Lueskelin eilen iltana ullakolla iso-isän vanhoja sanomalehtiä ja löysin tämän karmaisevan tosikertomuksen kohtaamisesta kummituksen kanssa:
Kummitus.
Kerran, kun olin tuollainen mustalais-
pojan kokoinen, piti minun lähteä myllyyn johon oli noin 8 kilometriä
ja tuli ajettavaksi vanhan hautausmaan
sivuitse. Eihän se sille jäännyt,
että piti lähteä, minä lähdin myöskin
ja silloin oli pimeä syys yö.
Kulki kaikellaisia juttuja, kuinka siinä
hautausmaan kohdalla aina näkee kummituksia
yön aikaan ja eikä voi hevoisella mennä sen sivuitse, katsomatta
kuolaimien läpi.
Mutta noita juttuja en uskonut,
nauroin vaan niille jotka niitä puhuivat.
siksipä kai se minulle luojan tahdosta näytettiin itselleni.
Kerron sen teillekin. 'Ajelin iloisesti laulaen
myllylle päin ja niin sitä viho viimein
saavuttiin hautausmaan likitienoolle.
Muistui mieleeni siinä vielä
noita juttuja joten tietysti purskahdin
makeaan nauruun. Mutta äkkiä nauruni
keskeytyi, sillä hevonen nousi ensin
pystyyn ja sitte läksi takaperin kärryjä
työntämään. — "No nyt taisi
tulla kummitus," ajattelin kauhuissani,
löin hevosta selkään ja koetin sitä viedä eteenpäin taluttamalla, mutta
siitä ei tullut mitään, hevonen vaan
korskui ja hyppi pystyyn. Ajattelin
jo katsoa kuolamien läpikin, mutta hylkäsin
sen ajatuksen, syystä kun halveksuin
kaikkea taikauskoa. Sidoin hevosen puuhun ja läksin varovasti
katselemaan mitä tuo kummitus mahtoi olla .. .
Astuin, astuin mutta — — uh!
Maailma musteni silmissäni. Näin jotain
valkoista juuri hautausmaan aidan
vieressä. Ajattelin kääntyä takaisin,
mutta rohkaisin kuitenkin luontoni ja
menin kädet harrissa eteenpäin ....
Uhhuh! ihan selvästi näkyi, että
siinä oli joku tontillaan, ehk'en haudasta
noussut kuolleen haamu.
Veri jähmettyi suonissani ja sydän
lakkasi tykyttämästä. Jonkin voiman
ajamana kuljin sentään eteenpäin. Jo
saavuin lähemmäksi kummitusta. Kokosin
kaikki voimani ja hurjalla epätoivon
ponnistuksella, kädet edellä päin,
heittäydyin kummituksen päälle. Päästin kamalan parahduksen ja pyörryin...
Heräsin ja muistin kauhean asemani. Aloin tarkastaa kummitustani
ja arvatkaas mikä se oli?! ...
No, voinhan sen sanoakin jos vaan
ette naura. Se oli .. jauhosäkki...
Kummitus.
Kerran, kun olin tuollainen mustalais-
pojan kokoinen, piti minun lähteä myllyyn johon oli noin 8 kilometriä
ja tuli ajettavaksi vanhan hautausmaan
sivuitse. Eihän se sille jäännyt,
että piti lähteä, minä lähdin myöskin
ja silloin oli pimeä syys yö.
Kulki kaikellaisia juttuja, kuinka siinä
hautausmaan kohdalla aina näkee kummituksia
yön aikaan ja eikä voi hevoisella mennä sen sivuitse, katsomatta
kuolaimien läpi.
Mutta noita juttuja en uskonut,
nauroin vaan niille jotka niitä puhuivat.
siksipä kai se minulle luojan tahdosta näytettiin itselleni.
Kerron sen teillekin. 'Ajelin iloisesti laulaen
myllylle päin ja niin sitä viho viimein
saavuttiin hautausmaan likitienoolle.
Muistui mieleeni siinä vielä
noita juttuja joten tietysti purskahdin
makeaan nauruun. Mutta äkkiä nauruni
keskeytyi, sillä hevonen nousi ensin
pystyyn ja sitte läksi takaperin kärryjä
työntämään. — "No nyt taisi
tulla kummitus," ajattelin kauhuissani,
löin hevosta selkään ja koetin sitä viedä eteenpäin taluttamalla, mutta
siitä ei tullut mitään, hevonen vaan
korskui ja hyppi pystyyn. Ajattelin
jo katsoa kuolamien läpikin, mutta hylkäsin
sen ajatuksen, syystä kun halveksuin
kaikkea taikauskoa. Sidoin hevosen puuhun ja läksin varovasti
katselemaan mitä tuo kummitus mahtoi olla .. .
Astuin, astuin mutta — — uh!
Maailma musteni silmissäni. Näin jotain
valkoista juuri hautausmaan aidan
vieressä. Ajattelin kääntyä takaisin,
mutta rohkaisin kuitenkin luontoni ja
menin kädet harrissa eteenpäin ....
Uhhuh! ihan selvästi näkyi, että
siinä oli joku tontillaan, ehk'en haudasta
noussut kuolleen haamu.
Veri jähmettyi suonissani ja sydän
lakkasi tykyttämästä. Jonkin voiman
ajamana kuljin sentään eteenpäin. Jo
saavuin lähemmäksi kummitusta. Kokosin
kaikki voimani ja hurjalla epätoivon
ponnistuksella, kädet edellä päin,
heittäydyin kummituksen päälle. Päästin kamalan parahduksen ja pyörryin...
Heräsin ja muistin kauhean asemani. Aloin tarkastaa kummitustani
ja arvatkaas mikä se oli?! ...
No, voinhan sen sanoakin jos vaan
ette naura. Se oli .. jauhosäkki...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.