Näsiä

Korallin kirkkaan lailla
hehkuu helmet näsiän.
Ne poimijoita vailla
syvään syksyyn kestää

kuin ei lintu mikään
niihin koskis mielellään;
sen myrkky estää.
Ei etanakaan kielellään

sen makeutta maista.
Sen väri loistaa,
kutsuu luokse, mutta
houkutus on toisenlaista,

kylmää kauneutta.
Se pelon synnyttää
ja tarkoitus on toistaa:
Tämä tappaa, väistäkää!
12261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ajatteles että ennen näsiää käytettiin vatsalääkkeenä - joku saattoi siitä jäädä jopa henkiinkin =)
Kaunis kasvi, vaikka myrkyllinen onkin!

Sinun pitäis tehdä koko kasvikirja uusiksi - koululaiset voisivat oppia tuntemaan yrtit paremmin kun kuvan vieressä olisi kirjoittamasi runo =)

Tykkään minä

Äänestä
  • Muistelen jostain lukeneeni, että yksi marja silloin tällöin oli hyväksi, mutta tarkalla sen nauttiminen on ollut, jos jo kaksi marjaa aiheuttaa aikuiselle vakavan myrkytyksen. Ehkäpä ennen niin yleiset lapamadot ja muut loiset saivat häädön "riidenmarjalla". Toisaalta, monet vanhat kansanlääkinnän kasvit ovat kokeneet uuden tulemisen esim. syöpälääkkeissä.
    Ajatus runokasvikirjasta oli hauska. Se olisi varmaan aika erikoinen eikä menisi aasta ööhön.
    Kuvittaja tarvittaisiin yhteistyöhön myös, tyyliin sopiva.

    Äänestä

opin tuntemaan näsiän näsiänä vasta joskus -90 luvulla,
vaikka sitä onkin näissä maisemissa ollut koko sen ajan
jona täällä olemme olleet - 24 vuotta ja ylikin.

Ihmettelin aina, että mikä ihmeen kaunokainen täällä
oikein viihtyy. Mutta sitten menneen isäni uusi vaimo
sen minulle kertoi, myös sen myrkyllisyyden.

Kumma juttu muuten, että minua kerrankin häiritsee
runossasi eräs asia. Se, ettei se nyt olekaan täysin mi-
tallinen - osin kyllä. Johtunee kaiketi siitä, että olen
liiaksi tottunut jo riimittelyysi. Siksi olisin toivonut
kovasti tämänkin olevan sitä ihan kokonaan.

Pidin silti lukemastani, usko pois. Luonto ja Luojan sille
antamat värit ja monimuotoisuus on luettavissa runossasi.
Tietenkin myös se taiteilijan näkökulma, joka hakee omilla
silmillään aina varmaan ikuistettavaa kuvaa ahmiessaan luonnon
kuvaa.

Äänestä
  • On se mielenkiintoinen kasvi ja kauniskin, kun kukkii jo silloin, kun maa on roudassa. Ei ole muita kukkia kilpailemassa. Syytä on kyllä pikkulapsille se opettaa, etteivät syö marjoja tai muutakaan osaa tietämättään.

    Tämän runon epäsäännöllisyydestä olet oikeassa. Siinä on paljon ns. säkeen ylityksiä, tahallisia kyllä, kun oma korvani ne jo kestää. Aiemmin edellytin itseltäni tarkkaa ja virheetöntä soinnutusta, mutta maku muuttuu. Ehkäpä se on vapaamittaisen runon vaikutusta. Sinä yhtenä syyllisenä.

    Äänestä

Hieno runo. Pidin tuosta hieman vinksahtaneesta loppusoinnuttelusta. Luontoaiheisten runojen tekeminen on haastavaa. Lopputulos latistuu kovin helposti. Tässä tekijä on kuitenkin onnistunut luomaan runoon kiehtovan tunnelman.

Äänestä
  • Ai kun minä tykkäsin sinun palautteestasi, varsinkin kun vino soinnuttelukin hyväksyttiin. Mutta oikeassa olet, ei luontorunonkaan kirjoittaminen ole ihan niin helppoa. Parasta siinä silti loputon materiaali. Pitäisi vain keksiä tapoja välttää monotoniaa. Ehkäpä kalevalamitta joskus.

    Äänestä

myrkkyä on niin monenlaista
osalla tapetaan
osalla lamautetaan

ystäväni
älä kanna murheitani
olkapääsi riittää
muu pitää hoitaa itse

runollasi on suuri vaikutus
uskothan sen

Äänestä
  • Totta on, myrkkyjä on monenlaisia, mielen myrkyt ehkä kaikkein pahimpia.
    Jos runolla voi jotakuta auttaa, se on kunnia. Uskon siihen kyllä.
    Olen itse joskus saanut apua jostain runosta, joka on avannut tai kirkastanut ajatuksia.
    Ja kumma kyllä, huomannut jonkun saaneen apua omasta runostani. Runo voi olla lääke, joskus muutakin, myös myrkkyä. Jos runo toimii tukena elämässä, hyvä niin.

    Äänestä

Hei,
Vanha ketju, mutta hauskoja runoja! Oletko jo julkaissut? Olen tehnyt toimeksiantona realistisia luontokuvituksia, mutta olisi hauska vaihteeksi piirtää vaikka "vinksahtanut" näsiä :)

Äänestä
  • Hei elina-i, mukava saada vastaus sinulta lähes ikivanhaan runoon.
    En lakkaa ihmettelemästä, kuinka jotkut löytävät niitä. Toisaalta olen itsekin sitä mieltä, että vanhat olivat parempia.

    Mutta kysymykseesi, julkaissut olen vain, kun joku on halunnut jonkun runon julkaista tai sitten osallistuttuani johonkin kilpailuun. En muuten.

    Runoystäväni Mysteriet, kyllä ehdotti edellä sinun esittämäsi kaltaista,. Kieltämättä se hiukan houkuttaa: runo - kasvikirja - kuvin.
    Se olisi kyllä melkoisen erikoinen, koska runojeni kohteet hyppivät mielivaltaisesti kuin Pegasos, aiheesta toiseen eikä niillä ole välttämättä mitään yhteyttä tai aakkosjärjestystä. - Monet ovat kyllä kukkivia kasveja.

    Jos olit vakavissasi, voit otta yhteyttä, helpoiten sähköpostitse: [email protected]

    Kiitän ehdotuksestasi joka tapauksessa. ja toivon kaunista syksyä sinulle.

    Äänestä

Tämä ´riitamaria´.. sen kanssa kannata leikitelllä..
sitäpaitsi on rauhotettu koko suomessa..

Kaunis ko mikä päältä..vaan..sitä itteensä täynnä..

pahimmasta päästä katala..


Kiitoksia tee..

Äänestä
  • Ystäväni, sinä olet ollut ahkera, kun ehdit vielä vastaamaan vanhaan runoon. Kiitos siitä.
    Kun on oikein kaunis, saa olla vaikka myrkyllinen, kuten näsiä, joka on kaunis kaksi kertaa vuodessa, kukkiessaan ja marjoineen.

    Ja vaikka onkin kokonaan myrkyllinen, niin epäilen, että jokin eläin, peura tai metsäkauris ehkä, oli repinyt möklillä kasvavasta näsiästä aika paljon kuorta, niin ettei se karvaan maun takia, voinut olla vahinko. Luultavasti samanlainen suoliloisten häätö kuin suomalaisilla marjat ennen toimivat lapamadon hoidossa.

    Kasvien tuntemisen opettamisesta jo lapsena olen kanssasi samaa mieltä, ettei vahinkoja sattuisi.

    Kuulaita ja kauniita syyspäiviä sinne, sinulle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tee. kirjoitti:

Korallin kirkkaan lailla
hehkuu helmet näsiän.
Ne poimijoita vailla
syvään syksyyn kestää

kuin ei lintu mikään
niihin koskis mielellään;
sen myrkky estää.
Ei etanakaan kielellään

sen makeutta maista.
Sen väri loistaa,
kutsuu luokse, mutta
houkutus on toisenlaista,

kylmää kauneutta.
Se pelon synnyttää
ja tarkoitus on toistaa:
Tämä tappaa, väistäkää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu