Mielellään kuulisin muiden tarinoita tästä ja siitä miten itse henkisesti valmistauduitte asiaan että oliko pitkään tiedossa "varmana" ?
Meillä on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa sijaislapsi nyt lähdössä hieman yli neljän vanhana bio äidilleen takaisin. Tuli meillä vuoden vanhana ja sen jälkeen bio äiti on saanut asiansa kuntoon,opiskellut ammatin,päässyt töihin ja vuokrannut kolmion. Tiesimme lapsen tullessa että mikäli äiti saa asiansa hoidettua kuntoon niin sijoitus perutaan ja onhan tässä tiedossa ollut että äiti asioitaan hoitaa. Aikaa on ollut valmistautua mutta suruhan se on :( Olemme 3kymppinen lapseton pariskunta itse ja tämä oli ensimmäinen sijaislapsi meidän "uralla" joten yllätyksenä tulee moni asia ja fiilis. Vuoden verran tosin tulee lapsi vielä kerran kuussa viikonlopuksi tänne. Vaikka on surumieli molemmilla kuten myös lapsikin sanoo välillä että tulee ikävä :) emme miehen kanssa kumpikaan voi sanoa että katuisimme mitenkään tähän ryhtymistä tosin jos kokemusta tulee lisää niin ehkä sitten mielipide muuttuu ;)
Mitäs luulette onkohan "helpompaa" jos tarjoudutaan uudelle samantien vai ? Täällä seudulla
käsittääkseni on "huutava pula" sijaisperheistä. Emme vielä uskaltaneet ottaa kuin yhden kerrallaan.
Millaista on esim sisaruksien sijaisperheenä olo? Eroaako onko ns vaikeampaa ??
Meillä on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa sijaislapsi nyt lähdössä hieman yli neljän vanhana bio äidilleen takaisin. Tuli meillä vuoden vanhana ja sen jälkeen bio äiti on saanut asiansa kuntoon,opiskellut ammatin,päässyt töihin ja vuokrannut kolmion. Tiesimme lapsen tullessa että mikäli äiti saa asiansa hoidettua kuntoon niin sijoitus perutaan ja onhan tässä tiedossa ollut että äiti asioitaan hoitaa. Aikaa on ollut valmistautua mutta suruhan se on :( Olemme 3kymppinen lapseton pariskunta itse ja tämä oli ensimmäinen sijaislapsi meidän "uralla" joten yllätyksenä tulee moni asia ja fiilis. Vuoden verran tosin tulee lapsi vielä kerran kuussa viikonlopuksi tänne. Vaikka on surumieli molemmilla kuten myös lapsikin sanoo välillä että tulee ikävä :) emme miehen kanssa kumpikaan voi sanoa että katuisimme mitenkään tähän ryhtymistä tosin jos kokemusta tulee lisää niin ehkä sitten mielipide muuttuu ;)
Mitäs luulette onkohan "helpompaa" jos tarjoudutaan uudelle samantien vai ? Täällä seudulla
käsittääkseni on "huutava pula" sijaisperheistä. Emme vielä uskaltaneet ottaa kuin yhden kerrallaan.
Millaista on esim sisaruksien sijaisperheenä olo? Eroaako onko ns vaikeampaa ??
Vastaukset 19
Vanhimmat
kirjoitustanne. Tuntuu, että olette todella ymmärtäneet, mikä on työnne tarkoitus. Te autatte todella lasta ja lapsen vanhempaa, välittämättä siitä, että itse tuntee ikävää ja surua. Toisaalta nekin ovat ihania tunteita. Olisipa minun läheiseni saanut kaltaisenne sijaisvanhemmat, mutta saikin kaikissa suhteissa täysin päinvastaiset. En ole koskaan ymmärtänyt, mikä on läheiseni sijaisvanhempien motiivi toimia sijaisvanhempina, kun niin paljon tuottavat kärsimystä monille lapsille ja perheille.
Olen nyt päälle parikymppinen, ja minut otettiin huostaan reilun vuoden vanhana, jolloin jouduin lastenkotiin. Oltuani vajaan vuoden lastenkodissa, minut sijoitettiin lähisukulaisen perheeseen, jossa asuin reilu pari vuotiaasta teini-ikään saakka ( jolloin halusin muuttaa yksin asumaan ). Äitini ( sijaisäitini jota kutsun edelleen äidiksi ) sanoi ettei olisi voinut kuvitellakaan että ottaa heti uuden lapsen heille sijoitukseen. Muutostani on nyt kulunut neljä vuotta, ja he ovat ottamassa uutta sijaislapsea. Kukin kokee asiat eri tavalla, mutta jos olette valmiita tarjoamaan kodin sitä kaipaavalle lapselle, pidän peukkuja! Teidänlaisianne ihmisiä pitäisi olla paljon enemmän. :) tsemppiä!
Olisi kai hienotunteisempaa, että tämä neljävuotias ei heti näkisi toista lasta hänen tilalla siellä teidän kotona, kun hän vierailee siellä kerran kuussa. Ajattelisin (vähän niin kuin jälkihoitona) tuon kotiutetun lapsen tunteita kuitenkin edelleen, vaikka hän onkin palautettu äidilleen. Te olette hänelle varmaan tärkeitä ihmisiä ja tuonikäisen voi olla vaikea ymmärtää että hänet korvataan heti toisella. Näin musta tuntuu.
pitkästä aikaa.
En ole täällä viitsinyt aikoihin käydä. En pidä tästä palstan ulkoasusta nykyään.
Samaan tulokseen ovat monet muutkin ilmeisesti tulleet, mitä olen kuullut.
eipä täällä montaa entistä kirjottajaa näykään.
Hauska oli huomata, että yksi vanha tuttu kuitenkin vielä täällä jaksaa yrittää.
Oikein mukavaa alkanutta vuotta Sinulle.
Mun nimmari on jonkun toisen käytössä ilmeisesti, koska ei sitä hyväksynyt, joten lisäsin ton kakkosen perään.
t. amalia se aito ja alkuperäinen, hehe
Hei Amalia,
Nyt vasta huomasin tuon viestisi. Olipa kiva kuulla sinusta. Minäkin olen harventanut käyntejäni tällä palstalla. Varmaan kaikki on jo tullut sanotuksi moneen kertaan.
Ihanaa alkukevättä sinulle ja suojateillesi.
t. Helinä-keiju3 (mulle kävi samoin kuin sulle, että joku rekisteröi jopa sen 1 ja 2 mut 3:sta ei vielä ole viety)
tarvitse henkisesti valmistautua jos on itselleen sisäistänyt sijaisperheenä olemisen syvimmän tarkoituksen, ja ymmärtää sen tosiseikan että kaikki huostat ovat lähtökohtaisesti väliaikaisia. eli ei edes salaa haaveile että huosta olisi ikuinen ja näin saisi pitää sijoitetun lapsen 18v asti. sijais vanhempi on sitä kaikille lapsille jotka hänelle sijoitetaan, ellei sitten biot ole toivottomia tapauksia tai kuolleita.
rakasta kuin omaasi, mutta älä omi rakastasi.
"ei siinä tarvitse henkisesti valmistautua jos on itselleen sisäistänyt sijaisperheenä olemisen syvimmän tarkoituksen, ja ymmärtää sen tosiseikan että kaikki huostat ovat lähtökohtaisesti väliaikaisia."
Tottakai tarvitsee valmistautua! Tuohan on aivan kummallinen ajatus; niinkuin kieltäisi tunteiden ja kiintymyksen olemassaolon. Ihan käsittämätöntä vaadittaisiin sijaisperheeltä, jos ei saisi olla tunteita, kiintymystä, ikävää. Miten sitten voisi hoivatakaan?
Ikävä tulee, molemmille, lapselle ja aikuiselle. Ja silloinhan asiat ovat siinä mielessä hyvin, että terve kiintymysuhde on olemassa. Ei se, että tietää lapsen mahdollisesti palaavan kotiinsa, vähennä sitä, että lapseen kiintyy kuin kehen tahansa ihmiseen, jonka kanssa elää elämäänsä ja arkeaan ja suruhan siitä tulee, kun joku läheinen poistuu lähietäisyydeltä elämästä.
luopuessaan suree aina, mutta kotiutuksissa on se lohtu, että lasta voi vielä tavata, eikä hän toivon mukaan häviä mihinkään sen tuettujen kuukausilomienkaan loputtua. Jos teillä on lapsen äitiin hyvät välit, hän varmaan mielellään pitää teidän perhettä "sukulaiskylänä", jolta voi pyytää apua ja jonne lapsi voi tulla kyläilemään kuten tätilään tai mummolaan, varsinkin jos äidin oma tukiverkko on kapea...
vastoin helinä-keijun ajatusta, minusta voitte hyvin ilmottautua sijaisperheeksi uudelle lapselle. ei ole sanottua, että juuri teitä kaipaava lapsi on jo tarjolla. uuden tuloon voi vierähtää aikaa kuukausista jopa vuoteen. tässähän haetaan lapselle perhettä eikä päin vastoin.
lähtevää lasta taas voi valmistaa tulevaan kertomalla, että kun hän nyt palaa äidin luo, niinte olette ajatelleet tarjota jollekin toiselle lapselle kodin ihan samalla lailla kuin hänellekin siksi aikaa, että lapsen äiti saa asiat kuntoon. kyllä 4v senkin ymmärtää. ja osaa myös asettua tuon mahdollisen tulokkaan asemaan ja tietää miksi tulokas tarvii uutta kotia.
teette niin tai näin, pitäkää lähtevään yhteyttä niin kauan kuin se luontevaa on vaikka sinne 18 vuoteen ja ylikin vanhuuteen saakka ja tarjotkaa seuraavalle koti kunse itsestä tuntuu hyvältä.
Vaadit siis 4-vuotiaan ymmärtävän ja osaavan asettua mahdollisen uuden tulokkaan asemaan, mutta itse et aikuisenakaan ole valmis ymmärtämään 4-vuotiaan mahdollisia tuntemuksia saati osaa asettua hänen asemaansa. Kovat on vaatimukset paljon kärsineitä lapsia kohtaan täällä.
Helinä.Keijulla oli hieno pointti ja kyllä 4vuotias on sen ikäinen varmasti joka äkkiä mustasukkaisuutta yms
tuntee onhan tämä kuitenkin ko lapselle ollut "hänen koti" siinä missä äidinkin koti on. eikä ole joutunut jakamaan kumpaakaan kenenkään kanssa.
1.12 lapsi siirtyy äidille ja jäämme tänne miehen kanssa kaksistaan.
ihan uteliaisuudesta kysyisin, mitenkähän on tilanne teillä nyt jatkunut?
miten lapsi on sopeutunut uuteen kotiin, onko ollut teille kovin vaikeaa..? :)
Lapsi tuli meille 3vuotiaana ja palautui kotiin 6vúotiaana. Lapsen tullessa meille näytti siltä, että hän ei voi koskaan palata kotiin. Vanhemmat laitoivat kuitenkin asiansa kuntoon ja sijoitus voitiin lopettaa.
Tiesimme kotiinpaluusta jo reilun puolenvuoden ajan, joten sopeutumisaikaa jäi. Lapsen kotilomat pitenivät ja kotiuttamisen jälkeen meillä käynnit loppuivat kokonaan (asiasta päätti sijoittajakunta). Meille myös kerrottiin, että voimme kieltää myös yhteydenpidon. Sitä emme missään nimessä halunneet. Lapsi sai soittaa silloin kun ikävä yllätti. Ensimmäisen kerran hän tuli vierailulle vanhempiensa kanssa noin 6kk kuluttua. Nyt lapsen kotiuttamisesta on kulunut jo 6vuotta ja nykyisin lapsi käy vierailulla yksin ja on useamman vuorokauden kerrallaan. Välit vanhempiin ja isovanhempiin on edelleenkin lämpimät. Alkuajat lapsen palauttamisen jälkeen oli vaikeita, ikävä ja húoli oli ainainen.
Nyt lapsi soittaa ja kertoo kokeista ja elämästään parikertaa kuukaudessa ja odotamme häntä vierailulle parinviikon kuluttua.
ymmärtää yllättävän paljon. Etenkin jos heille on pienestä pitäen opetettu empaattisuutta ja toiset huomioon ottamista.
Meidän lapset oli n. neljän vanhoja, kun he vaativat minua ottamaan kaikki lastenkotiin jääneet lapset meille.
Heidän mielestään muillekin olisi pitänyt tarjota sama mahdollisuus kuin heille.
Lapset ymmärtävät ja hyväksyvät yllättävän paljon, kun vain heille oikein, totuuden mukaisesti ja asiallisesti asiat esitetään.
Vänkään vieläkin vastaan. Mielestäni tässä ei ole kyse ymmärtämisestä vaan kyse on siitä, miten lapsi henkilökohtaisella tasolla kokee asiat ja miten hän ne hyväksyy itsekseen. Mielestäni sijoitettujen lasten pitää muutenkin kuulla selitystä selityksen perään jo oman kohtalonsa vuoksi ja ymmärtämistä ja empatiaa heiltä odotetaan joka taholta, sossutantta selittää, bioäiti selittää ja sijari selittää joitakin selittäjiä mainitakseni. Mielestäni sijoitettuja lapsia pitää koittaa kohdella niin hellästi kuin mahdollista näissä heidän elämäänsä vaikuttavissa kovissa käänteissä. Edelleenkin olen sitä mieltä, että 4-vuotiaan ei tarvitse ymmärtää, aikuisten pitää ymmärtää. 4-vuotiaan harteille ei tule kasata sitä että kun hän nyt menee kotiin, niin hänen pitäisi muka ruveta siinä hässäkässä vielä miettimään toisten, hänelle täysin tuntemattomien lasten kovaa kohtaloa. Lapset ovat empaattisia, 4-vuotias sijoitettu on jo kokenut niin kovia, että hänen taakkaansa ei tule lisätä vielä edellyttämällä empatiaa muita lapsia kohtaan. Lapsella, myös huostaanotetulla 4-vuotiaalla on kaikki oikeus olla lapsi, eikä maailmanparantaja.
Aloittaja malttoi pitää taukoa sijoituslasten välissä, hienoa häneltä.
Olette onnistuneet täydellisesti tehtävässänne, kun lopputulos on se, että lapsi pääsee oman äitinsä luo vihdoin.
Onneksi olette asiasta myös koko ajan tienneet, ettekä ole kuvitelleetkaan voivanne omia lasta itsellenne.
Siltikin monet ovat niin tehneet, vaikka faktat olleet tiedossa.
Päästäkää lapsesta kaikin tavoin irti, siis henkisesti ja antakaa hänelle lupa olla onnellinen omassa kodissaan, mihin hän kuuluu.
Sijaisvanhempien tehtävä on auttaa kaikkia huost.otettuja lapsia.
Mulle on ainakin ollut aivan sama, kenen lapsia, tai minkälaisia he ovat. riittää tieto, että tarvitsevat kotia ja äidin korviketta.
Siksi sanonkin omana mielipiteenäni, pitkään sijarina toimineena, että tarjotkaa mahd. pian uudelle lapselle koti, jos teillä kerran paikka lapselle olisi.
En usko, että tämä pois muuttava lapsi siitä traumoja saa, tai kokee, että hänet on korvattu uudella, jos asia hänelle selitetään.
Ts. pitää kertoa, että uusi tulokas tarvitsi kotia ja te halusitte sen tarjota. Ei siksi, että uusi lapsi korvaisi vanhan, vaan siksi, että lapsi tarvitsi kodin ja vanhemmat.
Mulla on ollut yhtäaikaa kahdetkin sisarukset, enkä ymmärrä ollenkaan ihmisiä, jotka eivät halua ottaa sisaruksia, vaan mieluummin haluavat erottaa heidät toisistaan, mitä aika paljon tapahtuu, koska sij.vanhemmat eivät useinkaan halua sisaruksia.
Sisaruksia ei mielestäni saa koskaan erottaa. He ovat jo kaikki muut omaiset menettäneet. Pitää saada pitää edes toisensa ja he myös tukevat toisiaan.
Minä kannustaisin teitä ottamaan juuri sisarukset, heillä on seuraa toisistaan ja teillä varmasti puuhaa riittää niin, ettette mennyttä enää jaksa murehtia.
Ihaninta siinä on, että taas saisi kaksi lasta "oman" kodin ja "vanhemmat".
Tärkeintä on saada lapset pois lastenkodeista normaaliin elämään ja kokemaan turvaa ja rakkautta.
Tsemppiä teille.
Niin pitää vielä mainita, että multa myös kotiutui yksi lapsi. Neljä vielä jäi. Alusta asti oli selvää, että mahd. lapsi pääsee omalle isälleen, joten pidin sen aina mielessä.
Olin täysin vakuuttunut, että se oli mitä lapsi halusi ja niin pitikin käydä, joten olin vain onnellinen lapsen puolesta.
Lasten parastahan me kaikki viime kädessä kuitenkin haluamme, eikö?
Todella haluan vielä korostaa, että tämä on nyt mahdollisuus niin teille, kuin tulevalle/tuleville lapsillekin, ihanaa.
Tytöllä on mennyt oikein hienosti siellä kotona. Olemme pari kertaa käyneet ulkona syömässä
porukalla (me,tyttö ja tytön äiti) muuten ovat siellä rauhassa omaa yhteistä elämää harjoitelleet.
Meille on tulossa 2v poika jonka vanhemmilla on laajat ongelmat
joten luultavasti pitkäaikainen sijoitus kyseessä . Vanhemmat ovat
muutamia mahdollisuuksia jo itse mokanneet :( Tietenkään se ei ole
missään nimessä negatiivinen asia vaikka tuosta pääsisivät vielä normaaliin elämään kiinni.
Näin se elämä alkaa mennä... pahimpina ikävän hetkinä on pitänyt vain miettiä positiivisia
asioita tytön nyk elämässä ja reipastua.
itse olen sijaisperhelapsia. pelko siinä on molemminpuolinen, (vanhempien sekä lasten) onhan se mielessä aina että " mitä jos mua otetaan pois" / "mitä jos häntä viedään meiltä" sen kanssa oppien pystyy elämään..
Ja sen pelon kanssa kävin 15 vuotiaaksi saakka, mulla oli hirveen vaikea luottaa siihen että kun vanhemmat lähti kauppaan että ne tulee takasin, ja jos he olivat juhlimassa illalla ja tuli yömyöhään kotia niin istuin rapussa odottamassa/vahtien että he oikeasti palaavat eivätkä hylkää meitä.
Mutta jokaikinen kerta kun uusia sijaislapsia tuli perheeseen, ( yhteensä vanhemmillani on kaks biologista ja sit ollaan me 8 sijaislasta) pelotti, jopa suututti ja jossain määrin vihasin niitä, pelkäsin että ne vie mun paikan ja sen että nyt ne hylkää mut kun ne uuden otti, se pelko löytyy ihan joka asiasta..ajan myötä opin veljiäni rakastamaan mutta meni siinä hirveesti aikaa..
olen kokemuksien kautta sitä mieltä että kun ottaa lapsensa sitä ei anneta pois missään tilanteessa, tarkoitan tällä perhekoteja,nuorisolaitoksia tai vastaavia, silloin katkeaa kaikki se mitä on rakennettu ja hylkäämistunne kaksinkertaistuu...
miettikää mitä se tekee lapselle/nuorelle..silti vaikka tapuhtui paljon asioita ja hirveitä, niin rakastan perheeni hirveesti, ja ne merkitsee mulle enemmän kuin kukaan muu mutta en pysty ikinä antamaan anteeksi sitä että ne mut aikoinaan hylkäsivät nuoriso laitokseen 15 vuotiaana. en ainakaan vielä!!
laitoksesta pääsin kaks vuotta sitten eikä samanlaista suhdetta ole tullut takaisin mitä perheen välillä silloin oli! ja itse asun ihan toisella paikkakunnalla ja kerran kahes vuodessa ollaan nyt nähty, että jos haluatte menettää lapsenne niin sit ihmeessä laittakaa laitokseen mutta voin sanoa kaikki ei ole siellä miltä näyttää ja nuori on muuttuvainen..
itse sain vuosi sitten keskenmenon joten itselläni ei ole vielä omia lapsia , mutta haluaisin myös joku pvä saada sijaislapsia. Sen mitä se laitoskokemus ja kaikki tapahtunut on antanut, näen maailman ihan eri kulmasta, huomaan asioita niin eri tavalla ja helpommin kun muut, sekä aikustuminen tuli mulle nopeasti mutta nyt vaan koitan rakentaa oman tulevaisuuteni eteenpäin..
KIITOS TEILLE KAIKILLE KETKÄ AVAATTE SYDÄMENNE SIJAISLAPSILLE!!
Voi herranjestas sentään "saanut asiansa kuntoon"...mitähän lie asioita se sossu on siltä vaatinut...työpaikan hommaaminen?miehensä jättäminen?Tupakoinnin tai lääkityksen lopettaminen...?ei voi muuta sanoa kun että oikeus voitti ja tässäkö eestaas heittelyssä nyt sitten ajateltiin järjellä ja lapsen parasta...just.
w-zard: En ymmärrä mikä sinua nyt kauhistuttaa ? Tämä liki teiniäiti hoiti elämänsä kuntoon niin että on päässyt niistä huostaanottoon johtaneista syistä ,opiskellut,hankkinut työpaikan,kunnon asunto ja elämää muutenkin "normaalia" elämää joten lasta alettiin kotiuttamaan.
Heillä on mennyt erittäin hienosti! Olemme tavanneet ihan porukalla käyden syömässä
yms. Todella mukava ihminen ja olemme hirmu iloisia niin lapsen kuin äidin puolesta että näin kävi.