Alkuun voin heti kertoa olevani ihastunut erääseen tyttöön syvästi, ja tämä yhdistettynä itsetuntoongelmaan saa minut tuntemaan sellaista syvän kaipauksen ja toivottomuuden tunnetta. Haaveilen vain meistä, muttakun en ole hänelle kuin luokkalainen, yksi muista. Tarkoitan että tuskin hänellä on minusta pahaa sanottavaa, mutta ei häntä kuitenkaan kiinnostakaan millään tavalla.
En ole puhelias tyyppi. En vain osaa heittäytyä kertomaan asioistani nytkään "uusissa kuvioissa" kun kukaan ei ole ennekään niistä ollut kiinnostunut. Mitään esilletuotavan arvoisia mielipiteitä minulle ei yleensä ole, olen samoilla linjoilla kavereideni kanssa tai sitte "ihan sama". Mutta kaverini kai sitten osaavat paskapuhumisen jalon taidon, jota minä en ole oppinut. Ehkä puhe"tyylissä" on eroja. Sen aikaa kun he yrittävät puhua mahdollisimman paljon mistä vain, minä yritän keksiä hyviä letkautuksia joka väliin. Siis tälläisiä vähän ironisia tilanteeseen sopivia heittoja. En yritä ottaa paineita sosiaalisuudestani. Ihastukseni, jonka näin ensi kertaa kuukausi sitten, olen saanut näillä pari kertaa nauramaan/hymyilemään, ja se tunne minkä tästä ilosta sain tuntui tuolla jossain syvällä rinnassani :)
Ongelmani itseni kanssa on ulkonäköni. En ole sen kanssa "sujut". Olen hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen, luonteeni osalta. Mutta ulkonäköni haittaa minua. Tapanani on tarkkailla muiden ulkonäköä, ja heidät näen aina hyvännäköisinä, omannäköisinään. Itsessäni näen vain muutamat rumat piirteeni.
En tiedä mitä ylipäätään tällä haen. Ehkä vain neuvoja miten saisin itsestäni "kiinnostavan", koska ketään ei ole ikinä kiinnostanut, tai ainakaan ei ole ääneen tullut sanomaan. Eikä tosin olla päinkään katteltu. Kuitenkin pidän ihmisistä ja juttelusta, vaikka en olekaan "johtajatyyppi", olen peruskiltti ja aina mahdollisuuden tullen avulias. En ole absolutisti, mutten juo humalanhakuisesti. En tupakoi. Tällaisiä nyt ovat tietenkin 90% jätkistä, mutta kuitenkin...
En ole puhelias tyyppi. En vain osaa heittäytyä kertomaan asioistani nytkään "uusissa kuvioissa" kun kukaan ei ole ennekään niistä ollut kiinnostunut. Mitään esilletuotavan arvoisia mielipiteitä minulle ei yleensä ole, olen samoilla linjoilla kavereideni kanssa tai sitte "ihan sama". Mutta kaverini kai sitten osaavat paskapuhumisen jalon taidon, jota minä en ole oppinut. Ehkä puhe"tyylissä" on eroja. Sen aikaa kun he yrittävät puhua mahdollisimman paljon mistä vain, minä yritän keksiä hyviä letkautuksia joka väliin. Siis tälläisiä vähän ironisia tilanteeseen sopivia heittoja. En yritä ottaa paineita sosiaalisuudestani. Ihastukseni, jonka näin ensi kertaa kuukausi sitten, olen saanut näillä pari kertaa nauramaan/hymyilemään, ja se tunne minkä tästä ilosta sain tuntui tuolla jossain syvällä rinnassani :)
Ongelmani itseni kanssa on ulkonäköni. En ole sen kanssa "sujut". Olen hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen, luonteeni osalta. Mutta ulkonäköni haittaa minua. Tapanani on tarkkailla muiden ulkonäköä, ja heidät näen aina hyvännäköisinä, omannäköisinään. Itsessäni näen vain muutamat rumat piirteeni.
En tiedä mitä ylipäätään tällä haen. Ehkä vain neuvoja miten saisin itsestäni "kiinnostavan", koska ketään ei ole ikinä kiinnostanut, tai ainakaan ei ole ääneen tullut sanomaan. Eikä tosin olla päinkään katteltu. Kuitenkin pidän ihmisistä ja juttelusta, vaikka en olekaan "johtajatyyppi", olen peruskiltti ja aina mahdollisuuden tullen avulias. En ole absolutisti, mutten juo humalanhakuisesti. En tupakoi. Tällaisiä nyt ovat tietenkin 90% jätkistä, mutta kuitenkin...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tiedän tilanteesi, sillä puolet elämästäni olen ollut samanlaisissa tilanteissa. Olisin voinut kirjoittaa hyvin samankaltaisen viestin kuin sä. Olen kärsinyt huonosta itsetunnosta melko pitkään, mutta määrätietoisella ponnistelulla olen onnistunut kipuamaan tuon ikävän kuopan pohjalta ja nyt voisi sanoa, että aika hyvin menee =) Pari sanaa nyt kuitenkin kirjoitan vähintään samoissa määrin itselleni muistutukseksi vanhoista virheistä kuin sulle vastaukseksi. Kuuntele, sillä kokemuksen syvä rintaääni puhuu.. Ongelma on, mitenköhän sitä kääntelisi vanhat kliseet tuoreiksi oivalluksiksi?
Vertaat itseäsi liiaksi kavereihisi. Aina löytyy joku, joka on suurempi, hienompi ja kauniimpi! Luuserit vertaavat itseään aina toisiin eivätkä ikinä ole tyytyväisiä itseesä, mutta se ei ole koskaan estänyt niitä rumempiakin löytämään vierelleen upeita ihmisiä. Ruma ei ole yhtäkuin luuseri. Homman vitsi on siinä, että ensin täytyy opetella pitämään itsestään ennekuin joku todella voisi kiinnittää suhun sen suurempaa huomiota. Huono itsetunto näkyy hiljaisena, sisäänpäin kääntyneenä, mitäänsanomattomana, arkana olemuksena, eikä se ole houkuttelevaa katseltavaa ulkopuolisen silmin. Tytöt varsinkin tahtovat vierelleen itsevarman urhon, joka on valmis kohtaamaan elämän tuomat haasteet selkä suorana, eivät hiljaista nyssykkää. Opettele kulkemaan selkä suorana (kirjaimellisestikin), machoile, kuuntele omaa sydäntäsi ja tottele sitä.
Tässäpä olis vielä muutama linkki, joissa on aika hyvin selitetty se, mitä tuossa ajoin takaa. Kannattaa lukea läpi, sillä tuolla on oikeasti asiaa, jota kannattaa pohtia.
http://www.wikihow.com/Socialize,-Be-Funny-and-Make-Friends
http://www.wikihow.com/Socialize-Smoothly
http://www.wikihow.com/Go-from-Introvert-to-Extrovert
http://www.wikihow.com/Find-Your-Soulmate
http://www.wikihow.com/Flirt
http://www.wikihow.com/Talk-to-Someone-You've-Never-Met
http://www.wikihow.com/Become-What-You-Wish-to-Be-in-Life
Tsemppiä =)
No kyllä mä voin sanoa että kuljen "selkä suorassa" ja otan elämän haasteet vastaan sellaisinaan. En mä elämää pelkää, mulle elämä on mahdollisuus. Oon kuitenkin tajunnu sen, ettei kannata alkaa selkä kippurassa maahan katsellen elämään. Yritän vaan sanoa että henkisellä puolella kaikki on hyvin omasta puolestani, jos sosiaalisuutta ei lasketa.
Se mitä mun pitäis tajuta on, että mun pitäis tehä "mitä haluan". Kyllähän mä lähen ulos kavereiden kanssa aina kun pyydetän, eli sillon tällön. Mutta loput illat onkin koneella istumista.
Kiitos jokatapauksessa viestistä ja linkeistä, hyvää luettavaa josta saa erilaisia näkökulmia tarkasteluun.
Se vielä että mitäköhän tän tytön kanssa pitäis tehä? Täytyy kai vaan odotella tilaisuuksia puhua, harvoin niitä vaan tulee varsinkaan arkena koulussa.