Näin unta että kynteni irtosivat.
Ne murenivat palasiksi maahan.
Näin unta että korvani hajosivat.
Jäi vain riekaleita olkapäille.
Tätäkö on menettäminen?
Huomata liian myöhään
ettei tehnyt tarpeeksi.
tajuta kaiken mentyä
ettei kuunnellut kylliksi.
Kynnet kasvavat aikanaan.
Ohuet ja uutuuden kirkkaat.
Korvan tyngilläkin kuulen,
jos haluan kuunnella.
Mitä taakseni jätin
näin löytyy siis edestä.
Pölyt maasta pois pyyhin.
Olkapääni pesen verestä.
Yhä vatsaani käännät
ja päätäni särjet.
Silmiäni kirvelet
ja jäseniä vapisutat.
Sinut joskus ehkä unohdan.
En tosin tiedä milloin.
Mutta sitten kun sinut unohdan,
en tätäkään muista silloin.
Ne murenivat palasiksi maahan.
Näin unta että korvani hajosivat.
Jäi vain riekaleita olkapäille.
Tätäkö on menettäminen?
Huomata liian myöhään
ettei tehnyt tarpeeksi.
tajuta kaiken mentyä
ettei kuunnellut kylliksi.
Kynnet kasvavat aikanaan.
Ohuet ja uutuuden kirkkaat.
Korvan tyngilläkin kuulen,
jos haluan kuunnella.
Mitä taakseni jätin
näin löytyy siis edestä.
Pölyt maasta pois pyyhin.
Olkapääni pesen verestä.
Yhä vatsaani käännät
ja päätäni särjet.
Silmiäni kirvelet
ja jäseniä vapisutat.
Sinut joskus ehkä unohdan.
En tosin tiedä milloin.
Mutta sitten kun sinut unohdan,
en tätäkään muista silloin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kunpa olisitkin kuunnellut,
sanoja joita en sanonut.
Huomannut mitä halusin,
mutta jonka niin hyvin silmiltäsi kätkin.
Pelko sitoi kieleni, ja sai sinut
kääntämään selkäsi
Sinua en koskaan unohda,
aina rinnassani kipuna.
Johon kuitenkin olen jo turtunut.
taas niin riipaisevaa tekstiä Sinulta.
Kuinka toinen ihminen voikin olla edelleen
läsnä, olematta kuitenkaan ja repiä sydäntä !
Voimia ja jaksamista Sinulle - runosi on todella koskettava.