UFO päivän valossa

Näin ensimäiseni 4/6 1980 Forssan tienhaarassa, se oli sikaarin muotoinen.
Sen jälkeen olen vuosien väliä ollen nähnyt voimajohtojen päällä joitakin kertoja lautasmaisen. Miksi toiset näkee valoja yöllä UFOina. Minulle on ilmestynyt vain päiväsaikaan.
Onkohan muita joille on tapahtunut päivälennot?!
8673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

....videoitua nuo alukset. Tosin eipä tainnut olla kasikytluvulla paljon kamerakännyköitä tms. Sattumaahan tuo on. Sulle on käynyt hyvä tsägä.

Millä tavoin nämä ufot liikkuivat?

Äänestä
  • Aloittaja

    Siinä minä seisoin, odottaen kyytiä raumalle. Ukonilma alkoi lähestyä.
    Katsoin taivaalle ja näin mattapintaisen sikarinmuotoisen lentokoneen, väri vaihtui jotenkin sävyttäin.
    Ajattelin- ompa kummallinen lentokone, kun sillä ei ole siipiä, eikä ikkunoita. Niin ja pysyy paikallaan. Hitaasti mieleeni hiipi pelko. siinä se oli kunnes alkoi lipumaan mäntymetsän päälle, ja yllättäen lähti kuin rasvattusalama n 50 asteen kulmassa tienyli kadoten... näkymättömiin. paniikki iski. pyrähdin pari juoksuaskelta tietämättä mihin suuntaan lähtisin. Molempiin suuntiin oli pitkä suora.
    Pyörähdin ympäri kun kohdalleni oli ilmestynyt auto, samalla kohotin käsivarsisuorana peukalon ylös. Auto pysähtyi viereeni ja oli vieressäni kun liftasin. Hyökkäsin sisälle ja mies kysyi: Mikä sinulla on kun olet ihan kalpea. Vastasin pelkääväni ukonilmaa. samalla kun suljin auton oven alkoi sataa kuin saavista.
    Juteltin niitä, näitä. Mies muistutti ulkonäöltää silmäkulmaryppyineen Lasse Mortensonia.Harmaa puku.
    Rauhoituttuani katsoin autoa tarkemmin - siinä ei ollut koelaudalla mitään, mitä autossa yleensä on. ei kertakaikkiaan, pelkä sileetä.
    Ratti oli vain puollikas ympyrästä. Jossain vaiheessa mies mainitsi 20km päässä palavan navetan. Joo-o niillämain suunilleen oli navetan näköinen piharakennus tulessa.
    Mies oi menossa pelaamaan Poriin tennistä ! liikenne ympyrässä jäin pois jatkaen matkaani, sinne minne olin menossa.
    Seuravana yönä olin kuin salaman iskemä. Ladattu jollain energialla olin ihan AD/HD meni pari vrk enkä pystynyt nukkumaan. Hesarissa oli peini ilmoinus seuraavana päivänä kertoen Forssan kohdalla 3 ukkoskeskusta kohdanneen. Sähkölaitos oli jouduttu sulkemaan (räjähdysvaaran takia, jos oikein tuon muistan) Kyselin vai vihkaan tutuiltani minkä merkkinen auto oli se jonka tuntomerkkejä annoin. Kukaan ei uskonut puolikasta rattia ja muuta kuvaamaani.
    Vieläkin kaikki on elävänä mielessäni, oli se sellainen kokemus. Forssan tienhaara on muuttanut muotoaan, enkä sitä vimeksi ohimennessä enään tunnistanut.
    Olen vuosia sitten kirjoittanut tämän UFO raporttiin, mutta ne typistivät ja muotoilivat kokemukseni mieleisekseen.
    Tämä oi ensimäinen kokemukseni ja järisyttävin hermoille.
    Olin silloin 34v

    Vaikka minulla olisi ollut mailman parhaat kamerat mukana, ei pieneen mieleen olisi tullut ottaa kuvaa.

    Äänestä

  • UPDATE_8394870 kirjoitti:

    Tällaisiin kokemuksiin. Niin minäkin. !966 vuonna Utsjoen Petsikossa näimme (kolme miestä) oudon ufon
    Ensin näimme kauempaa, pystylaudoista tehdyn mökin, seuraavana päivänä näimme sen mökin kokoisena kivenä, joka höyrysi, Kun kävelin sen lähelle katsomaan sitä lähemmin, niin se muuttuikin minun silmissä
    kolmella teleskooppi jalalla sisovaksi lautasen muotoiseksi n. 5 metriseksi ufoksi jonka alapuolella itse olin. Sain vaikutuksen, että pitää poistua paikalta heti, ja samalla se nähty ufo pyyhittiin pois muistista.
    Muistin sen vasta seuraavana kesänä. Menin sitä paikkaa taas lähemmin tutkimaan. Siina kohdassa oli vain maanpinnan tasalla oleva n. 1mx1m laakea kivi ja se ympärillä n, 2-3 metriä halkaisijaltaan oleva palanut maarengas. No se ei ainakaan vaikuttanut säähavaintopallolta.

    Äänestä

  • Kokenut tavis kirjoitti:

    Mihin tuollaiset "pyyhittiin pois muistista" ja muisti palaili seuraavana kesänä viittaavat?
    Voimakas valemuisto?
    Vilkas mielikuvitys?
    Keksitty juttu?

    Äänestä

  • harhaako vain? kirjoitti:

    Mihin tuollaiset "pyyhittiin pois muistista" ja muisti palaili seuraavana kesänä viittaavat?
    Voimakas valemuisto?
    Vilkas mielikuvitys?
    Keksitty juttu?

    Kun näkijöitä oli kolme. Taatusti tervettä ja vesiselvää miestä.

    Äänestä

  • UPDATE_8394870 kirjoitti:

    Siinä minä seisoin, odottaen kyytiä raumalle. Ukonilma alkoi lähestyä.
    Katsoin taivaalle ja näin mattapintaisen sikarinmuotoisen lentokoneen, väri vaihtui jotenkin sävyttäin.
    Ajattelin- ompa kummallinen lentokone, kun sillä ei ole siipiä, eikä ikkunoita. Niin ja pysyy paikallaan. Hitaasti mieleeni hiipi pelko. siinä se oli kunnes alkoi lipumaan mäntymetsän päälle, ja yllättäen lähti kuin rasvattusalama n 50 asteen kulmassa tienyli kadoten... näkymättömiin. paniikki iski. pyrähdin pari juoksuaskelta tietämättä mihin suuntaan lähtisin. Molempiin suuntiin oli pitkä suora.
    Pyörähdin ympäri kun kohdalleni oli ilmestynyt auto, samalla kohotin käsivarsisuorana peukalon ylös. Auto pysähtyi viereeni ja oli vieressäni kun liftasin. Hyökkäsin sisälle ja mies kysyi: Mikä sinulla on kun olet ihan kalpea. Vastasin pelkääväni ukonilmaa. samalla kun suljin auton oven alkoi sataa kuin saavista.
    Juteltin niitä, näitä. Mies muistutti ulkonäöltää silmäkulmaryppyineen Lasse Mortensonia.Harmaa puku.
    Rauhoituttuani katsoin autoa tarkemmin - siinä ei ollut koelaudalla mitään, mitä autossa yleensä on. ei kertakaikkiaan, pelkä sileetä.
    Ratti oli vain puollikas ympyrästä. Jossain vaiheessa mies mainitsi 20km päässä palavan navetan. Joo-o niillämain suunilleen oli navetan näköinen piharakennus tulessa.
    Mies oi menossa pelaamaan Poriin tennistä ! liikenne ympyrässä jäin pois jatkaen matkaani, sinne minne olin menossa.
    Seuravana yönä olin kuin salaman iskemä. Ladattu jollain energialla olin ihan AD/HD meni pari vrk enkä pystynyt nukkumaan. Hesarissa oli peini ilmoinus seuraavana päivänä kertoen Forssan kohdalla 3 ukkoskeskusta kohdanneen. Sähkölaitos oli jouduttu sulkemaan (räjähdysvaaran takia, jos oikein tuon muistan) Kyselin vai vihkaan tutuiltani minkä merkkinen auto oli se jonka tuntomerkkejä annoin. Kukaan ei uskonut puolikasta rattia ja muuta kuvaamaani.
    Vieläkin kaikki on elävänä mielessäni, oli se sellainen kokemus. Forssan tienhaara on muuttanut muotoaan, enkä sitä vimeksi ohimennessä enään tunnistanut.
    Olen vuosia sitten kirjoittanut tämän UFO raporttiin, mutta ne typistivät ja muotoilivat kokemukseni mieleisekseen.
    Tämä oi ensimäinen kokemukseni ja järisyttävin hermoille.
    Olin silloin 34v

    Vaikka minulla olisi ollut mailman parhaat kamerat mukana, ei pieneen mieleen olisi tullut ottaa kuvaa.

    Lasse Mårtenssonilla oli tuolloin juuri sellainen auto, kuin kerroit. Eli ei hätiä mitiä...

    Äänestä

  • Kokenut tavis kirjoitti:

    Tällaisiin kokemuksiin. Niin minäkin. !966 vuonna Utsjoen Petsikossa näimme (kolme miestä) oudon ufon
    Ensin näimme kauempaa, pystylaudoista tehdyn mökin, seuraavana päivänä näimme sen mökin kokoisena kivenä, joka höyrysi, Kun kävelin sen lähelle katsomaan sitä lähemmin, niin se muuttuikin minun silmissä
    kolmella teleskooppi jalalla sisovaksi lautasen muotoiseksi n. 5 metriseksi ufoksi jonka alapuolella itse olin. Sain vaikutuksen, että pitää poistua paikalta heti, ja samalla se nähty ufo pyyhittiin pois muistista.
    Muistin sen vasta seuraavana kesänä. Menin sitä paikkaa taas lähemmin tutkimaan. Siina kohdassa oli vain maanpinnan tasalla oleva n. 1mx1m laakea kivi ja se ympärillä n, 2-3 metriä halkaisijaltaan oleva palanut maarengas. No se ei ainakaan vaikuttanut säähavaintopallolta.

    T.Kuninkaan veli & isä näkivät myöskin kiven oudon ja pienen vihreän miehen sen luona.
    Lauantaina p.kummussa tästä kertoi, ja kirjasta lötyy tapaus myöskin.

    Äänestä

suihkari jahtasi jotain valopalloo iltapäiväisellä lennollaan katsos kappas vaan tuumasin, kun UFO karisti suihkarin JA JES!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8394870 kirjoitti:

Näin ensimäiseni 4/6 1980 Forssan tienhaarassa, se oli sikaarin muotoinen.
Sen jälkeen olen vuosien väliä ollen nähnyt voimajohtojen päällä joitakin kertoja lautasmaisen. Miksi toiset näkee valoja yöllä UFOina. Minulle on ilmestynyt vain päiväsaikaan.
Onkohan muita joille on tapahtunut päivälennot?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu