Lääketiede - yli-ihmisten ala?

Päähajoaa

Olen aina haaveillut lääkärin ammatista, mutta en ole koskaan uskonut itseeni tarpeeksi. Niimpä lukiossa kirjoitin vain kemian ja biologian, ja luin yhden pakollisen fysiikan kurssin. Matikka on lyhyt, mutta erittäin hyvin hallussa. Välivuosi on saanut minut miettimään lääketiedettä uudemman kerran. Olen aloittanut fysiikan itsenäisen opiskelun, ja muutamat kurssit pystyn käymään iltalukiossa. Lisäksi on vielä valmennuskurssi keväällä. Vaikken luule, että opiskelupaikka aukeaa helposti, pelkään silti, että minulta siihen menee vuosia. En ole koskaan pitänyt itseäni tarpeeksi fiksuna. Juuri tämä ajattelutapa tulee pilaamaan suunnitelmani, ja tekemään lukemisen turhaksi. Mitä sille voi tehdä? Mistä saisin lisää itsevarmuutta koko tähän koitokseen? Vuodesta toiseen puhutaan siitä, kuinka lääkikseen on kaikista vaikeinta päästä, eikä vähemmällä kuin E:n papereilla ole sisään menemistä.
Yksi tuttu, jonka tunnen suhteellisen hyvin, pääsi sisään lääkikseen vasta kolmannella yrityksellä. Tyttö on todella fiksu, ja luki kuulemma ihan hirveästi. Mitä siitäkin pitäisi ajatella? En ole koskaan loistanut koulussa. Sain M:n paperit, ihan keskinkertaset siis.
Tahdon päästä eroon näistä ajatuksista.
Onko ketään, kuka tuntisi samoin?

3

1176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Ensinnäkin: jatko-opiskelu viittaa tohtorikoulutukseen. Kaikki tohtorit eivät ole lääkäreitä:)

      Toiseksi: Hirvittävästi fysiikkaa, matikkaa ja kemiaa lukeneena voin sanoa, että epävarmuudelle ei ole sijaa. Se on raakaa työtä valtaosalle ihmisistä. Laskemaan oppii vain laskemalla, ei lukemalla tai murehtimalla. Pieni minoriteetti on lahjakkuuksia, me muut olemme viettäneet paljon aikaa kynän, paperin ja laskimen kanssa, yksin ja yhdessä. Mitä vähemmän käytät laskinta ja mitä yksinkertaisempaa mallia, sen paremmin opit!

      En tiedä mitä fysiikan itseopiskelu tarkoittaa mutta parasta olisi, jos pääsisit kursseille. Muuten tie voi olla kivinen. Pitkän matikan suurimpia etuja on se, että se pitää laskurutiinia yllä ja tietyllä tavalla opettaa jo alustavasti ongelman ratkaisua. Lukion lyhyellä matikalla ei ole kauheasti merkitystä tällä saralla. Matikkaa tulet tarvitsemaan, jotta osaat -ja ennenkaikkea EHDIT- laskea fysiikkaa pääsykokeessa. En kyllä tarkkaan tiedä, kuinka hankalia lääkiksen pääsykoetehtävät ovat mutta oletan, että derivointi ja integrointi pitää tulla selkäytimestä, sellaista ei voi jäädä miettimään tai sijoittelemaan johonkin "kaavaan" (kuten omassa lukiossani lyhyessä matikassa opetettiin).

      Jos olet valmis tähän, niin sitten hommiin. Hanki vanhoja pääsykoetehtäviä (ratkaisuineen?), ehkä YO-tehtäviä myös ja aloita laskeminen. Sitten pitäisi kai vielä kahlata se Galenos läpi...istumalihaksia, ei itseluottamusta.

    • ..

      Ei lääkikseen ole mahdotonta päästä, ei alkuunkaan — ihan ihmisille sekin koulu pääsykokeineen on suunniteltu. Lääkisopiskelijoiden joukko on värikäs ja moninainen: siinä vipeltää niitä kuuden laudaturin suoraan lukiosta tulleita ylioppilaita, keskiverrosti kirjoittaneita ja sellaisiakin, joilla ei yo-papereita edes ole. Yo-tulokset kannattaa viimeistään tässä vaiheessa unohtaa ja keskittyä olennaiseen: pääsykokeisiin. Mitä yo-tutkintoon tulee, riittää että olet suorittanut sen. Väite "vain yli eximian papereilla lääkikseen" on pötyä, jolla vanhemmat pelottelevat lapsiaan — ei se oikeasti pidä paikkaansa.

      Pääsykokeiden matikka on helppoa, joten riittää kun ymmärrät siitä sen verran, että fysiikan ja kemian laskut sujuvat — suureyhtälöiden pyörittelyyn kannattaa varautua. Derivaatta? Integraali? Ei tarvii stressata niitä. Suuri osa laskuista ratkeaa, kun löytää oikean kaavan kaavakokoelmasta. Lue fyssaa ja kemmaa, pistä perusasiat kondikseen ja hommaa itsellesi pelisilmää: suurin osa pääsykoelaskuista ratkeaa rutiinilla. "Kun tilanne on tämä ja tämä ja tämä ja tämä, niin mä teen näin ja näin ja näin ja näin, ja saan ton ja ton ja ton ja ton — ja lopuksi tän."

      Ajattelutapa remppaan. "Emmää usko etmää pääsen kummää oon niin tyhmäkin, magnat kirjotin"? Ei se mene niin. Ei pääsykokeeseen kannata lähteä leikkimään: kun koitetaan, niin koitetaan tosissaan. Itse toisaalta vierastan sitäkin ajatusta, että pitäisi olla koko ajan hokemassa itselleen ja muille: "Mä pääsen varmasti, muuta vaihtoehtoa ei oo ja se on VARMA!" Tä? Enkä pääse, kyllä on eikä ole. Aina on varaa mokata, koekysymyksissä voi käydä huono tuuri, hermo voi pettää ja niin edelleen. Mutta ei siitä tilanteesta kannata itselleen mitään peikkoo tehdä: koe se on siinä missä muutkin.

      Itsevarmuus on vähän semmonen monisyinen juttu. Joillakin sitä on luontojaan, jotkut kehittää sitä myöhemmin, jotkut ei koskaan. Sen suhteen on vähän hankalaa koutsata. Ei voi oikein muuta todeta kuin että varmasti se pääsykoe ahdistaa, mutta yritä ottaa semmoinen realistinen asenne siihen touhuun. Ei se nyt helpointa maailmassa tule olemaan — se tiedekuntaan pääseminen — muttei ollenkaan vaikeintakaan. Se nyt vaan tuppaa vaatimaan useimmilta ihmisiltä sen, että tarttuu siihen pääsykoemateriaaliin ja ottaa vähän itseään ruodosta kiinni. Mutta pitää siitä pääsykoekirjasta irtikin osata päästää: ei se lukemisen määrä vaan laatu.

    • tavallinen ihminen

      Vaikka lääkiksessä en itse ole opiskellutkaan, tiedän, ettei lääkis todellakaan mikään yli-ihmisten paikka ole. Lääkikseen pääseminen vaatii vain sitoutumista opiskeluun. Mun oma taustani on matemaattinen ja olen joskus prepannut ihmisiä lääkiksen valintakokeeseen varsinkin kemian asioissa. Galenoksenkin olen lukenut fyssan ja kemian osalta läpi. Lyhyt matikka riittää, varsinkin jos se on sulla hyvin hallussa! Fysiikassa kaavojen johdoissa on integraaleja ja derivaattaa, mutta niitä kaavojen johtoja ei tarvi pääsykokeessa edes osata, riittää että osaat käyttää kaavoja.
      Kun kerran olet kemiaa lukenut, sun on suht helppo kerrata se itsekin. Laske vaan ihan älyttömästä tehtäviä. Aloita helpoista, jos asiat ovat unohtuneet, ja etene vaikeampiin. Vanhat yo-tehtävät on oikein hyvää harjoitusmateriaalia, hae vaikka kirjastosta sellainen kirja. Vanhoja valintakokeita ei kannata heti ensimmäiseksi alkaa tehdä, jätä ne sinne kevääseen ja valmennuskurssille.
      Fysiikassa pätee pitkälti samat ohjeet kuin kemiassakin, eli laske, laske ja laske. Helpoista tehtävistä kohti vaikeampia. Hyväksy se, että alkuun menee paljon aikaa helppoihinkin tehtäviin. Homma kyllä nopeutuu, kun taitoa tulee lisää.
      Ja sitten vain bilsaa pänttäämällä ruumiinosia =)
      Tee itsellesi jo nyt REALISTINEN lukusuunnitelma ja pidä siitä kiinni. Katso, että sinulle jää myös vapaa-aikaa ja aikaa harrastuksille. Ei ole mitään järkeä olettaa, että pystyt lukemaan tyyliin 10 h päivässä! Ja kun luet ja teet tehtäviä, keskity niihin. Jos tuntuu, että kotona keskittyminen herpaantuu niin mene kirjastoon lukemaan.
      Ja ennen kaikkea: älä vertaa itseäsi muihin! Ei ne asiat niin vaikeita ole, ettetkö niitä pystyisi ymmärtämään. Kyse on motivaatiosta ja sitkeydestä. Tsemppiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      320
      7600
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1853
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      56
      1181
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe