VAROITUS Hem hotellista

Virhevalinta

Siskoni kanssa varasimme kolmen yön majoituksen HEM hotelliin Amsterdamissa, ja haluan jakaa kokemuksemme, että kukaan muu ei erehtyisi käyttämään kyseistä hotlaa.
Hotelli on kaukana keskustasta, raitiovaunumatka rautatieasemalta kestää noin puoli tuntia ja pysäkiltäkin on kävellen matkaa vielä useita satoja metrejä. Aula ja respa olivat siistejä, vaikka hotelli oli ulkoa nuhjuisen näköinen. Sisäänkirjautuessamme meille kuitenkin annettiin huone pihan toisella puolella olevasta lisäsiivestä, josta hotellin sivuilla ei ole mitään kuvia. Kolmen tähden hotellilta ei voi odottaa mitään sellaista, mitä huone oli. Lisäsiipi oli remontoimaton, huone oli noin 3x3 metriä, siellä haisi home, lamput olivat rikki, kaikki pinnat enemmän tai vähemmän iljettävässä kunnossa ja "kylpyhuone" oli kerrassaan kammottava! Menimme luonnollisesti välittömästi valittamaan asiasta ja pyysimme huonetta päärakennuksesta, mutta meille vastattiin, että varauksemme on tähän rakennukseen ja meidän täytyy maksaa 25 euroa lisää per yö jos haluamme paremman huoneen. Nainen antoi meille kuitenkin uuden huoneen lisäsiiven toisesta kerroksesta, mutta se ei ollut juurikaan parempi, joten harkitsimme hotellin vaihtoa ja palasimme respaan. Rahojamme ei kuitenkaan voitu palauttaa, koska olimme varanneet matkan matkatoimiston kautta. Paremman huoneen hinta laskettiin 20 euroon yöltä ja lisäksi luvattiin welcoming drink vouchereita, joten päätimme laihduttaa muuta budjettia paremman majoituksen takia.

Päärakennuksen huone oli lähellä suomalaista tasoa, joten olimme helpottuneita, mutta tilanne kammottavan hotellin kanssa ei suinkaan ollut vielä ohi. Tähän väliin maininta, että olemme nuoria (23- ja 25-vuotiaat) mikä ilmeisesti vaikutti aika paljon palvelun tasoon. Meitä ei mielestämme noteeratti "oikeiksi" asiakkaiksi, koska onhan niillä 50-kymppisillä brittimiehillä paljon enemmän rahaa, nuoria tyttösiä voi kohdella miten vaan, tältä ainakin tuntui.

Seuraavana iltana hotellissa päätimme mennä baariin käyttämään saamamme voucherit. Oli tiistai-ilta ja baarissa oli jonkun verran asiakkaita, tiskin takana ainoastaan yksi keski-ikäinen nainen. Voucherimme nähtyään hän sanoi, että on kiireinen ilta eikä hän ehdi tehdä meille cocktaileja, ja pyysi meitä tulemaan takaisin seuraavana iltana. Hieman hämmentyneinä myönnyimme. Seuraavana ja viimeisenä iltanamme hotellissa menimme taas baariin, jossa oli entistä enemmän ihmisiä. Jonotimme vuoroamme, mutta sen tultua nainen pyöritteli päätään ja sanoi, että ei ehdi tehdä juomia. Sanoin tiukasti meidän haluavan juomat koska lähdemme huomenna. Nainen tokaisi, että tulkaa takaisin tunnin päästä. Tässä vaiheessa korotin jo ääntäni ja sanoin haluavamme juomat heti! Naisen kommentti tähän oli, että "odottakaa kymmenen minuuttia" ja hän alkoi minusta välittämättä palvella muita asiakkaita, koska näillä tietysti oli rahaa jolla ostaa kaljaa, meillä vain hotellin tarjoamat hyvitysvoucherit. Lopulta nainen sieppasi lappuset kädestäni ja teki puolessa minuutissa säälittävät juomat appelsiinimehusta, jäistä ja makusiirapista, tyrkkäsi lasit minulle ja tokaisi tylysti "enjoy". Vastaavaa kohtelua en ole elämäni aikana Suomessa nähnyt enkä kuullut. Meillä oli vielä toiset voucherit ja käytimme nekin, koska periksi emme halunneet antaa. Nainen oli entistä tylympi.

En missään nimessä suosittele hotellia kenellekään, vaan kehotan pysymään kaukana, meidän lomamme meni ainakin tehokkaasti pilalle hotellin ansiosta!!!! Kokemus oli kerta kaikkiaan uskomaton...

9

2396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hotelli sahaa omaa oksaansa

      En tiedä mistä teitte varauksen tuohon hotelliin, mutta antakaa sinne ehdottomasti tuo sama palaute!
      Eli mieluusti englanniski kirjoitettuna ja palaute copy paste kaikkiin varausfrimoihin, missä kyseinen hotelli on listoilla.

      Tuo on niin totta, että nuoria asiakkaita ei aina oteta todesta. Ei tajuta, että joku pvä hekin voivat olla niitä hyvissä rahoissa olevia keski-ikäisiä.
      Itselläni on omakohtaista kokemusta eräästä kotimaisesta huonekaluketjusta. Tilasin sieltä erästä kirjahyllysarjaa ja millaista asiakaspalvelua koko viikkojen farssi olikaan. Olin silloin juuri opintoni aloittanut ja muuttanut yliopistopaikkakunnalle, ikää oli 19v. Mutta se on oma tarinansa.
      Sanomattakin on selvää, että en nyt 43-vuotiaana ja suht hyvin toimeentulevana ikinä astuisi jalallanikaan kyseseen liikeeseen. Eikä astu kukaan perheenjäsenenikään, eikä ystävä.

    • Damskiii

      90-luvulla erehdyin menemään pieneen baariin, joka oli muuten aivan tavllinen diskon-jatke, mutta pitkä blonditranssu oli tarjoilijana. Siihen aikaan en moista ollut nähnyt, joten ilmeeni oli ilmeisesti melkoinen.
      "Muja" antoi minulle tilaamani Heinekenin sijaan jotain helvetin sitruunamehua ja pyysi siitä ensin 3 sitten korjasi - neljä guldenia.

      Kävelin pois, mutta kyllähän Hollantilaiset osaavat tylyn palvelun jopa paremmin kuin Pariisilaiset. Tai sanotaanko ettei se välttämättä tylyä ole, mutta ehkä hieman turhan suoraviivaista suomalaiseen makuun. Kovana niile pitää olla. Amsterdamissa se nyt muutenkin on hyvästä...heh.

    • Ei Hem-hotellille

      Käypä lukemassa Tripadvisorista millaisia elämyksiä Hem-hotelli on tarjonnut ihmisille. Ja jos viitsit lisää oma kokemuksesi myös sinne.

      • Virhevalinta

        meni matkatoimiston kautta hotelliin ja Tripadvisoriin kirjoitin myös. Onneksi saatiin huoneenvaihdosta aiheutuneet lisäkulut supersaverin kautta takaisin, siitä plussa niin ei jäänyt niin paha mieli.


    • Hyvä tietää

      Kiitos tiedosta, tutkin just Amsterdamin hotellivaihtoehtoja ja olin kallistumassa Hem hotellin kannalle. Nyt en sieltä ainakaan huonetta varaa. Haluan matkani onnistuvan mahdollisimman hyvin, enkä halua että matkani menee pilalle jo hotellihuonetta lunastaessani. Ikävää, että pilasivat lomanne.

    • hemmm

      Hei,
      olemme mieheni kanssa käyneet damissa kaksi kertaa N26v ja M35v, joista molemmat kerrat olemme olleet ks. hotellissa. Itselläni ei ole mitään huonoa sanottavaa hotellista. Täytyy sen verran huomauttaa että päärakennus on kolmen tähden puoli eli luokkaa parempia kuin vastapäisen rakennuksen huoneet. Päärakennuksen huoneet ovat todella siistit ja viihtyisät, ja ulkorakennuksen huoneet karmeet. Tänne lähdemme taas maaliskuussa! Meistä oli mukavaa että hotelli ei ollut ihan keskustassa,mutta hyvin lähellä kumminkin. Likkuminen on vaivatonta ja näkee samalla vähän muutakin:)

    • d.a.d.

      Ikävää luettavaa ja toivottavasti muuten nautitte Damin reissusta. On hieno kaupunki ja kohteliasta on jengi kyllä (mitä ikävä kyllä teidän hotellissa ei näemmä ollut) En suosittele ottamaan huonetta etukäteen sillä kuvia voi laittaa ja mainostaa netissä miten hyvät ja hienot huoneet on muka olevinaan. Ja mitä lähempänä keskustaa sen parempi: kulku-yhteydet ovat varsinkin yöllä erittäin huonot ja mukavampaa on keskustassa heittää shoppailut kesken kaiken huoneeseen ja ottaa vaikka pienet päivä-unet.

      • Blööö

        Kiitos vinkistä!! Olin jo harkinnut tota hotellia mut nyt tiiän paremmin... :)


    • hmm...

      Olen pitänyt hem-hotellia hyvinkin varteenotettavana vaihtoehtona damin reissuun, mutta nyt kyllä taidan katsoa jonkun toisen hotellin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      77
      3878
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      93
      3261
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      116
      2547
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1734
    5. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      133
      1568
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      75
      1546
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      90
      1453
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      100
      1410
    9. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1113
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      59
      1101
    Aihe