Riittääkö Briatoren ja Symondsin erottaminen? Myös Alonsolta pitäisi ottaa superlisenssi pois.
Tuo jos mikä on epäurheilijamaista käytöstä. Toivottavasti FIA:n moottoriurheilun maailmanneuvosto tekee viisaita päätöksiä 21pvä.
Tuo jos mikä on epäurheilijamaista käytöstä. Toivottavasti FIA:n moottoriurheilun maailmanneuvosto tekee viisaita päätöksiä 21pvä.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Briatore mafiansa kanssa tehnyt tähän asti mitä huvittaa. Kyllä oli Kovalainenkin kovilla Renaultilla ollessaan. Briatore haukkui, vaikka olisi ajanut kuinka hyvin. Hyvin on Heikki malttanut vaieta asioista.
Samaa mieltä. Alonsolle rangaistus myös!!
On suurin syyllinen koko kolarointijupakkaan ja joutuu kantamaan myös vastuunsa. Symondsillehan luvattiin vasikoinnista syytesyoja fian puolelta, mutta sekin sai potkut tallista. Alonso vaihtaa varmaan ajohaalarin värin punaiseksi ensi kaudeksi ja pääsee kuin koira veräjästä.
Ei ne sitä Ferrarille ota ton jupakan jälkeen, Luca di Monzemolo juuri sanonut että skandaaleista ja riidoista pitää päästä eroon ja keskittää huomio itse kilpailuun ja tapahtumaan ja Alonson ansiosta se kohu ei kyllä laannu.
Vaikka Alonso ei sinänsä olekaan syypää itse tapahtumiin niin tiedon pimittäinen ja valehtelu ei kyllä hyvää kuvaa anna. Ei kukaan halua jupakassa ryvettyneitä palkata. Ei Ferrarilla muutenkaan niin hyvin mene että sillä olisi varaa ottaa tuota riskiä.
kinosti
ps. tottakai menee ja lisään vielä että kinosti
kuin tupakan ja korkeintaan poikaystävän väri mutta ajohaalari pysyy samana, jos ylipäätään saa jatkaa enää ollenkaan.
Ferrari on saanut jo tarpeeksi harmeja muutenkin joten tuskin ne haluaa monessa skandaalissa ryvettyneen perseeseenporaajan talliinsa kuskiksi. Sehän olisi jo taloudellinen katastrofi kun formuloissa ei muutenkaan enää tunnu katsojia riittävän.
jos Ferrari on puolivakavissaan neuvotellut Alonson kanssa, niin Alonson maine on nyt ryvettynyt, uskaltaako Ferrari ottaa sitä riskiä että puhdas tallin maine saisi kalpeita varjoja.
Alonso tuskin kolarointijupakkaa on ideoinut, mutta on tiennyt siitä ja ollut jupakassa mukana, ei tule tietämään mitään hyvää sopimusneuvotteluja ajatellen.
Tiimeille on nyt tärkeämpää se että urheilullinen maine on hyvä.
Alonson lisenssiä silti tuskin napsaistaan pois.
lisenssi, kun syyllistyi jo valehteluun kertaalleen tuon asiantiimoilta ja siteen vanhat Mclaren jutut vielä, joissa oli osallisena, mutta taisi silloin saada syytesuoja, jota tuskin nyt heruu..
kinosti
-Vaikka Alonso ei sinänsä olekaan syypää itse tapahtumiin niin tiedon pimittäinen ja valehtelu ei kyllä hyvää kuvaa anna.
nIIN MUTTA ON SE HELVETIN KOVA PAIKKA PITÄÄ TURPANSA KIINI TAIKKA VALEHDELLA.
Todistatko sinä veljeäsi vastaan jos veljesi tappa veljesi, kinkki paikka vai?
kinosti
Flavio kävi meillä tänään.. Yritti myydä pölynimuria. Nopeesti oli hommannut uuden työpaikan. :D
kuule nyt vasta kinosti
OOt taasen nähnyt unta ja unelmoit.. oliko sillä houset jalassa!
Alonso kilpailu kieltoon heti! Kumma kun sama jannu oli Mclarenin tietovuotojupakassa mukana ja sillioinkin välttyi rangaistukselta. Taisi saada syytesuojan silloin, kun oli muka niin rehellinen.
Ei tietenkään riitä Briatoren ja Symondsin lähtö, pois vaan Rönö koko sarjasta.
Eikä tapausta voi FIA edes yrittää ohittaa villaisella, muutenhan kaikki tallit voisivat käyttää vastaavia temppuja.
Henk.koht aina ärsyttänyt koko Briatoren olemus. Ja enkä kyllä sympatiseeraa huippuylimielistä Alonsoakaan.
Mitähän Espanjan lehdistö nyt sanoo kun ikioma kultapoika taitaa lentää ulos sarjasta muutamaksi vuodeksi...
Espanja lehdistö varmaan kääntää tämänkin jutun, että meidän oviedon oma poika on syytön ja joku espanjalaispankki maksa sanktiot kovalla rahalla sit ollaan kuin mitään ei olis tapahtunutkaan.
Jännä muuten kun ne pitää hyvin omiensa puolta toisin kuin suomen lehdistö.
on samaa perseeseenporaajaporukkaa Alonson ja muiden kanssa, hyi saatana, sellaset pilaa koko formulan maineen.
Toivottavasti se Santander, espanjalaispankki jonka nimi kuulostaa ihan ruotsalaiselta, älyää livetä Alonson sponsoroinnista. Onhan pankille raha tärkeää ja siinä ei skandaaleille ole tarvetta jos meinaa että rahaa virtaa sisään edelleen.
Ipi nöyrtyi edessäni joten, ei kinosti tälläkertaa.
mutta silti ps. kinosti
Ipi taitaa olla teidän suhteen matias ja itse olet SCHUMACHER. Pidä ipi aisoissa ja valjaissa ja vaikka paljaissakin
Santarderin tyypit on kuitenkin Espanjalaisia. Aivan samaa kun se lehdistö. Toivotaan tosiaan, että niillä on tällä kertaa sen verran järkeä, että lopettavat Alonson lobbaamisen verrarille..
Alonsohan voi sitte kolmenvuoden päästämennä sinne Ferrarille jos ei muuta paikkaa löydä
Kyllä se espanjan urheilupomo nopeasti alkoi vakuuttamaan, että meidän Alonso on syytön ja ei sitä saa rangaista. "kysyin häneltä ja hän vastasi, ettei tiennyt kolarista mitään" Paskapuhetta sanon minä! Lisäsi vielä että piqueta pitää rangaista, koska sehän se väärin oli tehnyt ja nyt pääsee kuin koira veräjästä!
muualla, mutta ei koskaan Suomessa, jossa löytyy selkään puukottajia vaikka ei mitään varsinaista näyttöä olisikaan.
Suomen lehdisöä pahempaa selkäänpuukottajaa ei ole. Oikein etsitää skandaaliuutisia ja vielä hehkutetaan esim räikkösen potkuilla ja kuinka huono ihminen hän on Noissa asioissa pitäisi ottaa mallia espanjan lehdistöstä. Omista on pidettävä huolta.
Tietty siellä lehdistö haukkuu vielä enemmän muita, mutta omia kannustetaan!!
Pian me suomalaiset käännetään Rellun vilppi räikkösen syyksi..sillä muuthan on hyviä ja suomalaiset ajajat on huonoja..näin meillä,kuinkas teillä
iltapäivälehdet ole tätä vielä hoksanneet.
kinosti
kinosti su kinostus
Briatore olisi todennäköisesti jättänyt tallipäällikön tehtävänsä tämän kauden jälkeen ilman tätä skandaaliakin. Flavio Briatore mietti vetäytymistä tallipäällikön tehtävistä jo pari vuotta sitten. Tämä skandaali antoi hyvän syyn leikkiä marttyyriä.
Veikkaan, että muutama muukin joutuu eroamaan ja koko tallia ei tulla näkemään ensi vuonna lähtöruudukossa. Laji ei kyllä tule kestämään tällaisia. Kuka sponsori enää uskaltaa laittaa rahojaan, jos tällaista peliä pelataan..
Miten käy Kovalaisen. Sekin Briatoren "tallissa" eli flavio hoitaa manageroinnin..
Renault myönsi tekonsa ja Briatore ja Symonds lähtivät kilometritehtaalle.
Näillä irtisanomisilla Renault toivoo säästyvänsä pahimmilta rangaistuksilta.
FIA tarjosi Pique Jr:lle syytesuojan siksi, koska muuten Pique Jr ei olisi todistanut tallia vastaan.
FIA epäili jo vuosi sitten kolarin tahallisuutta ja sillä oli Piquen telemetriatiedot jo silloin.
Koska niin Renault, Briatore kuin Pique Jr. kiistivät epätavallisuudet telemetriatiedoissa ei tutkintaa voitu aloittaa, sillä todisteet olivat vain aihetoidisteita.
Nyt kun Pique Jr ei ole enää Renaultilla ei hänen tallipaikkansakaan ole vaarassa ja hän voi todistaa tallia vastaan.
Alonson kuuleminen on oikeastaan ihan turhaa, ellei hänelle anneta syytesuojaa, kuten Pique Jr:lle, koska muuten Alonso esittää autuaan tietämätöntä koko asiasta, sillä kilpailukiellolta välttyminen ja talliapaikka tulevaisuudessa Ferrarilla on varmasti rehellisyyttä tärkeämpää. Kukaan ei mitä todennäköisemmin voi todistaa Alonson tienneen mitään, koska Alonso sen tietenkin kiistää ja silloin tilanne on sana-sanaa vastaan.
En yllättyisi, mikäli Renault ei kilpaile ensi vuonna, Concorde-sopimuksesta huolimatta.
ja hänen todetaan puhtaaksi pulmuseksi ja tallipaikka Ferrarilla odottaa.