Tunteet vaihtelee...

Cheki kirjoitti:

Uskalsin vihdoin pyytää tyttöä, johon olen ihastunut kävelylle kanssani. Oli muuten elämäni ensimmäiset treffit. Kävely ei nyt ihan niin hyvin mennytkään. Minun piti koko ajan itse keksiä uutta jutunaihetta, kun hän ei oma-aloitteisesti aloittanut mitään ja hiljaisia hetkiä oli paljon. Ne tosin eivät olleet sellaisia "ihastuneiden hiljaisia hetkiä" vaan pikemminkin "tylsistyneiden hiljaisuutta". Tiedä sitten jännittikö hän vain niin paljon vai mikä oli. Toki itseänikin jännitti kauheasti koko päivän, mutta jännitys katosi äkkiä treffeillä. Treffien jälkeen hän sanoi mesessä, että hänestä oli tosi kiva käydä kanssani kävelyllä ja haluaisi mennä uudestaankin. Minä sitten vastasin samoin. Tuntuu, että tyttö on minuun ihastunut, mutta valitettavasti itse en ole enää niinkään. Olen siis ollut ihastunut tähän tyttöön jo lähes vuoden vähän vaihtelevasti, mutta nyt kun pääsin paremmin tutustumaan, itseltäni lopahti innostus lähes täysin. Tuntuu, että meillä ei ole mitään yhteistä, ei yhteisiä harrastuksia, ei samoja lempibändejä, ei mitään. Kumpikin ollaan tosin luonteeltaan aika samanlaisia, mutta ehkä itse haluaisin kuitenkin vähän erilaisemman, puheliaamman tyttöystävän. Olen siis myös hänen wanhojen tanssi-parinsa. En vain oikein tiedä, pitäisikö minun vielä kutsua hänet leffaan tai jotain ja antaa vielä mahdollisuus tutustua häneen paremmin. Jotenkin tylyä vain lopettaa tämä tähän, olla oma-aloitteisesti menemättä juttelemaan koulussa tai mesessä. Kun itse olin niin paljon aktiivisempi aiemmin.

Voi vitsi, eikö voisi löytyä ihan tavallista "naapurintyttöä", jolla olisi samanlainen monipuolinen musiikkimaku kuin minulla, joku sama harrastus, pitäisi kunnostaan huolta, tulisi kaikkien kanssa toimeen ja olisi vielä kaunis ja huumorintajuinen. Ilmeisesti liikaa vaadittu...

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä