KOHTELIAS

Vuosikymmeniä tanssipaikkoja kolunneena parina ,hakiessa toisen puolisoa tanssiin kysyttiin lupa puolisolta.

Miten on nykyään tasaarvon aikaan ,nuorenpi sukupolvi kysyttekö lupaa saada tanssittaa toisen puolisoa
14703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Taitavat nykyajan nuoret olla meitä vanhempia monessa asiassa kohteliaampia ja fiksumpia. Minä nimittäin olin ikäiseni, alla 50 -vuotiaan daamin kanssa tanssiravintolassa, jossa daamia haettiin minulta mitään kysymättä. Hakijat olivai ikäisiämme. Tuntui kieltämättä epäkohteliaalta.

Äänestä
  • Toivottavasti daamisi kieltäytyi tanssiinkutsusta. Osa naisista on niin kohteliaita hakijaa kohtaan ja samalla epäkohteliaita seuralaiselleen, että lähtevät tanssimaan.

    Äänestä

  • valintatilanne kirjoitti:

    Toivottavasti daamisi kieltäytyi tanssiinkutsusta. Osa naisista on niin kohteliaita hakijaa kohtaan ja samalla epäkohteliaita seuralaiselleen, että lähtevät tanssimaan.

    Eipä kieltäytynyt, eikä kysynyt minulta tai edes katsonut lupaa pyytäen. Tämähän vain osoittaa, että tapojen häviäminen on molemmin puolista eli sama ongelma miehillä (ei kysy lupaa toisen kavaljeerilta) ja naisilta (ei odota lupaa). Onkohan tämä sitä tasa-arvoa, mutta kyllä tilanne on silloin aika epämiellyttävä. En tiedä miten homma toimii tanssiravintolassa naisten haulla ? Kysyykö seurassa olevaa miestä hakeva nainen miehen mukana olevalta daamilta luvan ? Itse olen huomannut, että jos olen jonkun daamin kanssa naistentansseissa, niin muut naiset kunnioittavat tilannetta niin paljon, että eivät edes yritä hakea. Seuraavat tilannetta, koska saattavat kysyä seuraavalla kerralla, kun liikkuu yksin, että oletkin tällä kertaa liikkeellä ilman seuraa :-).

    Äänestä

Tapakulttuuri on tullut aikoinaan nimen omaan kyvystä kunnioittaa ja kyetä kotaliaisuuteen ja osoittamaan se muille. Siis käytännössä. Tapa on todella oikea jä olisi vieläkin puolisoille ja parikumppaneille sekä ennenkaikkea tälle henkilölle itselleen joka hakee toisen seuralaista olipa "sosiaalinen side " minkätasoinen tahansa. Vakkapa illan seuralainen tai aviopuoliso.

Nykyään ei kai tiedetäkkään moisesta kunnioitus tavasta ja tulee mieleen että missään tätä ei opeteta tai vieljellä katsokaapa vaikka tanssiaiheiset koulutus sivut ja kurssit? Ei opeteta. Miksiköhän?

Oma arvioni on että, soteketaan yhteen nämä kuuluisat tasaarvo ja kunniallinen käytös. Tasaarvoahan olisi mitä suurimmassa määrin jos kunnioittaa yhteisöllistä ja henkilökohtaista olemaa.

Nykyinen tanssikultuuri osoittaa käytännössä miten tulisi "hukuttaa" tää kohteliaisuus. Joskus on sattunut henkilö joka on kysynyt aidosti luvan ja on todella helppo ollut mukautua pyyntöön. Kunnioitus on tullut tätä korektiutta kohtaan.

Äänestä
  • Tasa-arvon nimissä kohteliaisuus tuntuu unohtuneen. Tansseissa ryntäily hakemisessa on aiheuttanut, että erilaisessakaan tilanteessa ei osata käyttäytyä.

    Äänestä

siitä onko puoliso paikalla. Jos ei, niin hakua vaan. Ja mistä sitä aina edes tietää kuka on kenenkin puliso?

Äänestä
  • Puolisoiden ei tarvitse olla paikalla ja kunnioitus ei sitä todella tarvitse. Varas ajattelee "näkikö kukaan" rehellinen kykenee selvittämään ja haluaa sitä kaikkien eduksi. Hakeminen ja tanssiminenhan on selvää. Käytöskirjallisuus auttaa tavat miten toisen /toisten elämä voidaan pitää loukaamattomana.

    Pitää olla munaa kehittää itseään ettei aina vaan roiku tai riipu niin järki kuin muutenkaan.

    Äänestä

Että hänen pitää ensin kysyä lupa mieheltä. Jos mies ei ole paikalla ( WC:ssä ) tms. palatkoon hakija kysymään uudelleen kun mies palaa paikalle. Samoin toisin päin.

Äänestä

Ihmeessä toi kysyminen onnistuis?? Aika kova hakeminen tanssipaikalla jos ovat erikseen.
Siinähän toi ilta menis hakies sitä aviopuolisoo, et kysymään pystyis, menis kaik
muutkin haut sivu suun.
Eri asia jos vierestä haetaan, silloin kysyminen on ihan kohteliasta.

Äänestä
  • Kun haluat itsesi suhteita ja ennekaikkea itseäsi kuniotettavan huomaat kuinka tärkeää on onnata!
    Mikään ei mene sivu suun kun ei vaadi kohtuutonta itseltään ja luule että tätä on suoritettava itsensä "tahdissa". Vaan on mahdolista tanssia toisten hyväksynnällä. Tällöin itsensäkkin mielipide tulee tärkeäksi ja arovostetuksi.

    Ei puolisoa tarvitse hakea mistään eikä jälistää vaan normaali suhteissa missä kysyttäessä/haetaessa puoliso kertoo olevan seurassa ja tahtoo että kumppani tietää ja hyväksyy niin odotat siinä ja pidät seuraa tai sitten jätät rauhaan ja pyydät anteeksi.
    Normaalia olisi puolisoiden niikuin edellä kerrottiin ilmoittaa olevansa seurassa ja täten hakijan on hyväksyttävä tämä puolisoiden välinen kunnioitus toisaan kohtaan julkisestikkin.

    Ongelma on myös tuo että parisuhteet ei taida kyetä juuri enää käyttäytymään julksisesti täten missä heidän suhteensa myös tulisi esille arvostettuna heille itselleen ja täten edellyttäisi toistenkin kunnioitusta. (onko piilosinkkuus vallannut lähes kaiken?)

    Hakijalla ei ole mitään etuoikeuksia jos parisuhde toimii.Vaan pelkkiä velvollisuuksia.

    Äänestä

  • Oneellisuus oikeutena kirjoitti:

    Kun haluat itsesi suhteita ja ennekaikkea itseäsi kuniotettavan huomaat kuinka tärkeää on onnata!
    Mikään ei mene sivu suun kun ei vaadi kohtuutonta itseltään ja luule että tätä on suoritettava itsensä "tahdissa". Vaan on mahdolista tanssia toisten hyväksynnällä. Tällöin itsensäkkin mielipide tulee tärkeäksi ja arovostetuksi.

    Ei puolisoa tarvitse hakea mistään eikä jälistää vaan normaali suhteissa missä kysyttäessä/haetaessa puoliso kertoo olevan seurassa ja tahtoo että kumppani tietää ja hyväksyy niin odotat siinä ja pidät seuraa tai sitten jätät rauhaan ja pyydät anteeksi.
    Normaalia olisi puolisoiden niikuin edellä kerrottiin ilmoittaa olevansa seurassa ja täten hakijan on hyväksyttävä tämä puolisoiden välinen kunnioitus toisaan kohtaan julkisestikkin.

    Ongelma on myös tuo että parisuhteet ei taida kyetä juuri enää käyttäytymään julksisesti täten missä heidän suhteensa myös tulisi esille arvostettuna heille itselleen ja täten edellyttäisi toistenkin kunnioitusta. (onko piilosinkkuus vallannut lähes kaiken?)

    Hakijalla ei ole mitään etuoikeuksia jos parisuhde toimii.Vaan pelkkiä velvollisuuksia.

    Ei minusta hakurivistä hakiessa ole koskaan tarvetta puolison lupaa kysellä. Jos nainen on selkeästi hakurivissä "tyrkyllä", niin silloin hänellä on oletettavasti puolison lupa tanssia muiden kanssa. Jos ei ole, niin se on heidän keskinäinen ongelmansa. Eri asia on sitten jos nainen on muualla kuin hakurivissä, niin silloin lupaa pitää kysyä. Jos mies ei ole lähellä, niin naiselta kysytään ja tämän pitäisi kertoa jos tarvitsee mieheltään luvan. Eihän sitä luvan tarvetta muuten voi tietää, jos ei aivan tutuista ihmisistä ole kyse. Oletuksena lavatansseissa on kuitenkin se, että kaikki paikalla olevat ovat haettavissa, jos eivät muuta ilmaise.

    Äänestä

  • Kaikkia hakeva kirjoitti:

    Lavatanseissa ja kaikkialla on kohteliasuus sekä huomavaisuus sekä käyttäytyminen ensisijaisia. Tanssipaikoilla on todella tämän yksilö/tekosinkkujen sekä muun intoilun tuloksena mennyt niin pitkälle että on unohdettu oikeasti kaikelainen arvostava sekä kunniallinen käytöstapa.

    Hakuprosessi on lähes 100% kuin ala-asteen liikuntatunnilla haetaan toinen ihminen omaan käyttöön!

    Olettama voi olla tämän yleistyksen johdosta että kaikki on saatavilla ja juuri minun tarpeeseen. Todellisuudessa kaikki ovat varattuja omalle minälleen vähintään ja siksikin olisi syytä kohteliasuuteen ja huomaavaisuuteen. Todellakin lähes jokainen on varattu useille samoin kokevalle ja täten heidän kannaltaan on syytä kohteliaisuuteen, suurin osa on varattu parisuhdekumppanilleen tosiaan tästä ei voi tietää mutta hänen tulee se ilmaista. Suurin osa vain ei kerro pariutuneisuudestaan ja pahimma ntapauksen olen nähnyt itsekkin kun daami saattoi aivan tuntemattomat ihmiset vakaviin riitoihin ja väkivaltaan kyvyttömyydellään olla vastuullinen sekä kohtelias.

    Muistan tapauksen missä nainen uhkasi vakavilla toimilla kymmeniä tuntemattomia vain siitä syystä koska ei tiennyt ja saanut avointa vastuuta suhdetoimista tanssilavoilla.

    Kohteliasuus ja huomionti on yhteisvastuuta ja täten olen sitä mieltä että, kaikki tanssilavoilla on "varattuja" ja hakemiseen olisi saatava kunniallinen käytös joka ei vähennä mahkuja mutta tukee ihmisyyttä sekä parsuhteita tunteineen. Myös omiasi.

    Äänestä

  • Vastuuta hakemiseen kirjoitti:

    Kertoisitko ihan selkokieliset toimintaohjeet sekä hakijan, että haettavan osalta, kun en ihan täysin ymmärrä mitä haet takaa. Minusta hakijalle riitää kun kysyy lupaa tanssiin. Haettava sitten kertoo, jos tarvitaan vielä kumppanin lupa. Ja näin minusta tanssilavoilla aika pitkälti toimitaankin.

    Äänestä

  • Kohteliaaksi itseään luullut kirjoitti:

    Kertoisitko ihan selkokieliset toimintaohjeet sekä hakijan, että haettavan osalta, kun en ihan täysin ymmärrä mitä haet takaa. Minusta hakijalle riitää kun kysyy lupaa tanssiin. Haettava sitten kertoo, jos tarvitaan vielä kumppanin lupa. Ja näin minusta tanssilavoilla aika pitkälti toimitaankin.

    Toiminta ohjeita tuskin on sillä ilman tilannetajua sekä tunneälyä eli empaattisuutta on aika mahdoton tehdä valintoja vaan mennä yleismassan ja toimintatavan mukaan.

    Tanssipaikoilla toimitaan siksi tuota kaaosa hakua koska on syntynyt jo pitkään käsitys että kukaan ei ole velvollinen kunniottamaan oikeastaan kenekään tunteita tai suhteita tai suhteettomuuttakaan. Vaan on vain lauma väkeä ja sekahaku joissakin paikoissa oikein ilmentää sen "sekahaun" ja sekavuuden. Tosin se palvelee tätä maksettua kaaosta koska kukaan ei saa selvää ja eikä "tarvitse" osoittaa kukan on kenenkin seurassa . Koska kukaan ei ole kenekään seuraassa.

    Tuosta johtunee myös se ettei tanssipaikoilla tunnu suhdekemiat ja vakiintumis kemiat kohtaavan sillä siloin menttää sen sinkku imagon ja olisi tarve osoittaa kohteliasuutta ja kunnioitusta.

    ohjeeksi voisi ajatella vain jatkamaan sitä että käsi ojossa ja murahduksella mukaan, kiekat ympäri ja talutuksella pois. silloin kumpikin ymmärtää että tämä oli "vain tanssia".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tavat kirjoitti:

Vuosikymmeniä tanssipaikkoja kolunneena parina ,hakiessa toisen puolisoa tanssiin kysyttiin lupa puolisolta.

Miten on nykyään tasaarvon aikaan ,nuorenpi sukupolvi kysyttekö lupaa saada tanssittaa toisen puolisoa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu