Jokainenhan saattaa olla "vietävissä" huomaamattaan sellaiseen, jota nyt ei halua. Työelämässä, jossa joukkoa oli runsaasti ja vaihtoakin tapahtui, muodostui usein "räyhäryhmiä." Mitäpäs noista "rasvaisista" jutuista, jos aihe pysyi siinä ja neutraalina.
Siinäkin joukossa kilpailtiin kunkun ja parhaan maineesta, ja se pieni joukko rötisi perästä. Alettiin levittää kaikenlaista juorua. Jonkun pieni moka kasvoi uusiin mittasuhteisiin. Periaate oli: "joku sanoi, oletteko kuulleet, kuulin että, Aika usein jutut olivat perättömiä tai hyvin pienestä kasvaneita.
Kun "taikina", kasvoi kyllin suureksi, että se jo huomattavasti haittasi työyhteisöä, täytyi asiaa selvittää ja rauhoittaa.
Kaikki yleensä katosivat "puskiin", sinne mistä turhat jutut olivat lähteneet." En minä, vain kun kuulin", oli vastaus.
Löytyykö täältä yhtäläisyyksiä?
Oletko laumasielu?
8
288
Vastaukset
- K.alma
esiintyy pilvin pimein. kun yksi otetaan hampaisiin, niin jo on perässä lauma räksöttäjiä. Esimerkkinä Ruuneperin tai pilvin jahtaaminen. Joskus tuntuu siltä, että onko niillä perässä räksöttävillä kaikki kotona, tai onko elämä niin tylsää, että tänne täytyy tullä tölvimään kun ei ole kotona ketään....
Voi aikoja, voi tapoja.... muuta en sano.- Hintriika*
"Ähäkutti, sainpas sanotuksi" -mentaliteetti tuntuu olevan onnellisuuspilleri joillekin. Palstalla on esim. muuan niin hevosen takapäähän ihastunut, että tarjoilee samaa autuutta lähes kaikille. Tai sitten hänen sanavarastonsa on kovin rajoittunut.
Laumasielua se hevonpylly naurattaa niin, että hänen on pantava lisää pökköä pesään. Osa onnellisuudesta saattaa valua hukkaan, kun toiset eivät tiedä, kuka tuon neronleimauksen tuli kirjoittaneeksi. Harvoin kirjoittaja tuo nerouttaan ilmi vakinaisella nikillä.
On tunnettu tosiasia, että Alzheimerin tauti ja dementia aiheuttavat ilkeyttä muuttaen siten potilaan luonnetta. Luultavasti ainakin osa ilkeilyistä on laskettava sairauden tiliin.
Toinen sairaus on narsismi, josta kärsivä tuntee huikeaa ylemmyydentuntoa ja uskoo olevansa vain ja ainoastaan oikeassa joka asiassa.
Molenpiin tapauksiin liityy myös sairaalloinen epäluuloisuus. Järkipuhe ei auta kummassakaan tapauksessa mitään, sanovat asiantuntijat.
- yxilö
ei ole hyödytön, aina voi olla jos ei muuta niin huonona esimerkkinä.
- Ei erakko
Sopivassa määrin erakko ja laumaihminen, sairasta on olla yksin ja ainakin sairastuu jos ei ole seuraa ja kanssakäymistä ystävien, tuttujen ja sukulaisten kanssa.
Ei erakko kirjoitti:
Sopivassa määrin erakko ja laumaihminen, sairasta on olla yksin ja ainakin sairastuu jos ei ole seuraa ja kanssakäymistä ystävien, tuttujen ja sukulaisten kanssa.
"Ei erakko" - nimimerkki. Pitäähän kanssakäymistä ihmisten kanssa olla, tottakai. Siinä mielessä olemme laumaihmisiä.
"Laumasieluisuudella" tarkoitan aloituksessani joukkoa, joka keskittyy parjaamiseen, perättömien puhumiseen, törkeiden herjojen heittoon ja häirintään. Tämä ihan kiusantekona, josta hulluus ja vauhti kiihtyy kuka "parhaaksi ja rohkeimmaksi" yltää. Eikä järki päätä pakota!
yxilön lausuma on hyvä. Kyllä tuon verran pitää huumoria ymmärtää. Kevennykseksi lainaan H.L.Mencken päätelmää:" Luulisin, että 80 prosenttia ihmisistä kulkee elämän läpi ilman ainuttakaan omaperäistä ajatusta."- pilvi*
ynnämuu kirjoitti:
"Ei erakko" - nimimerkki. Pitäähän kanssakäymistä ihmisten kanssa olla, tottakai. Siinä mielessä olemme laumaihmisiä.
"Laumasieluisuudella" tarkoitan aloituksessani joukkoa, joka keskittyy parjaamiseen, perättömien puhumiseen, törkeiden herjojen heittoon ja häirintään. Tämä ihan kiusantekona, josta hulluus ja vauhti kiihtyy kuka "parhaaksi ja rohkeimmaksi" yltää. Eikä järki päätä pakota!
yxilön lausuma on hyvä. Kyllä tuon verran pitää huumoria ymmärtää. Kevennykseksi lainaan H.L.Mencken päätelmää:" Luulisin, että 80 prosenttia ihmisistä kulkee elämän läpi ilman ainuttakaan omaperäistä ajatusta."Ottaa päähän kaikki mainokset lööpit julkkikset, jotka säätelevät muka mitkä asiat kiinnostavat kansaa.
Mikäs siinä, jokainen saa olla omanlaisensa, mutta lauman mentaliteetti on kuin kuclus klan! Huppu päässä halutaan eliminoida ne jotka rajoittavat omaa mukavuutta!
Rauha heidän sieluilleen. pilvi* kirjoitti:
Ottaa päähän kaikki mainokset lööpit julkkikset, jotka säätelevät muka mitkä asiat kiinnostavat kansaa.
Mikäs siinä, jokainen saa olla omanlaisensa, mutta lauman mentaliteetti on kuin kuclus klan! Huppu päässä halutaan eliminoida ne jotka rajoittavat omaa mukavuutta!
Rauha heidän sieluilleen.Hyvin harvat ihmiset erakoituvat totaalisesti. Heitäkin sanotaan kuitenkin olevan. Olen joskus ollut olosuhteissa, joissa moniin päiviin nähnyt toista lajitoveria.
Pitemmän päälle moinen alkaa rasittamaan.
Vaikka pidän itseäni 'oman tien kulkijana', tosiasiassa olen riippuvainen toisista ihmisistä. Joskus tulee niitä epäsovinnaisuuden hetkiä kyllä, ettei välitä olla niin 'nokon nuukasti'.
- isoäiti*
Vain kuolleet kalat uivat virran mukana.
Käyttämättömästä elämästä ei saa rahoja takaisin, on viisaus, minkä otan vakavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue
Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää2075150Olen väsynyt tähän
En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy464810Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?
Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas2022759Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171352348- 651982
Maailman laiskin eläin: persu
Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s1121861- 671804
- 2081684
Miksi et voi tutustua minuun irl?
Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.1641286Martina tienaa itse rahansa
Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.2541015
