Yleensä oon kirjoittanut tänne muiden jutuille ja yrittänyt auttaa parhaani mukaan, mut nyt huomasin että mulla itteltänikin niitä ongelmia löytyy. Jos jaksatte lukea tään mun romaanin, vastata tai edes miettiä asioita mitä täs kerron, niin se riittää mulle.
Kaikki alkoi siitä, kun mun vanhemmat erosivat, kun olin 5-vuotias. Silloin en ymmärtänyt asian kantaa täysin, itkin vaan päivät, koska he eivät palaisi enään koskaan takaisin yhteen. Isä muutti pois ja jäin asumaan kolmen sisareni, äitini ja eläimien kanssa. Kuukausia kului ja isä oli löytänyt uuden naisen. Äitilläkin oli yhes vaihees joku mies, mutta se häipyi sitten kuvioista ja jonkinajan kuluttuu äiti löysi uuden rakkaan. Nyt mun kummallaki vanhemmilla oli uus kumppaninsa.
Vuosia on kulunu ja oon päässy nuoruuteen, murrosikään, fyysisesti ja varsinkin henkisesti "vaikeaan" ikään. Tuntuu että kaikki on pelkkää paskaa, jota se kyllä onkin. Täällä äidin luona asuminen vain masentaa ja itken lähes jokapäivä huonosta itsetunnostani. On mulla kavereita, mutta mä olen kuitenkin erittäin yksinäinen, asutaan niin pienessä kylässä, jossa on jotain 2000 asukasta, täälä kaikki tuntee toisensa, joka on ärsyttävää. Olen haaveillut muuttavani isälleni, suurkaupunkiin. Omistan siellä peräti YSTÄVIÄ, nimenomaan Y niinkuin YSTÄVIÄ, myös poikaystävänikin asuu siellä. Siellä on kaikki mitä tarvitsen; rakkautta,huolenpitoa,turvallista ja kaikkea. Täällä äitini luona minulla ei ole mitään, ei kerrassaan mitään. Ei perhettä, isoveljeni ja isosiskoni muuttivat jo kauan sitte pois kotoa ja enään täällä korvessa asuu äitini, isäpuoleni, veljeni ja minä. Mutta me emme ole perhe. Äitini ja isäpuoli vain ryyppäävät. Olkoot arki,viikonloppu,aamu,päivä tai yö, he ovat kännissä. Äitini ei enään käy edes töissä, eikä ole pitkään aikaan ollutkaan kunnon duunissa. Itseasiassa hän ei ole moniin vuosiin ollut vakituisessa työpaikassa, tehnyt vaan keikkaa. Hänellä on oma koirakenneli, mutta tulot eivät ole sen arvoiset (ainakaan tällähetkellä) että hän pärjäisi niillä. Ammatiltaan hän oli mielenterveydenhoitaja/lähihoitaja. Se itkee mulle koko ajan, että miten se toivoo, et joku soittais sitä töihin tai että kuinka huonosti sillä on rahaa ja kuinka MEIDÄN täytyy selvitä tämäki kuukausi hintsuilla rahoilla. Mulla herää usein kysymys, että millä rahalla se edes ostaa viinansa? Isäpuolenikin vain juo, mutta tekee kuitenkin veljeni ja mun puolesta kaikenlaista ja auttaa meitä monissa asioissa. Esim. se kunnosti isolla rahalla mun veljen mopon, se omistaa kaks omaa firmaa ja on taitava käsistää, se remontoi meidän taloa jatkuvasti, mutta nyt koko remontti on tyssännyt, koska äitillä ei ole rahaa remontoida enään!
Äiti ei ikinä ole missään mun tai veljeni jutuissa mukana. Mä harrastin pesistä ennen, mutta lopetan pelaamisen, koska mun joukkueessa olevat tytöt, niin niiden äidit ei pidä siitä koska mun äiti ei oo mukana koko pesiksessä. Se ei ikinä vie mua peleihin, ei maksa lisenssiä (maksan ite, tai sit isä) tai ole mukana peleissä kannustamassa. Kaverini kysyy aina, että miksei äitini ole täällä ja mun täytyy valehdella ja sanoa, että "en halua että se tulee tänne" - joka on tavallaan totta. Äitini ei osaa pukeutua jota häpeän ja tulisi varmasti matsiinkin kännissä, joka olisi minulle täys katastrooffi. Tuo pukeutuminenkaan ei ole muutakuin pikkujuttu, mutta onhan se vähän inhottavan näköistä jos oma äiti näyttää tältä; jotkut maastokengät jalassa, paskaiset ja rumat vaatteet, ei rintaliivejä jotenka rinnat roikkuvat pitkin rumaa paitaa ja nännit näkyvät läpi. Että sillai sen suhteen.
Kun äitini on kännissä, se suuttuu helposti ja huutaa perkeleesti, pahimmassa tapauksessa heittelee esim. maljakkoja seinään, mutta kukaan ei tee asialle mitään. Kysyin eilen äitiltäni, mitä hän sanoisi jos muuttaisin isälleni - mutta vastaus oli kielteinen, hän nimenomaan KIELSI minua muuttamasti isälleni, mutta näinhän asia ei kuitenkaa ole. Hän yritti väittää että "tämä on kotisi, olet alaikäinen ja minä päätän mitä sinä teet." Ennen tuota olin kertonut, että isäni oli kysynyt minulta, haluanko muuttaa hänen luokseen. Tästähän äitiltäni pinnat paloi ja soitti isälleni vihaisen puhelun. PlääpPlääpPlääp - lopputulos tällähetkellä on se, ettei äitini päästä minua muuttamaan pois, mutta asiahan on kuitenkin niin, että vaikka äitini sanoisi mitä, voin aina muuttaa isälleni?
En tiedä, mitä mun pitäis enään tehdä. Rakastan vain poikaystävääni, hän on mulle kaikkikaikes, sekä muutamaa ystävääni. Olen vain jo niin masentunut ja itsetunto alhainen, että tunnen itseni kuolleeksi.
Haluaisin kuulla teiltä, mitä mieltä olette tästä. Elämäni on perseestä tällähetkellä, tiedän sen, mutta voiko se enään muuttua?
Kaikki alkoi siitä, kun mun vanhemmat erosivat, kun olin 5-vuotias. Silloin en ymmärtänyt asian kantaa täysin, itkin vaan päivät, koska he eivät palaisi enään koskaan takaisin yhteen. Isä muutti pois ja jäin asumaan kolmen sisareni, äitini ja eläimien kanssa. Kuukausia kului ja isä oli löytänyt uuden naisen. Äitilläkin oli yhes vaihees joku mies, mutta se häipyi sitten kuvioista ja jonkinajan kuluttuu äiti löysi uuden rakkaan. Nyt mun kummallaki vanhemmilla oli uus kumppaninsa.
Vuosia on kulunu ja oon päässy nuoruuteen, murrosikään, fyysisesti ja varsinkin henkisesti "vaikeaan" ikään. Tuntuu että kaikki on pelkkää paskaa, jota se kyllä onkin. Täällä äidin luona asuminen vain masentaa ja itken lähes jokapäivä huonosta itsetunnostani. On mulla kavereita, mutta mä olen kuitenkin erittäin yksinäinen, asutaan niin pienessä kylässä, jossa on jotain 2000 asukasta, täälä kaikki tuntee toisensa, joka on ärsyttävää. Olen haaveillut muuttavani isälleni, suurkaupunkiin. Omistan siellä peräti YSTÄVIÄ, nimenomaan Y niinkuin YSTÄVIÄ, myös poikaystävänikin asuu siellä. Siellä on kaikki mitä tarvitsen; rakkautta,huolenpitoa,turvallista ja kaikkea. Täällä äitini luona minulla ei ole mitään, ei kerrassaan mitään. Ei perhettä, isoveljeni ja isosiskoni muuttivat jo kauan sitte pois kotoa ja enään täällä korvessa asuu äitini, isäpuoleni, veljeni ja minä. Mutta me emme ole perhe. Äitini ja isäpuoli vain ryyppäävät. Olkoot arki,viikonloppu,aamu,päivä tai yö, he ovat kännissä. Äitini ei enään käy edes töissä, eikä ole pitkään aikaan ollutkaan kunnon duunissa. Itseasiassa hän ei ole moniin vuosiin ollut vakituisessa työpaikassa, tehnyt vaan keikkaa. Hänellä on oma koirakenneli, mutta tulot eivät ole sen arvoiset (ainakaan tällähetkellä) että hän pärjäisi niillä. Ammatiltaan hän oli mielenterveydenhoitaja/lähihoitaja. Se itkee mulle koko ajan, että miten se toivoo, et joku soittais sitä töihin tai että kuinka huonosti sillä on rahaa ja kuinka MEIDÄN täytyy selvitä tämäki kuukausi hintsuilla rahoilla. Mulla herää usein kysymys, että millä rahalla se edes ostaa viinansa? Isäpuolenikin vain juo, mutta tekee kuitenkin veljeni ja mun puolesta kaikenlaista ja auttaa meitä monissa asioissa. Esim. se kunnosti isolla rahalla mun veljen mopon, se omistaa kaks omaa firmaa ja on taitava käsistää, se remontoi meidän taloa jatkuvasti, mutta nyt koko remontti on tyssännyt, koska äitillä ei ole rahaa remontoida enään!
Äiti ei ikinä ole missään mun tai veljeni jutuissa mukana. Mä harrastin pesistä ennen, mutta lopetan pelaamisen, koska mun joukkueessa olevat tytöt, niin niiden äidit ei pidä siitä koska mun äiti ei oo mukana koko pesiksessä. Se ei ikinä vie mua peleihin, ei maksa lisenssiä (maksan ite, tai sit isä) tai ole mukana peleissä kannustamassa. Kaverini kysyy aina, että miksei äitini ole täällä ja mun täytyy valehdella ja sanoa, että "en halua että se tulee tänne" - joka on tavallaan totta. Äitini ei osaa pukeutua jota häpeän ja tulisi varmasti matsiinkin kännissä, joka olisi minulle täys katastrooffi. Tuo pukeutuminenkaan ei ole muutakuin pikkujuttu, mutta onhan se vähän inhottavan näköistä jos oma äiti näyttää tältä; jotkut maastokengät jalassa, paskaiset ja rumat vaatteet, ei rintaliivejä jotenka rinnat roikkuvat pitkin rumaa paitaa ja nännit näkyvät läpi. Että sillai sen suhteen.
Kun äitini on kännissä, se suuttuu helposti ja huutaa perkeleesti, pahimmassa tapauksessa heittelee esim. maljakkoja seinään, mutta kukaan ei tee asialle mitään. Kysyin eilen äitiltäni, mitä hän sanoisi jos muuttaisin isälleni - mutta vastaus oli kielteinen, hän nimenomaan KIELSI minua muuttamasti isälleni, mutta näinhän asia ei kuitenkaa ole. Hän yritti väittää että "tämä on kotisi, olet alaikäinen ja minä päätän mitä sinä teet." Ennen tuota olin kertonut, että isäni oli kysynyt minulta, haluanko muuttaa hänen luokseen. Tästähän äitiltäni pinnat paloi ja soitti isälleni vihaisen puhelun. PlääpPlääpPlääp - lopputulos tällähetkellä on se, ettei äitini päästä minua muuttamaan pois, mutta asiahan on kuitenkin niin, että vaikka äitini sanoisi mitä, voin aina muuttaa isälleni?
En tiedä, mitä mun pitäis enään tehdä. Rakastan vain poikaystävääni, hän on mulle kaikkikaikes, sekä muutamaa ystävääni. Olen vain jo niin masentunut ja itsetunto alhainen, että tunnen itseni kuolleeksi.
Haluaisin kuulla teiltä, mitä mieltä olette tästä. Elämäni on perseestä tällähetkellä, tiedän sen, mutta voiko se enään muuttua?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä sun elämä varmasti viimestään sit muuttuu kun oot täysikäinen ja saat muuttaa pois ja hankkia oman elämän vapaasti ilman että kukaan sitä määrää. En tiiä voisko se auttaa jos puhuisit sun äidille siitä miten kärsit. Ehkä hän tajuaa sen ja antaa sun muuttaa isäsi luokse. Tai sitten jollekin ammattilaiselle, jollekin joka voisi auttaa. Tuo kyllä kuulostaa todella kurjalle, mut sun täytyy vaan ajatella ja uskoo että asiat muuttuu parempaan päin. Niinkun ne varmasti muuttuvatkin.
En tiedä kuin vanha olet mutta muistaakseni voit itse valita, asutko isäsi vai äitisi luona jos olet jo 15-16v.
Oon kolmetoista vuotias...
viestistä ei selvinnyt ikääsi, mutta jos olet yli 13-vuotias nii saat päättää asutko äidin vai isän kanssa. Voimia ja jaksamisia sinulle!
Vaikutat fiksulle nuorelle. Tuntuu tosi kurjalle puolestasi. Voisitko käydä juttelemassa esim. koulun terkkarille tai muulle luotettavalle aikuiselle? Ehkä sitä kautta saisit jotain apua. Voimia!