Yksi selitys suurperhetenavien tason mataluuteen

vanhanaikaisuus

Selkäsaunat, luunapit ja muu ruumiillinen kuritus lisäävät lasten aggressiivisuutta ja hidastavat heidän kehitystään. Vanhempien kannattaisi etsiä vaihtoehtoisia tapoja rangaista ja kasvattaa lapsiaan, sillä väkivaltaa kokeneet lapset ratkaisevat ongelmansa itsekin väkivallalla, sanovat amerikkalaistutkijat.
Useiden amerikkalaisten yliopistojen suorittamassa tutkimuksessa oli mukana 2 500 amerikkalaista lapsiperhettä. Lapset olivat iältään yksi-. kaksi. ja kolmevuotiaita. Tutkijat tiedustelivat kuinka usein lapsia kuritettiin ruumiillisesti. Tämän jälkeen lapsille tehtiin heidän käytöstään ja kehitystään mittaavia psykologisia testejä.

Kysely osoitti, että yksivuotiaista noin kolmannesta läpsittiin takamukselle keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Kaksi- ja kolmevuotiaista sen sijaan noin puolet saivat keskimäärin kolme selkäsaunaa viikossa.
Käytös- ja kehitystestien tulokset osoittivat, että ruumiillisesti kuritetut yksivuotiaat olivat kaksi- ja kolmevuotiaina huomattavasti aggressiivisempia kuin lapset, joita oli kuritettu vain verbaalisesti. He pärjäsivät huonommin myös ajattelua ja päättelykykyä mittaavissa testeissä.

Toisessa tutkimuksessa seurattiin lapsuusaikaisen ruumiillisen kurituksen vaikutuksia lasten käytökseen teini-iässä. Tutkimuksessa oli mukana 750 nuorta. Tulokset osoittivat, että yleisesti ottaen ruumiillinen kuritus vähenee lasten kasvaessa teini-ikään. Jos kuritus kuitenkin jatkui lasten ollessa yli 9-vuotiaita, lapsilla oli suuria vaikeuksia teini-iässä. He olivat epäsosiaalisia, joutuivat helposti tappeluihin, eivät totelleet auktoriteetteja kotona tai koulussa ja syyllistyivät pikkurikoksiin.

Lasten ruumiillinen kuritus on lailla kiellettyä Suomessa ja monissa muissa eurooppalaisissa maissa, mutta sallittua esimerkiksi Englannissa ja Yhdysvalloissa. Molempien tutkimusten päävastaava oli Duken yliopisto. Ne julkaistiin Child Development -sarjassa.

0

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

        Vaikka oot jo noin vanha!?
        Ikävä
        112
        1417
      2. MiltäKaivattusi

        Näyttää? !
        Ikävä
        49
        941
      3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

        Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
        Ikävä
        50
        746
      4. Perhoseni (miehelle)

        Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
        Ikävä
        145
        730
      5. Mitä meidän välillämme

        On käynyt näiden vuosien aikana?
        Ikävä
        70
        676
      6. Uskaltaisitko

        Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
        Ikävä
        67
        626
      7. Olen tavattavissa

        tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
        Ikävä
        53
        607
      8. Halaus juuri sinulle

        Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
        Ikävä
        59
        586
      9. Onko Sofia jälleen jätetty?

        Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        118
        540
      10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

        EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
        Kajaani
        109
        505
      11. Mies, näetkö minut myös

        Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
        Ikävä
        20
        500
      12. Voiko se ikinä toimia

        Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
        Ikävä
        32
        488
      13. Voin tulla

        Sisustamaan sulle 🤭
        Ikävä
        55
        478
      14. Kuka se on

        Kuhmon komein aikamies?
        Kuhmo
        5
        478
      15. Meneekö unohtamis

        Projektisi hyvin??
        Ikävä
        34
        477
      16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

        Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
        Ikävä
        118
        466
      17. Mitä jos...

        Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
        Sinkut
        142
        453
      18. Uskallatko paljastaa

        Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
        Ikävä
        49
        447
      19. Et sinä mitään

        Oikeasti halua
        Ikävä
        52
        413
      20. Miksi jätit vastaamatta mies

        Silloin kauan sitten 😔
        Ikävä
        42
        410
      Aihe