irlistä suunnitteleva

hei,
Suunnittelemme irliksen ottamista perheeseen, monivuotinen haave. Mistä osaamme varmistua että kasvattaja on hyvä, tunnollinen ja kunnon kasvattaja, eikä mikään tehtailija. Mistä kasvattajan maineen voi tarkistaa kun ei noista irlispiireistä ketään tunne?
4585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tarkistakaa ainakin pentujen vanhempien terveystodistukset. Mikäli luotettavia papereita ei ole, unohtakaa kasvattaja koirineen ja etsikää muualta. Parasta olisi myös tavata vanhemmat, tai ainakin emä, jota kautta pääsee näkemään sen luonteen.

Äänestä

kasvattajan nimen ja kennelnimen voi hakea tietoa sekä kennelnimen perusteella Kennelliiton sivuilta jalostustietojärjestelmästä.

Äänestä

Suomen irlanninsusikoirat ry:n sivuja kannattaa myös kurkistella, jo mainitun jalostustietojärjestelmän lisäksi. Vähemmän kai isoisa roduissa onneksi pentutehtailijoita on, kuin pikkukoirilla joilla markkinat ovat vähän toisenlaiset. Kannattaa myös ihan rohkeasti ottaa kasvattajiin yhteyttä ja esittää kysymyksiä, että saa jonkinlaista tuntumaa yleensäkin. Eihän kaikkien kanssa henkilökemiat pelaa, vaikka kuinka olisi hyvämaineinen ja tunnollinen kasvattaja.

Äänestä

Kahtele kenneleitä rauhassa, lueskele kennel sivuja ja kahtele vähän pentujen tietoja (lähinnä sukusiitosprosnettia) jne.
Valitse jokunen kennel, soita sinne ja juttele kasvattajan kanssa - kyllä siitä selviää pelaako kemiat kasvattajan kanssa vai ei, onko kasvattaja tunnollinen vai ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iiriina kirjoitti:

hei,
Suunnittelemme irliksen ottamista perheeseen, monivuotinen haave. Mistä osaamme varmistua että kasvattaja on hyvä, tunnollinen ja kunnon kasvattaja, eikä mikään tehtailija. Mistä kasvattajan maineen voi tarkistaa kun ei noista irlispiireistä ketään tunne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu