Perinnöstä luopuminen

Kysyisin että mitenkähän seuraavanlainen asia tulisi hoitaa... Isäni on osakkaana kuolinpesässä, jota aiemmin on jaettu siten, että leski - isoäitini siis - jäi asumaan asuntoa, josta ½ siis siirtyi nimellisesti perikunnan nimiín. Tuon jaon yhteydessä rahoja jaettiin siten että leskelle puolet vainajan tileistä ja kahdelle lapselle toinen puolikas puoliksi. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä selvää.

Viime kesänä isoäitini kuoli ja tuli aika perunkirjoitusten. Toinen veli hoiti perut ja isäni ei edes osallistunut ko. tilaisuuteen. Perunkirjoitusten jälkeen hän on ilmaissut halunsa kieltäytyä perinnöstä ja siitää osuutensa minulle. Perinnön jakoa ei ole vielä toimitettu.

Kuinka nyt pitäisi menetellä? Millainen asiakirja asiasta pitäisi laatia - valmista mallia en ainakaan pienellä hakemisella löytänyt. Löytyykö netistä - mistä? Minne tuo paperi pitäisi toimittaa? Onko perinnöstä luopuminen perunkirjoituksen jälkeen ylipäätänsäkään mahdollista/järkevää - vai iskeekö kaksoisvero väistämättä. Perunkirja on toimitettu verotoimistoon n. 1kk sitten ja ainakaan vielä ei perintöverolappua isäni ole saanut. Tuleeko perintövero maksuun vasta kun jako tehty vaiko tietyn ajan jälkeen perunkirjoituksesta?

Entäpä sitten kun perintöä on jo aiemmin jaettu kuvilemallani tavalla ja lesken osuus kiinteistöön oli siis puolet - puolet perikunnalla. Tässä yhteydessä siis mikäli isäni siirtää perintöosansa minulle käsittääkseni jaetaan lesken puolikas kiinteistöstä ja isäni on osakkaana jo aimmin perimällään 1/4 osuudella - vai olenko ymmärtänyt oikein?
61291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyseessä on kaksi eri kuolinpesää ja isoisän osuudesta luopuminen (ei kieltäytyminen) on varmasti myöhäistä. Myös isoäidin perinnöstä olisi yleisen käsityksen mukaan pitänyt luopua perunkirjoituksessa, mutta kipaise heti vainajan kotipaikan verotoimistoon perintöverottajan puheille, että voidaanko isoäidin perinnöstä luopumisilmoitus vielä hyväksyä liitteenä perukirjaan ilman lahjaverotuksen käynnistymistä. Ei verottajia tarvitse nykyään pelätä, sillä hekin ovat asiakasta palvelevia virkamiehiä lakien sallimissa rajoissa.

Isäsi aiemman 1/4 omistusosuuden ilmaiseminen ei ole nyt aivan suoraviivaista, mutta asiahan vaikuttaa enää vain paperilla, koska ymmärsin isäsi ja hänen veljensä aiemmin jakaneen rahat tasan ja omistavat nytkin kuolinpesät tasaosuuksin. Asia on varmaan perukirjassa hoidettu ja perintövero tulee perukirjan mukaan oikein. Perintövero on siis perukirjan toimittamisen jälkeen jo tulossa, mutta käsittelyjonoista riippuen perukirja voi onneksenne viipyä käsittelijän kasassa useita kuukausia.

Äänestä
  • jep - sen verta valaistusta tuohon asiaan sain, että isoäidin osuuden kaksinkertaiselta verotuksesta voi välttyä mikäli verottaja ei vielä ole käsitellyt asiaa ja ilmoitus luopumisesta toimitellaan kiiruusti. Auki on asia löytyiskö tuohon luopumisilmoitukseen valmista mallia?

    Rahat isoisän peruista on tosiaankin jaettu, mutta käsittääkseni kiinteistö jakamatta - ilmeisesti tuosta kiinteistön jaosta pitää vielä sopia muitten perillisten kanssa, mutta ymmärtääkseni isälle pitäisi tuo 1/4 jaettavana olevan kiinteistön arvosta kuitenkin aiemman perinnön jaon perusteella kuuluman - vaikka luopuisikin osuudestaan äitinsä perintöön. Tuosta isoisän osuudesta ei siis varmaankaan enää voi ilman lahjaveroa luopua, näinhän? Miten tuon 1/4 osan arvo muutoin määräytyy - käytetäänkö jaon arvotusperusteena tämän päivän (isoäitini) peunkirjaan merkittyä arvoa - vaiko sitä arvoa, joka kymmenkunta vuotta takaperin oli kirjattu isoisäni perunkirjaan? Verotus on aikanaan kai mennyt kuitenkin sen aikaisen arvotuksen mukaan. On tietääkseni tullut jonkin verran arvonnousua sitten noitten vuosien.

    Äänestä

  • löytyykö tietoa kirjoitti:

    jep - sen verta valaistusta tuohon asiaan sain, että isoäidin osuuden kaksinkertaiselta verotuksesta voi välttyä mikäli verottaja ei vielä ole käsitellyt asiaa ja ilmoitus luopumisesta toimitellaan kiiruusti. Auki on asia löytyiskö tuohon luopumisilmoitukseen valmista mallia?

    Rahat isoisän peruista on tosiaankin jaettu, mutta käsittääkseni kiinteistö jakamatta - ilmeisesti tuosta kiinteistön jaosta pitää vielä sopia muitten perillisten kanssa, mutta ymmärtääkseni isälle pitäisi tuo 1/4 jaettavana olevan kiinteistön arvosta kuitenkin aiemman perinnön jaon perusteella kuuluman - vaikka luopuisikin osuudestaan äitinsä perintöön. Tuosta isoisän osuudesta ei siis varmaankaan enää voi ilman lahjaveroa luopua, näinhän? Miten tuon 1/4 osan arvo muutoin määräytyy - käytetäänkö jaon arvotusperusteena tämän päivän (isoäitini) peunkirjaan merkittyä arvoa - vaiko sitä arvoa, joka kymmenkunta vuotta takaperin oli kirjattu isoisäni perunkirjaan? Verotus on aikanaan kai mennyt kuitenkin sen aikaisen arvotuksen mukaan. On tietääkseni tullut jonkin verran arvonnousua sitten noitten vuosien.

    Perinnöstään voi kieltäytyä, mutta sitä ei voi ohjata jollekin haluamalleen. Voit siis saada vain sen osan millä olet mukana isäsi perillisenä

    Äänestä

  • arvikivra kirjoitti:

    Perinnöstään voi kieltäytyä, mutta sitä ei voi ohjata jollekin haluamalleen. Voit siis saada vain sen osan millä olet mukana isäsi perillisenä

    ...tai ilmaisinko itseni epäselvästi... tarkoitinkin näet juuri niin että kun isäni kieltäytyy perinnöstään (siis isoäitini jättämästä - isoisän aiemmin jättämästä perinnöstähän on jo myöhäistä kieltäytyä) lain mukaanhan se ohjautuu minulle.

    koska isoisän kuoltua aiemmin kiinteistöä jaettiin vain paperilla (omistussuhteet isoäidille ½ ja toinen puoli veljeksille puoliksi) ymmärtääkseni isälle pitäisi tuo 1/4 jaettavana olevan kiinteistön arvosta kuitenkin aiemman perinnön jaon perusteella kuuluman - vaikka luopuisikin osuudestaan äitinsä perintöön.

    kysymys kuuluukin Miten tuon 1/4 osan arvo muutoin määräytyy - käytetäänkö jaon arvotusperusteena tämän päivän (isoäitini) peunkirjaan merkittyä arvoa - vaiko sitä arvoa, joka kymmenkunta vuotta takaperin oli kirjattu isoisäni perunkirjaan?

    Kummankaan perukirjan arvojen käytölle ei ole mitään laillista velvoitetta, vaan perinnönjako tehdään jakohetken käyvillä arvoilla. Vaikka perukirjan lisäksi olisikin tehty kiinteistöä koskeva jakokirja, jossa isäsi ja setäsi osuudeksi kiinteistöstä on kirjattu 1/4, niin isällesi kuuluu edelleen 1/4 kiinteistöstä. Osuudet muuttuvat konkreettisiksi euroiksi vasta myynnin tapahduttua, eli rahat pitää jakaa niin, että isäsi ja sinä saatte 1/4 kumpikin ja setäsi saa 1/2.

    Äänestä

  • muallikko kirjoitti:

    kovasti paljon selkeästä vastauksesta - noin minäkin sen uskoisin menevän.

    Mietityttää kuitenkin, että onkohan isälleni tulossa jotakin lisäveroa jos nyt jaetaan tämän päivän arvon mukaan tuo isoisältä jäänyt osuus - aikanaan kuitenkin verot on kai maksettu tuolloisten arvotusten mukaan.

    Loppujen lopuksi tuolla ei ole kyllä isoakaan merkitystä kun tässä on melko pieniä nuo arvon nousut tai jaettavat summat kaiken kaikkiaan... mutta paneepahan vaan miettimään että miten menee.

    Pitänee käydä tuolla paikallisen peruverottajan juttusilla kuten aiemmin ehdotit. Siellä varmaan viisastuu paljon. Jos vielä joku jaksaa vastailla, niin malli luopumiskirjasta tms. voisi olla hyödyllinen sekä tietoa hieman että minne kaikkialle pitää toimittaa. Vai osanneko nuo veroihmiset ohjeistaa tuossakin - toivottavasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

löytyykö tietoa kirjoitti:

Kysyisin että mitenkähän seuraavanlainen asia tulisi hoitaa... Isäni on osakkaana kuolinpesässä, jota aiemmin on jaettu siten, että leski - isoäitini siis - jäi asumaan asuntoa, josta ½ siis siirtyi nimellisesti perikunnan nimiín. Tuon jaon yhteydessä rahoja jaettiin siten että leskelle puolet vainajan tileistä ja kahdelle lapselle toinen puolikas puoliksi. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä selvää.

Viime kesänä isoäitini kuoli ja tuli aika perunkirjoitusten. Toinen veli hoiti perut ja isäni ei edes osallistunut ko. tilaisuuteen. Perunkirjoitusten jälkeen hän on ilmaissut halunsa kieltäytyä perinnöstä ja siitää osuutensa minulle. Perinnön jakoa ei ole vielä toimitettu.

Kuinka nyt pitäisi menetellä? Millainen asiakirja asiasta pitäisi laatia - valmista mallia en ainakaan pienellä hakemisella löytänyt. Löytyykö netistä - mistä? Minne tuo paperi pitäisi toimittaa? Onko perinnöstä luopuminen perunkirjoituksen jälkeen ylipäätänsäkään mahdollista/järkevää - vai iskeekö kaksoisvero väistämättä. Perunkirja on toimitettu verotoimistoon n. 1kk sitten ja ainakaan vielä ei perintöverolappua isäni ole saanut. Tuleeko perintövero maksuun vasta kun jako tehty vaiko tietyn ajan jälkeen perunkirjoituksesta?

Entäpä sitten kun perintöä on jo aiemmin jaettu kuvilemallani tavalla ja lesken osuus kiinteistöön oli siis puolet - puolet perikunnalla. Tässä yhteydessä siis mikäli isäni siirtää perintöosansa minulle käsittääkseni jaetaan lesken puolikas kiinteistöstä ja isäni on osakkaana jo aimmin perimällään 1/4 osuudella - vai olenko ymmärtänyt oikein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu