Kerrostalossa sisäsiistiksi kouluttaminen

Pallo-apina

Hei,

oisko vinkkejä koiran sisäsiistiksi kouluttamiseen kerrostalossa, jossa ei ole hissiä?
Mitä pitää ottaa huomioon? Ja millaisia kokemuksia muilla on?

11

3747

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvin

      Itse asun myös kerrostalossa, jossa kuitenkin on hissi. Sillä ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole merkitystä, vaan sillä kuinka usein rahtaat sen koiran alas tarpeilleen. Useimmitenhan on niin, että koirat eivät pissaa jos ne ovat sylissä. Riippuen tietenkin koirasi koosta, kun huomaat sen etsivän sisällä paikkaa tarpeilleen, koppaat sen syliin ja menet portaat alas pihalle.

      Alussa kiinnitimme myös huomiota siihen minne koiramme teki useimmiten tarpeensa sisällä, ja laitoimme kyseisiin paikkoihin sanomalehtiä. Äkkiä kävi niin, että tarpeet tehtiin hienosti sanomalehdelle. "Hauska" välivaihe siisteyden opettelussa oli se, kun tarpeet tehtiin parvekkeelle! Sehän on melkein jo ulkona, eikö vain? :D

      Koiramme oppi sisäsiistiksi alle neljän kuukauden ikäisenä, joten omalla kohdallani asumismuodolla oli hyvin vähän vaikutusta oppimiseen! Enemmänkin täytyi itseään muistuttaa ja patistaa viemään sitä koiraa todella usein ulos.

      • _liisa_

        Meillä myös koira luuli pienen hetken pentuna että parvekkeelle voi tehdä asiansa!:D

        Ei kyllä paljoa naurattanut, kun asutaan ekassa kerroksessa ja muista taloista näkee hyvin meidän parvekkeelle... Kerran koira kakkasi parvekkeelle, ja ajattelin kauhuissani että "kohta joku soittaa eläinsuojeluun ettei viedä koiraa ulos vaan annetaan tehdä partsille pissat ja kakat!" :D
        Oli kyllä tosi noloa... Sitten äkkiä sisälle hakemaan paperia... Onneks koira kuitenkin tajusi nopeasti ettei se ollutkaan sopiva paikka.

        Mutta joo, hyvin meni meilläkin sisäsiisteyden opetus vaikka asutaan kerrostalossa. Siihen meni 1,5kk, niin koira oli täysin sisäsiisti. Aina nappasin pennun syliin ja juoksin rappuset alas. Välillä oli kyllä paita märkänä kun koira oli just alkamassa pissaamaan eikä se sitä tajunnut heti lopettaa.:/

    • pennut on suloisia

      Pienellä koiralla pieni rakko.
      Tossa äsköisessä kun puhuttiin sanomalehdille asioimisesta ei ole minusta ollenkaan hyvä. Ei alussakaan saisi palkita huonosta tavasta. Koira on siisti luonnostaan ja mielummin pissii ja kakkii matolle/sanomalehdelle, joten tein niin et laitoin oven viereen sanomalehteä ja kun koira oli menossa siihen otin sen syliin ja vein heti pihalle. Oppi tosi nopeasti et pihalla asioidaan. Minä myös aina tiesin millon pitää pennun päästä ulos kun se meni ovelle.

      Teki myöhemmin uhmaiässä kerran pissit vaik oli täysin sisäsiisti. Otin niskasta kiinni ja kastoin kuononpään pissaan koira oli häpeissään eikä sen jälkeen oo sisälle asioinut.

      • ymmärrys

        Sanomalehdistä vielä sen verran, että eihän niille tekemisestä tietenkään koiraa palkittu! Ne olivat sitä varten, jos pennulle tuli yöllä/yksin ollessaan hätä, on niille olemassa parempi paikka kuin puhdas lattia. Pentu kun joutuu myös yksinoloa opettelemaan. Ja kun kotona oltiin, koira vietiin tietysti ulos ennen kuin sanomalehdellekään kerkesi ilmestyä mitään.

        Itse en IKINÄ voisi "kouluttaa" koiraa sisäsiisteyteen kastamalla kuonoa lätäkköön! Pitäisikö pienen lapsen naama tunkea märkään patjaan kiinni, jos ongelmana on yökastelu!? Koira ei osaa yhdistää lätäkköä ja väärää toimintaansa yhteen. Oikea tapa olisi mielestäni ollut kieltää samalla hetkellä kun koira oli sisälle kuseksimassa, ei sen jälkeen.

    • miksi se on ongelma?

      Tiesit,e ttä joudut juoksemaan ulkona? Sitähän se koiranomistajan elämä on :) Aikuisellakin koiralla on joskus pissatulhduksia, muita alapäätulehduksia tai vaivoja, vatsa sekaisin eli siellä ulkona joutuu ramppaamaan, oli kesä tai talvi, päivä tai yö, kello mitä tahansa. Se KUULUU koiran omistajan elämään.

    • sakemanni1,5v

      me asuttiin kolmannessa kerroksessa ilman hissiä.en ottanu mitään stressiä sisäsiistiks opettamiseen,en levitelly lehtiä.kävin pennun kanssa aina pihalla kun se heräs ja muutenkin aina kun oli aikaa.n. parin tunnin välein.(olin kyllä kesälomalla,että oli aikaa käydä noin useasti) todella nopeasti oppi sisäsiistiks.menikö se kuukausi juurikin ja sit töissä kun olin niin muutaman kerran oli tullu sisään sillon ku oltiin töissä. tärkeintä on oppia tuntemaan pennun eleet ja lähteä pihalle kun se alkaa näyttämään siltä.ja aina kun pentu herää niin viedä se pihalle.ja jos tekee tarpeet pihalle,palkita pentu,kehua.vaikeampi meillä oli opetella kävelemään ne rappuset ylös ja alas.koira kun alkoi painamaan niin paljon että ei pystynyt kantamaan.tsemppiä sulle ja mattopesulle joudut kuitenkin jossain vaiheessa joten turha stressi pois siitä hommasta.koirakin sen vaistoaa ja tietää mitä siltä odotetaan luonnostaan.

    • .....

      Hei! Hyvin se sisäsiistiksi opettaminen onnistuu kerrostalossakin, vaikka taitaakin olla sata kertaa enemmän voimia vievää hommaa kuin omakotitalossa. No, onpahan onnistumisen tunnekin sitten monta kertaa ihanampi.

      Meillä on isokokoinen koira ja asuimme kerrostalon toisessa kerroksessa aivan kaupungin keskustassa kun se tuli meille. Melko nopeasti se oppi sisäsiistiksi kun kannoimme sen ulos ensin tunnin välein, sitten kahden tunnin välein ja pikkuhiljaa aikaa pidentäen.

      Hankalinta oli juuri se, että asuimme aivan keskustassa, eikä koira saanut tehdä tarpeitaan heti ulos päästyään. Niin kauan kuin se oli pieni ja jaksoimme kantaa sitä, se kannettiin siihen kohtaan mihin sai pissata.

      • jjv

        Meillä on 3kk chihuahuan ja toyn sekoitus-uros.
        Nyt kyselisinkin, mikä on johdonmukaisin tapa koiraa opettaa sisäsiistiksi, -minä kun olen yhdistellyt vähän oppeja sieltä täältä.

        Eli, olen hoitovapaalla ja pääsen koiraa käyttämään aikalailla pitkin päivää ulkona, mutta silloin kun vauva on hereillä (klo 10-12, 16-19) niin vain pari min kerrallaan.
        Asumme kerrostalon alimmassa kerroksessa ja kaappaan koiran syliini ja päästän takapihalle irti.
        Sinne se useinmiten pissaa ja kakatkin tulee pääsääntöisesti nykyään sinne.
        Olen kehunut koiraa tarpeita tehdessä vain sanomalla: hyvä poika ja ollut iloinen, -riittääkö tämä vai pitäisikö namut vielä ottaa käyttöön?

        Sisällekkin koira tekee vielä tarpeitaan, useinmiten pienelle sanomalehdelle pissat mutta kakat minne sattuu. Muutama pv meni jo niin, ettei tarpeita tehnyt sisälle ollenkaan, mutta eilen ja tänään tuntui taas että ulos koira ei juurikaan tee, vaan heti kohta sisään tultuamme. Ulos viedessä vaan juoksee heti ovelle ja tahtoo sisään, kaappaan taas syliin ja vien kauemmas, ja koira juoksee taas ovelle.
        Toki joinakin lenkkikertoina juoksee ympäri pihaa innoissaan, ja sitten yhtäkkiä juoksee ovelle ja haluaa sisään, -ja tekee tarpeensa sitten sisälle pian.

        Eli mikä olisi nyt mielestänne tehokkain tapa? Jatkanko vain sinnikkäästi ulkona käyttämistä 30min-1h välein? Pitäisikö sanomalehti ottaa kokonaan pois?

        Kauanko olette muuten mattoja pitäneet poissa lattioilta? Meillä ei olohuoneessa mattoa ole, siihen aina pissasi, mutta keittiössä ja muualla matot on, -en ole ainakaan koskaan huomannut että niille pissisi.
        Ne ilmeisesti saavat olla, vai sekoittaakohan koiraa että matot ovat siellä (en mene vannomaan etteikö pissaisi niille, -tummat ryijymatot niin eihän niistä huomaa).

        Kyllä tämä sisäsiistiksi opettaminen on toisinaan aika turhauttavaa ja rasittavaa, mutta kun pentu vihdoin ja viimein sisäsiistiksi oppii niin sitten on kaikki ollut sen arvoista ja kotonakin saa kävellä kastelematta sukkia :) Tsemppiä muillekkin koirien koulutukseen, kyllä ne vielä oppivat! :)

      • koirakuisk.
        jjv kirjoitti:

        ensinnä semmoista tuen sanaa, että teillä on siellä siis chihu-toyterrieriuros..., näillä tunnetusti saattaa kestää pidempään sisäsiistiksi opettelun kanssa ja siksi monet omistajat innolla menevät kastroimaan uroksen, jotta merkkailut loppuisivat, vaikka se ei olisi tarpeen, mikäli asiaan vain jaksetaan puuttua kunnolla jne. Tosin aivan mahdottomia tapauksia voi löytyä, mutta tuossa teidän tilanteessa tulee mieleen kyllä seuraavia juttuja:

        Säännölliseksi syömisajat ja ulkoitusajat. Jos ruokaa on kipossa koko ajan, ei hyvä homma, ruokaa kippoon ruoka-aikoina, näin aineenvaihduntajärjestelmä tasapainottuu. Pennun ollessa kyseessä sitä ruokitaan, kasvattajan neuvoista riippuen, 3-4 krt päivässä. Meillä oli 3 krt päivässä.

        Koiran tulisi yhdistää ulosmeno ja tarpeiden teko toisiinsa, ja jos koira pääsee koko ajan ovesta ulos vapaaksi pihalle, josta se palaa heti ovelle, se ei niin osaa yhdistää näitä asioita. Parasta olisi (vain oma kantani) että laitatte koiran silloinkin hihnaan, kun tarkoituksena on päästää se pihalle tarpeilleen ja menette itse hihnassa pitäen koiran kanssa pihalle ja tarkkaatte koiraa, heti kun tekee ulos, kehutte yli-innokkaalla äännellä ja leikkityylisesti vaikka hyppelette siinä (ei välttämätöntä, mutta pieni leikkihyppely on myös kannustusta), nameja ei tarvitse käyttää.

        Ja kun koira tekee sisälle, puututte asiaan. Tästä on eri kantoja, jotkut suosittavat että ei pitäisi reagoida mitenkään koiran tehdessä tarpeita sisälle, vain keskittyä palkitsemiseen sen tehdessä niin ulkona, mutta itse suosittaisin rysän päältä- metodia eli että heti kun saatte pennun rysän päältä kiinni tekemästä liriä tuolin jalkaan, te torutte sitä ja murisette hieman, samalla kaapaten koiran kainaloon ja siirtämällä se nopeasti ja puhumatta että huomioimatta ulos hihna mukananne ja sitten kehutte sitä ulkona tarpeiden teosta.

        Mutta kyllä se siitä, muistakaa että teillä on vasta 3 kk ikäinen pentu ja se, että pentu on yhdistelmästä jolla saattaa tunnetusti olla pulmaa sisäsiistiksi tuloasiassa, kärsivällisyyttä vaaditaan ja samalla jämptiä linjausta. Varautukaa myös siihen, että jatkossakin, esim. nimeonomaan murrosiässä saattaa tulla sisäsiisteyteen takapakkia, kun chihu/toyuroksille merkkailusta saattaa tulla se IN-juttu. Sitten vaan taas ruotuun jne. Ei hermostumista.

      • edell.
        koirakuisk. kirjoitti:

        Lisäys.

        Sanomalehden voi varuiksi jättää esim. oven eteen, ei siitä haittaakaan ole, mutta jos koira kuitenkin tekee vähän minne sattuu sisällä, kannattaa tosiaan suoraan keskittyä yllä mainittuun ulostarpeiden opetteluun, eli ei kuskata koiraa sanomalehden päälle.

        Matoista. Saattaa olla parasta, ottaa kaikki matot pois, etenkin jos matot sellaisia, ettei niistä huomaa, onko tehnyt lirejä niihin vai ei. Aiemmin tehdyt tarpeet jättävät koiralle hajumerkkejä ja innostavat taas tekemään "kotoisaan" paikkaan. Joten hyvin tärkeää myös laittioiden ja paikkojen pesu tehokkaasti ja desinfioivasti, ettei hajusignaaleja jää.

      • jjv
        edell. kirjoitti:

        Kiitos neuvoista, hyviä vinkkejä tuli!

        Otin nyt sitten kaikki matot pois ja päädyimme ratkaisuun, että pentu saa vapaasti kulkea pitkin taloa, -poissaollessaankin siis olla missä vain.
        Aiemmin olemme kokeilleet "sulkea" sen suurehkoon olohuoneeseemme, jotta se siellä kävisi sanomalehdellä (öisin ja poissaollessamme), mutta kyllä se mieluiten meidän makkarissa haluaa nukkua...
        Mitenkäs teillä muilla, oletteko jonkin verran rajanneet pennun aluetta tässä sisäsiisteyden opettelu-vaiheessa? Että koira ei tule esim makkariin?
        Pähkäilin tätä ja välillä olin varma että oikea ratkaisu on rajata hiukan aluetta, nyt taas ajattelen että matot vaan jokapaikasta pois ja talo koiran vapaaseen kulkuun.
        Mihinkähän sanomalehti olisi parasta sijoittaa, eteiseen meillä ei kertakaikkiaan mahdu, -enkä pissapaikkaa makuuhuoneeseenkaan halua, -toisaalta taas pentu ei yöllä makuuhuoneesta varmaan löydä olkkariin sanomalehdelle... Huoh, vaikeaa!

        No, elän toivossa että nyt siis 14vkon ikäinen pentumme olisi lähestulkoon sisäsiisti tammikuun alkuun mennessä, jolloin muutamme uuteen kotiin (saisin siis matotkin lattioille).
        Vauvamme alkaa myös ryömimään siinä vaiheilla, joten matot on lattioilla aika pakolliset :)

        Vinkkejä saa vieläkin antaa! Auttavat kovasti, sillä tunnen välillä olevani aivan pinteessä kun en vaan tiedä kuinka toimia.
        Tämä pikkuinen on perheemme ensimmäinen koira, mutta lapsuudessani/nuoruudessani meillä on aina ollut koiria, jotenkin vain on aivan hukassa mitä koulutustyyliä nyt itse käyttäisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      114
      5620
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      23
      3068
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2874
    4. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      143
      2144
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2060
    6. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1946
    7. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1902
    8. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      117
      1712
    9. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      99
      1673
    10. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      283
      1580
    Aihe