Hankin seeferi nartun viime keväänä,koira on nyt n.1,5v.
Koira oli yhdessä (lapsi) perheessä aiemmin,mutta palautettiin takaisin kasvattajalle maksuhäiriöiden vuoksi.
Koirani on hyvin kiltti ja ystävällinen,hieman arasteleva tiettyjä ihmisiä kohtaan (jos esim.vastaantuleva koiraton ihminen pelkää)ja muita koiria myös vähän pelkää,mutta toisille koirille haukkuminen vähän vaihtelee, nameja on ainakin ollut joka lenkillä mukana ja ovat todella hyvin auttaneet kontaktiharjoituksissa. Uskon myös et koira rauhoittuu iän myötä.
Enkä tiedä yhtään sitäkään,miten hyvin koirani on sosiaalistettu pentuna..:(
No,asiaan...koirani osaa ihan hyvin istumisen,maahanmenon,paikan ja luoksetulon. Siis näitä olemme treenanneet vain rauhallisessa paikassa,missä ei ole muita ihmisiä eikä koiria..
Haluaisin tietää,miten koiralle opetetaan sivulle -käsky?? Koirani ei sitä ainakaan osannut yhtään alun alkaenkaan,mutta oli sille nyt jotain opetettu aiemmin,ainakin istuminen kunnolla..
Olisiko muita vinkkejä koulutukseen ja mitä muuta voisin opettaa koiralleni? Olis mukava jos olis esim.muita seeferin omistajia kertomassa näistä koulutus asioista..
Muutkin saa tietysti vastata:)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjastoista saa hyviä kirjoja, joissa neuvotaan erilaisten tottelevaisuusliikkeiden harjoittelua. Sivulletulossa monia eri tapoja, itse koulutan omilleni niin että vasemmassa kädessä on nami ja laitan sen koiran nenän eteen ja kun koira seuraa namikättä, teen siellä pienen ympyrän vasemalla puolellani ja kun koira on sivulla, nostan kättä ja ohjaan siten sen istumaan. Hieman hankala selittää, joten suosittelen niitä kirjoja, niissä on usein hyvät kuvat! Koiralle voi opettaa vaikka mitä, esim. tempuista "kuoleminen", tassun antaminen, valojen sytyttäminen ja sammuttaminen ym. Kaikessa vaan namilla tai lelulla johdattelee koiraa toivottuun asentoon tai tekemiseen.
Salme Mujusen "Tie tottelevaisuusvalioksi" kirjaa. Siinä on selitetty hyvin tarkasti, miten jokainen liike suoritetaan. Sivulle käskyn olen itse opettanut 12 vuotiaalle kultsuurokselle ensin sivussa istumisella (käskysana SIVU) ja lopulta kiertämään minut (käskysana KIERRÄ)
kiitos paljon vastauksista:) Noista oli jo paljon apua,olen koittanut namin avulla saada koiraani kiertämään minut,mikä hyvin onnistuukin,ainoa vain se että koirani jää aina liian kauas istumaan,kun käsken kiertämisen jälkeen sen istua..mielellään sivulle:) Täyttyy varmaan käydä siä kirjastossa..
no,uskon et koirani oppii jossain vaiheessa,itse taidan olla tyhmempi kun en osaa ilmeisesti tarpeeksi selkeästi käskyttää:)
... asut? Ota yhteys oman alueesi rotuyhdistykseen. Heillä on miltein aina jäsenille (jäsenmaksu aika mitätön) ilmaista ja säännöllistä koulutusta, joissa on kokeneita koulutusohjaajia, muita saman rotuisia koiria ja heidän ohjaajiaan, ja paljon erilaista toimintaa. Sieltä saat paljon hyviä neuvoja ja uusia tuttavuuksia, ja opit myös katsomalla ja seuraamalla muita. Rohkeasti mukaan vain!
Aloitappa etsintä vaikka täältä:
http://www.spl.fi/