Haamuluvat

Voisiko joku selittää, mitä niillä tarkoitetaan?
Lupiako, jotka on jossain rekisterissä, mutta asetta ei ole, kun se on myyty, hävitetty tms?
Mutta lupa jonkun henkilön nimellä on jäänyt kummittelemaan johonkin poliisin tietoihin?
Aseiden omistajia ei siis olisi niin paljon kuin lupia kirjattu poliisin rekistereihin?
Jostain luin, että aina ei vanhaa lupaa ole esimerkiksi aseen myynnin yhteydessä otettukaan pois tjtn.
Poliisikin tuntuu sähläävän minkä ehtii aselupa-asioissa.
9320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niin, näinhän on kyllä käynyt jotta henkilön myydessä omistamansa luvallisen aseen uudelle omistajalle/aseliikkeeseen, jostain syystä on jäänyt silti rekistereihin merkintä roikkumaan, jotta hänellä on silti ase nimissään.

Äänestä

Minun ostaessani aseen yksityishenkilöltä piti toimittaa myyjän lupa poliisiasemalle.
Mutta kirjavaa tuntuu olevan käytännöt.
Johtuisiko siitä, että asioita valmistelee ja päättää henkilöt, jotka ei ymmärrä itsekään, mitä päättävät?
Sitten on lait ja pykälät niin sekavia, ettei niitä osaa tulkita edes viranomaiset, joiden tehtäväksi sälytetään maallikkojen pykäämien säännösten tulkinta. .

ps. Onko asetta erehdyttävästi muistuttava esine vaikka tupakansytytin, joka on tehty pistoolin näköiseksi ja liipaisinta painaen piipun nokkaan syttyy liekki?

Äänestä

En tiedä haamuluvista, mutta eipä sitä lupakorttia kukaan takaisin vaadi luovuttamaan kun aseensa myy. Tokihan tieto luvallisen aseen omistajan vaihtumisesta menee silti poliisille papereiden mukana, joten ei asia ole siitä kiinni missä aseen vanha lupa sattuu seilaamaan. Se on vaan viraton muoviläpyskä. Aseen ostaja saa uuden läpyskän.

Jos poliisi on papereitten kanssa sählännyt niin omapahan on vikansa. Ostolupaanhan tulee myyjän tiedot ja myyjä lähettää yhden paperin poliisille. Aseen tiedot pitäisi niissä olla yksilöityinä. Vika ei siis ole systeemissä, sitä vaan tarttee noudattaa.

Äänestä
  • Niitä aseen haltijoita, joilla ei enää ole luvan edellyttämiä aseita hallussaan, on poliisien rekistereissä edelleen aseen haltijoiksi merkittynä.
    Kuinka paljon?
    Rekisterit ei ole ajan tasalla ja aseluvan haltijoiden määrästä (joilla siis on todella luvan mukainen ase) ei ole poliisillakaan todellista tietoa.
    Poliisin rekistereissä on henkilöitä nimetty aseen haltijoiksi, vaikka heillä ei enää ole edes niitä aseita, jotka poliisin rekisteri kertoo heillä olevan.
    Noilla aseen haltijoilla on joskus ollut se ase, joka poliisien rekisterien mukaan heillä on vieläkin.
    Näin ollen julkisuudessa kerrotut aseen omistajien määrätkin poikkeavat kerrotusta ehkä aika paljonkin, kun katsotaan vain lupien määrää.

    Äänestä

  • tsfläå' kirjoitti:

    Niitä aseen haltijoita, joilla ei enää ole luvan edellyttämiä aseita hallussaan, on poliisien rekistereissä edelleen aseen haltijoiksi merkittynä.
    Kuinka paljon?
    Rekisterit ei ole ajan tasalla ja aseluvan haltijoiden määrästä (joilla siis on todella luvan mukainen ase) ei ole poliisillakaan todellista tietoa.
    Poliisin rekistereissä on henkilöitä nimetty aseen haltijoiksi, vaikka heillä ei enää ole edes niitä aseita, jotka poliisin rekisteri kertoo heillä olevan.
    Noilla aseen haltijoilla on joskus ollut se ase, joka poliisien rekisterien mukaan heillä on vieläkin.
    Näin ollen julkisuudessa kerrotut aseen omistajien määrätkin poikkeavat kerrotusta ehkä aika paljonkin, kun katsotaan vain lupien määrää.

    Vanhoja aseiden lupia ei myöskään löydy ainakaan kaikkien piirien poliisin tietokoneelta, eli esim. kaikkia noin 1950-luvulta ja sitä vanhempia lupia ei ole tietokonerekisterissä, jos edes enää missään poliisin tiedoissa. Tällaista sain tietooni erään kuolinpesän asioita poliisin kanssa käsitellessäni.

    Eli on myös olemassa luvallisia aseita joista poliisi ei ole tietoinen.

    Äänestä

  • paukkupetteri kirjoitti:

    Voiko sekavampaa olla?
    Asia tuskin selkeämmäksi muuttuu Anne Holmlundien avulla.

    Äänestä

  • paukkupetteri kirjoitti:

    Vanhoja aseiden lupia ei myöskään löydy ainakaan kaikkien piirien poliisin tietokoneelta, eli esim. kaikkia noin 1950-luvulta ja sitä vanhempia lupia ei ole tietokonerekisterissä, jos edes enää missään poliisin tiedoissa. Tällaista sain tietooni erään kuolinpesän asioita poliisin kanssa käsitellessäni.

    Eli on myös olemassa luvallisia aseita joista poliisi ei ole tietoinen.

    "on myös olemassa luvallisia aseita joista poliisi ei ole tietoinen."

    Niin ja jos tällaisen luvallisesti hankitun, mutta poliisin kirjoista hävinneen vanhan aseen lupalappu on kateissa, vaikkapa väliaikaisesti, niin siinä meillä on täysin luvallinen ase jota kaikki luulevat luvattomaksi aseeksi.

    Äänestä

pelkkä vitsi.

Ei ole kauaakaan aikaa kun oli hyvin yleistä, että aseen yksilöinti kirjattiin poliisiin rekisteriin vuosiluvusta, tai pelkkä aseen valmistaja ja caliberi ja nekin saattoivat olla väärin.

Itsellä oli tapaus, että ostin kerran revolverin ja noin vuosi sen jälkeen toisen aseen. Piti sitten näyttää aikaisemmat aselupapaperit. Revolveristani ei ollut mitään tietoja poliisilla. Onneksi kuitenkin aseluvasta on kaksi kappaletta, toinen haltijalla ja toinen poliisilla. Myös ase on jommalla kummalla osapuolella tilanteesta riipuen. Silloinkaan poliisi ei halunnut nähdä asetta, vaan häpeissään kirjoitti ihan sokkona tiedot lupalapustani sinne rekisteriinsä.

Aselupa on virallinen asiakirja ja se pitää luovuttaa POLIISILLE kun myy aseen tai muuten luopuu siitä.

Äänestä
  • kortistoissa on paljon, paljon vanhoja pahvilupia, joiden aseidenhaltijat OVAT KUOLLEET AIKOJA SITTEN.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ghostbusters. kirjoitti:

Voisiko joku selittää, mitä niillä tarkoitetaan?
Lupiako, jotka on jossain rekisterissä, mutta asetta ei ole, kun se on myyty, hävitetty tms?
Mutta lupa jonkun henkilön nimellä on jäänyt kummittelemaan johonkin poliisin tietoihin?
Aseiden omistajia ei siis olisi niin paljon kuin lupia kirjattu poliisin rekistereihin?
Jostain luin, että aina ei vanhaa lupaa ole esimerkiksi aseen myynnin yhteydessä otettukaan pois tjtn.
Poliisikin tuntuu sähläävän minkä ehtii aselupa-asioissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu