Moniko teistä on tehnyt puhelinmyyntityötä?

Laitetaanpa tälläinen yleisketju, jossa työntekijät voivat sanoa omista kokemuksistaan.

Itsehän olin noin kuukauden töissä puhelinmyynnin parissa ja voin sanoa, että siihen meni hermot. En ollut huonoin, mutta en läheskään paraskaan myyjä. En tiedä miten muut oikein saivat myytyä niin hyvin: kaikkihan toistivat samaa "perusspiikkiä" ja tyrkyttämisestä sai kuulla asiakkailta vain vittuilua.

En suosittele kenellekään, palkka oli kehno ja aamut ovat painajaisia kun pitää töihin lähteä.
4278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mäkin olen muutaman kuukauden tehnyt aikoinaan lehtien puhelinmyyntiä. Inhosin sitä hommaa enkä ujona edes pärjännyt työssä, joten ansiot jäivät /- 0 -tasolle. Nytkin oon työtön, mutta mieluummin työtön kuin lehtimyyjä! Toki työ sopii toisille ja jotkut sillä tienaavat hyvin.

Äänestä

En ole ns. perinteisessä telemarkkinointi yrityksessä, vaan toisella alalla. Meillä tehdään myös puhelinmyyntiä. Tuote on tapaamisten sopimista yrityksien päättäjien kanssa. Tätä myyntiä tekevät lähes jokainen yritys jos aikovat myyntiä tehdä.

Äänestä
  • Tein tasan viikon puhelinmyyntiä ja sitten riitti. Olen myös työtön tällähetkellä mutta en vaan kestä sitä ihmisille soittelua ja suoraan spiikistä lukua, viikon aikana näin jo painajaisia työstä. Kuitenkin olen yleensä sitkeä pysymään samassa paikassa töissä, edellisessä 10 vuotta.

    Äänestä

  • ei ikinä enään kirjoitti:

    Tein tasan viikon puhelinmyyntiä ja sitten riitti. Olen myös työtön tällähetkellä mutta en vaan kestä sitä ihmisille soittelua ja suoraan spiikistä lukua, viikon aikana näin jo painajaisia työstä. Kuitenkin olen yleensä sitkeä pysymään samassa paikassa töissä, edellisessä 10 vuotta.

    Itse olen tehnyt lähemmäs kaksi vuotta puhelinmyyntiä, suurimman osan ajasta omille asiakkaille tarjottavia tarjouskampanjoita tehnyt, myöskin liittymämyyntiä ja jonkin verran laajakaista - ym. palveluiden myyntiä. Omille asiakkaille soitto ylivoimaisesti parasta kyseisistä aloista, liittymämyynti on melko vaikeaa. Nykyään kun iso osa "ajan kärryillä" olevista ihmisistä tekee vertailut ja tilaukset itse netistä tai soittamalla asiakaspalveluun. Ja sitten nämä iänikuiset saman operaattorin kultakaivosasiakkaat (puheluiden minuuttihinta 50c) sanovat vain "EN KOSKAAN VAIHDA". Kyseiset asiat ja varsinkin määräaikaiset sopimukset tekevät uusasiakashankinnasta suhteellisen vaikeaa, veikkaan että suurin osa myyntitykeistä myy ns. "kakkosliittymiä" ihmisille, eli uudella sim-kortilla tulevia liittymiä.

    Kuitenkin työ on mukavaa, suhteellisen vähän ihmisiltä mitään turhia avautumisia tai vittuiluja kuulee. 50% ihmisistä lopettaa puhelin jo lähes alkuunsa ja hyvä niin, ainakaan meillä ei tarvitse lähteä jankkaamaan ja tankkaamaan jos asiakas ilmaisee selvästi ettei kiinnosta. Toinen asia sitten on se, että jos joku lähtee tätä matkapuhelinpuolta koittamaan niin käykää haastattelussa, mutta katsokaa tarkasti millä tavalla palkkausmalli muodostuu. Kun en kehtaa täällä alkaa toisia firmoja mollaamaan ja toisia kehumaan, kukin tavallaan porskuttaa (kehnommat firmat pyörivät opiskelijoiden voimin ja vaihtuvien "hyvässä toivossa" työhön menevien ihmisten voimalla, joille karu totuus selviää ensimmäisen kuukauden aikana ja elämä hankaloituu. Jotkut firmat taas antavat ihmisille ihan leipätyön palkan, niinkuin itselleni).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihminen23 kirjoitti:

Laitetaanpa tälläinen yleisketju, jossa työntekijät voivat sanoa omista kokemuksistaan.

Itsehän olin noin kuukauden töissä puhelinmyynnin parissa ja voin sanoa, että siihen meni hermot. En ollut huonoin, mutta en läheskään paraskaan myyjä. En tiedä miten muut oikein saivat myytyä niin hyvin: kaikkihan toistivat samaa "perusspiikkiä" ja tyrkyttämisestä sai kuulla asiakkailta vain vittuilua.

En suosittele kenellekään, palkka oli kehno ja aamut ovat painajaisia kun pitää töihin lähteä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu