Metsoloiden tapaus

Tästä on varmaan puhuttu aikaisemminkin, mutta en jaksa kahlata noita juttuja taaksepäin, joten kysyn uudestaan. Eli moni varmaan muistaa Metsoloista sen tapauksen kun Erkki peri vaimonsa omaisuuden pojan kautta avioehdosta huolimatta, tapaturmassa kun vaimo kuoli parikymmentä minuuttia ennen vastasyntyneen kuolemaa. Meneekö homma todella noin että näissä suunnilleen samanaikaisissa kuolemissa katsellaan jopa minuutteja kun perintöjä jaetaan?
8286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"kun Erkki peri vaimonsa omaisuuden pojan kautta avioehdosta huolimatta"

Ei avioehto vaikuta perimisoikeuteen mitenkään, ainoastaan perintöveron määrään.

Äänestä
  • Oli se sitten avioehto tai testamentti, niin joka tapauksessa Erkin ei pitänyt saada vaimonsa perinnöstä mitään, vaan kaikki piti palautua vaimon suvulle eli velipojalla. Perunkirjoituksessa kuitenkin selvisi että tapaturman jälkeen vaimo synnytti kuolleena keisarinleikkauksella lapsen joka eli hetken. Tämän lapsen kautta perintö siirtyikin Erkille, eikä vaimon veljelle. Meneekö homma todella näin, vai oliko tämä ohjelman käsikirjoittajan oma keksintö?

    Äänestä

  • Uusintana katsottu kirjoitti:

    Oli se sitten avioehto tai testamentti, niin joka tapauksessa Erkin ei pitänyt saada vaimonsa perinnöstä mitään, vaan kaikki piti palautua vaimon suvulle eli velipojalla. Perunkirjoituksessa kuitenkin selvisi että tapaturman jälkeen vaimo synnytti kuolleena keisarinleikkauksella lapsen joka eli hetken. Tämän lapsen kautta perintö siirtyikin Erkille, eikä vaimon veljelle. Meneekö homma todella näin, vai oliko tämä ohjelman käsikirjoittajan oma keksintö?

    Perintö meni lain mukaan juuri noin. Sen tuo vaimo olisi voinut estää testamentilla, jossa hän olisi määrännyt, kenelle perintö hänen lapsensa kuoltua oli menevä - tai ylipäätään kenelle muulle kuin puolisolle hänen perintönsä oli menevä.

    Sitä paitsi kuolinjärjestys ei tässä vaikuttanut lainkaan perintöön: jos lapsi olisi syntynyt kuolleena, mies olisi perinyt lapsettoman vaimonsa suoraan (ellei vaimon testamentista muuta olisi johtunut).

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    Onko todellakin näin? Vaikka vaimolla ei ole testamenttia, niin eikö pelkkä avioehto riitä pitämään vaimon omaisuuden vaimon omassa sukuhaarassa, jos avioehto ei koske pelkästään mahdollista eroa, vaan MYÖS kuoleman yllättäessä.

    Äänestä

  • Avoavio kirjoitti:

    Avioehto ei estä eloonjäänyttä miestä perimästä vaimoaan. Sitten kun mieskin kuolee, avioehdon sisältö vaikuttaa jakosuhteeseen sukuhaarojen kesken, sen suvun eduksi, mistä avio-oikeudesta vapaa omaisuus oli alunperin tullut. Elinaikanaan mies omistaa perimänsä omaisuuden täydellä omistusoikeudella ja voi vaikka kuluttaa sen kokonaan tai lahjoittaa sen jollekin toiselle. Ainoa rajoitus on että hänen testamenttinsa on suoraan lain nojalla tehoton siltä osin kuin se loukkaa vaimon suvulle menevää osaa.

    Äänestä

  • Avoavio kirjoitti:

    Onko todellakin näin? Vaikka vaimolla ei ole testamenttia, niin eikö pelkkä avioehto riitä pitämään vaimon omaisuuden vaimon omassa sukuhaarassa, jos avioehto ei koske pelkästään mahdollista eroa, vaan MYÖS kuoleman yllättäessä.

    Tämä on valitettavan yleinen harhaluulo. Avioehdolla säädellään avio-oikeutta, ei perimysoikeutta.

    Jos lapsettomalla avioparilla on avioehto, joka on voimassa myös avioliiton päättyessä kuolemaan, ja rikkaampi osapuoli kuolee, puoliso perii hänen omaisuutensa kokonaisuudessaan. Hän joutuu maksamaan tuosta perimästään omaisuudesta enemmän perintöveroa kuin muuten joutuisi, koska ei saa mitään avio-oikeuden nojalla, vaan kaiken perintönä (tässä mielessä onkin aika järjetöntä että lapseton pariskunta yleensä laatii avioehdon, joka on voimassa myös kun liitto päättyy kuolemaan).

    Lopputulos on kuitenkin että omaisuus on hänen omistuksessaan ja täydessä hallinnassaan. Hän saa käyttää sitä miten haluaa tarvitsematta tehdä tiliä kenellekään.

    Vasta kun tämä viimeksi eloon jäänyt puolisokin on kuollut, pääsee ensin kuolleen suku perimään. Tosin siinä vaiheessa voi olla että ei ole mitään perittävää jäljellä, jos iloinen leski on hassannut kaiken vaikkapa maailmanympärimatkaan.

    Äänestä

  • Uusintana katsottu kirjoitti:

    Oli se sitten avioehto tai testamentti, niin joka tapauksessa Erkin ei pitänyt saada vaimonsa perinnöstä mitään, vaan kaikki piti palautua vaimon suvulle eli velipojalla. Perunkirjoituksessa kuitenkin selvisi että tapaturman jälkeen vaimo synnytti kuolleena keisarinleikkauksella lapsen joka eli hetken. Tämän lapsen kautta perintö siirtyikin Erkille, eikä vaimon veljelle. Meneekö homma todella näin, vai oliko tämä ohjelman käsikirjoittajan oma keksintö?

    >>Oli se sitten avioehto tai testamentti, niin joka tapauksessa Erkin ei pitänyt saada vaimonsa perinnöstä mitään...

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    Perintö meni lain mukaan juuri noin. Sen tuo vaimo olisi voinut estää testamentilla, jossa hän olisi määrännyt, kenelle perintö hänen lapsensa kuoltua oli menevä - tai ylipäätään kenelle muulle kuin puolisolle hänen perintönsä oli menevä.

    Sitä paitsi kuolinjärjestys ei tässä vaikuttanut lainkaan perintöön: jos lapsi olisi syntynyt kuolleena, mies olisi perinyt lapsettoman vaimonsa suoraan (ellei vaimon testamentista muuta olisi johtunut).

    >>Sitä paitsi kuolinjärjestys ei tässä vaikuttanut lainkaan perintöön: jos lapsi olisi syntynyt kuolleena, mies olisi perinyt lapsettoman vaimonsa suoraan (ellei vaimon testamentista muuta olisi johtunut).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uusintana katsottu kirjoitti:

Tästä on varmaan puhuttu aikaisemminkin, mutta en jaksa kahlata noita juttuja taaksepäin, joten kysyn uudestaan. Eli moni varmaan muistaa Metsoloista sen tapauksen kun Erkki peri vaimonsa omaisuuden pojan kautta avioehdosta huolimatta, tapaturmassa kun vaimo kuoli parikymmentä minuuttia ennen vastasyntyneen kuolemaa. Meneekö homma todella noin että näissä suunnilleen samanaikaisissa kuolemissa katsellaan jopa minuutteja kun perintöjä jaetaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu