty auto Kimille sopii. Sama juttu kaudella 2007: Melbournessa Massalla teknisiä ongelmia aika-ajossa, mutta Ferrari oli ylivoimainen muihin verrattuna (osittain joustavasta pohjasta johtuen, joka kiellettiin Melbournen jälkeen). Kimi kuitenkin valitteli, että auto ei ollut ihan sellainen kuin hän sen olisi halunnut olevan. Sitten loppukaudesta kun Massan mahdollisuudet mestaruuteen menivät, alkoi Ferrari taas muokata autoa Kimille sopivammaksi ja kas kummaa, loppukaudesta Kimi olikin paras kuski.

Kaudella 2008: Alkukaudesta auto oli taas enemmän Massalle sopiva, ja tämä siis johtuu siitä kun Massan ajotyyli on samantyylinen kuin Schumilla oli ja se ajotyyli taas sopii Ferrarille hyvin. Loppukaudella, ainakin Spassa palattiin vanhoihin osiin ja taas kerran kas kummaa, Kimi olikin voitossa kiinni, joka kuitenkin vesittyi Ferrarin sadekelin ongelmien ja McLarenin manuaalisen "luistoneston" ansiosta. Japanissakin Kimi ajoi hyvin kuten myös Kiinassa, mutta kun mestaruus oli jo karannut käsistä, joutui Kimi päästämään Massan toiseksi tallimääräyksen avulla.

Ja tällä kaudella: Ferrarilla vaikea alkukausi, mutta Kimi ja Massa ajoivat tasavertaisesti. Sitten Unkarissa Massalle ikävä onnettomuus, ja kisassa Kimiltä hyvä tulos (vaikka veikkaan kyllä, että Massa olisi saattanut ajaa Kimiä paremmin siellä.. ehkä.) Ja siitä eteenpäin ei ollut paljon vaihtoehtoja kuin kehittää autoa Kimin suuntaan ja taas kas kummaa, kolmosija ja seuraavaksi voitto, sekä nyt kolmosruutu aika-ajossa.

--

Tulevasta kisasta vielä pari sanaa: Tuloksia en uskalla lähteä veikkaamaan, vaikka täydellinen tulos olisi, että Heikki voittaisi ja Kimi olisi toinen. Kimillä kuitenkin puhdas lähtöruutu ja KERS, todennäköisesti ampaisee Sutilin ohi ja jos Hamilton mokaa lähdön (tuskin, KERS löytyy eikä mitään syytä kamikaze-lähtöön) niin ehkä jopa kärkeen. Kimi tulee todennäköisesti varikolle Sutilin kanssa samaan aikaan, ehkä jopa aiemmin. Ja se johtuu puhtaasti Ferrarin liiasta polttoaineen kulutuksesta.
391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Juuri näin. Tämän takia Alonso olisi katastrofaalinen tallikaveri Kimille, koska espanljalaisen ajotyyli on vieläkin räikeämmin aliohjaava kuin Massalla. Vielä kun tiedetään Alonson kyvyt saada tallin tekemään auto juuri sellaiseksi kuin hän haluaa, ja kaikki tallin tuki taakseen. Siinä olisi sellainen yhdistelmä, jolla Kimi saataisiin taas näyttämään hitaalta. Toisaalta jos Ferrari tekisi auton Kimille, niin Alonso ei saisi sillä mitään aikaiseksi. No niin, nyt tuli liikaa spekulointia asiasta, joka tuskin koskaan toteutuu. Jokatapauksessa mä en kyllä henkilökohtaisesti ymmärrä yhtään Ferrarin filosofiaa. Ensin palkataan Räikkönen suurella rahalla, ja sitten ei käytetä tuota hurjaa potentiaalia läheskään parhaalla mahdollisella tavalla. McLarenilla homma osattiin, jolloin Kimi oli pitelemätön vauhdin suhteen. Olisiko Massan "kummisedällä" eli Schumilla liikaa valtaa tallissa??

Äänestä
  • "Olisiko Massan "kummisedällä" eli Schumilla liikaa valtaa tallissa?? "

    Luultavasti. Atlaksen F1-Foorumilla joku veikkaili, että ainoa syy miksi Alonsoa ei vieläkään ole nähty Ferrarilla on Alonson ja Schumin huonot välit. Tiedä häntä sitten.

    Äänestä

  • F1-luuppaaja kirjoitti:

    "Olisiko Massan "kummisedällä" eli Schumilla liikaa valtaa tallissa?? "

    Luultavasti. Atlaksen F1-Foorumilla joku veikkaili, että ainoa syy miksi Alonsoa ei vieläkään ole nähty Ferrarilla on Alonson ja Schumin huonot välit. Tiedä häntä sitten.

    ja niin kauan kun Schumi hääräilee Ferrarin organisaatiossa, Alonson on aika vaikea päästä Ferrarille.

    Nyt Schumi teki uuden 3-vuoden sopimuksen Ferrarin kanssa.

    Toinen syy miksi Alonsoa kenties ei nähdä ehkä koskaan Ferrarilla, on se, että Alonso vaatii ykköskuskin kohtelun. Siinä tapauksessa sekä Kimi että Massa siirtyisivät muihin tiimeihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


F1-luuppaaja kirjoitti:

Nyt ei kyllä käsitä mihin perustuu väitteet Kimin huonoudesta. Jos Kimi kerran on kerännyt eniten pisteitä kaikista kuljettajista parissa viime kisassa autolla, jolla ei pitäisi olla mitään asiaa edes podiumille, niin ei hän kovin huono voi olla.

Ja taas on tullut ilmi se, kuinka huonosti Massan ajotyylille kehitetty auto Kimille sopii. Sama juttu kaudella 2007: Melbournessa Massalla teknisiä ongelmia aika-ajossa, mutta Ferrari oli ylivoimainen muihin verrattuna (osittain joustavasta pohjasta johtuen, joka kiellettiin Melbournen jälkeen). Kimi kuitenkin valitteli, että auto ei ollut ihan sellainen kuin hän sen olisi halunnut olevan. Sitten loppukaudesta kun Massan mahdollisuudet mestaruuteen menivät, alkoi Ferrari taas muokata autoa Kimille sopivammaksi ja kas kummaa, loppukaudesta Kimi olikin paras kuski.

Kaudella 2008: Alkukaudesta auto oli taas enemmän Massalle sopiva, ja tämä siis johtuu siitä kun Massan ajotyyli on samantyylinen kuin Schumilla oli ja se ajotyyli taas sopii Ferrarille hyvin. Loppukaudella, ainakin Spassa palattiin vanhoihin osiin ja taas kerran kas kummaa, Kimi olikin voitossa kiinni, joka kuitenkin vesittyi Ferrarin sadekelin ongelmien ja McLarenin manuaalisen "luistoneston" ansiosta. Japanissakin Kimi ajoi hyvin kuten myös Kiinassa, mutta kun mestaruus oli jo karannut käsistä, joutui Kimi päästämään Massan toiseksi tallimääräyksen avulla.

Ja tällä kaudella: Ferrarilla vaikea alkukausi, mutta Kimi ja Massa ajoivat tasavertaisesti. Sitten Unkarissa Massalle ikävä onnettomuus, ja kisassa Kimiltä hyvä tulos (vaikka veikkaan kyllä, että Massa olisi saattanut ajaa Kimiä paremmin siellä.. ehkä.) Ja siitä eteenpäin ei ollut paljon vaihtoehtoja kuin kehittää autoa Kimin suuntaan ja taas kas kummaa, kolmosija ja seuraavaksi voitto, sekä nyt kolmosruutu aika-ajossa.

--

Tulevasta kisasta vielä pari sanaa: Tuloksia en uskalla lähteä veikkaamaan, vaikka täydellinen tulos olisi, että Heikki voittaisi ja Kimi olisi toinen. Kimillä kuitenkin puhdas lähtöruutu ja KERS, todennäköisesti ampaisee Sutilin ohi ja jos Hamilton mokaa lähdön (tuskin, KERS löytyy eikä mitään syytä kamikaze-lähtöön) niin ehkä jopa kärkeen. Kimi tulee todennäköisesti varikolle Sutilin kanssa samaan aikaan, ehkä jopa aiemmin. Ja se johtuu puhtaasti Ferrarin liiasta polttoaineen kulutuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu