VÄSYMYS

Olen 23v nainen, työskentelen päiväkodissa, eli työni on aikamoista rumbaa koko 8tuntia päivässä.
Ongelmani on väsymys.
Sitä on kestänyt jo pari vuotta, nukun yössä tosin vain 5-7 tuntia.
Hyvänä päivänä siis tuon 7.
Liikun jonkin verran.
Mutta aina töiden jälkeen väsymys painaa niin hirvittävästi että nukun 3-5 tunnin päiväunet.
Olen miettinyt mikä tässä voisi olla taustalla.
Väsymys on alkanut hiljattain (vasta) häiritsemään elämääni. Myös sosiaalista elämääni.
Minulla ei ole energiaa tehdä töiden jälkeen yhtään mitään.
Kaadun melkeimpä suorinta tietä sänkyyn.
Terveyteni on hyvä (ainakin uskoisin) en ole vielä(kään) mennyt lääkäriin asiasta.
Tuntuu että aina laitetaan kaikki "masennuksen" piikkiin.
Masentunut en kuitenkaan ole..
Onko muilla samanlaisia ongelmia?
Luin taannoin lääkäri.fi sivulta kroonisesta väsymysoireyhtymästä.
Se voi alkaa jopa tavallisesta flunssakierteestä, ja sen pitäisi mennä ohi n 1-5 vuoden sisällä
Mutta uskoako tätäkään?
1246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sinun iässäsi normaalia ole, mutta käsität kyllä itsekin, ettei täällä kukaan voi sinulle oikeaa diagnoosia antaa.

Tilaa nyt pikimmiten aika vaikka työpaikkalääkärille ja pyydä päästä sellaisiin verikokeisiin, mitä esim. terveyskeskuksessa määrätään ihmisille kerran vuodessa. Ainakin minulla on aina listassa pitkä luettelo.

Ei siihen krooniseen väsymysoireyhtymään kannata luottaa, kun mitään ei ole tutkittu.
Olkoon syy mikä tahansa, niin ainahan tilanne voi pahentua, jos ei hoideta.

Tulee kuitenkin mieleeni, että jos nukut 3 - 5 tunnin päiväunia, niin mistä ihmeestä yöunta enää riittäisi enempää. Päivärytmisi taitaa olla sekaisin, jolloin väsymys iskee joka päivä samaan aikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liianväsy kirjoitti:

Olen 23v nainen, työskentelen päiväkodissa, eli työni on aikamoista rumbaa koko 8tuntia päivässä.
Ongelmani on väsymys.
Sitä on kestänyt jo pari vuotta, nukun yössä tosin vain 5-7 tuntia.
Hyvänä päivänä siis tuon 7.
Liikun jonkin verran.
Mutta aina töiden jälkeen väsymys painaa niin hirvittävästi että nukun 3-5 tunnin päiväunet.
Olen miettinyt mikä tässä voisi olla taustalla.
Väsymys on alkanut hiljattain (vasta) häiritsemään elämääni. Myös sosiaalista elämääni.
Minulla ei ole energiaa tehdä töiden jälkeen yhtään mitään.
Kaadun melkeimpä suorinta tietä sänkyyn.
Terveyteni on hyvä (ainakin uskoisin) en ole vielä(kään) mennyt lääkäriin asiasta.
Tuntuu että aina laitetaan kaikki "masennuksen" piikkiin.
Masentunut en kuitenkaan ole..
Onko muilla samanlaisia ongelmia?
Luin taannoin lääkäri.fi sivulta kroonisesta väsymysoireyhtymästä.
Se voi alkaa jopa tavallisesta flunssakierteestä, ja sen pitäisi mennä ohi n 1-5 vuoden sisällä
Mutta uskoako tätäkään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu