Nämä pari vuotta uusperheen äitipuolena ovat vahvistaneet näkemystäni siitä, että ihmisten pitäisi TODELLA tarkkaan miettiä, kenen kanssa lapsentekoon ryhdytään. Esimerkiksi se, että niin monet lapset - esikoisista yli puolet - syntyvät avioliiton ulkopuolella on mielestäni todella huono kehityssuunta. Fakta nimittäin on, että itse avoliitto on kirjaimellisesti täysin sisäisesti ristiriitainen käsite: ollaan liitossa joka on avoin. Mikä liitto se sellainen on? Mitään todellista sitoutumispäätöstä ei ole tosiasiassa tehty, mutta silti lähdetään lapsia hankkimaan. Juuri näin oli myös mieheni edellisessä suhteessa: hän ei halunnut mennä naimisiin yhden vahinkolapsensa äidin kanssa, ei edes sen jälkeen, kun vahinkomäärä senkun kasvoi. Olen häneltä kysynyt monet kerrat, mitä meni mielessä, kun hän rakensi perhettä naisen kanssa, jonka kanssa ei halunnut mennä naimisiin, eikä hän osaa vastata mitään järkevää: kuulemma kun perhe nyt vaan alkoi muodostua, niin sitä piti yrittää pitää kasassa. No, väistämätön takaseinä tuli vastaan. Nyt hän yrittää pystyä antamaan asian anteeksi itselleen.
Minun on todella vaikea ymmärtää tällaista toimintaa sekä miehiltä että erityisesti naisilta (jotka viime kädessä parisuhteessa ehkäisystä huolehtivat). Mielestäni lapsentekoa ei kannattaisi edes harkita ennen kun olleen tehty avioliittopäätös. Tietenkään sekään ei ole tae mistään, mutta uskoisin, ettei kukaan mene naimisiin, jollei rakasta lähtökohtaisesti kumppaniaan syvästi ja halua olla hänen kanssaan. Avoliitossa taas usein vaan hengataan asenteella "kun nyt ei parempaakaan ole tarjolla". Eli loppupäätelmänä: naisen/miehen, jonka avokumppani ei halua mennä hänen kanssaan naimisiin, ei kannata hankkia lapsia tämän kanssa. Sanon tämän, koska joudun todistamaan tällaisen todella harkitsemattoman toiminnan seurauksia jatkuvasti.
Minun on todella vaikea ymmärtää tällaista toimintaa sekä miehiltä että erityisesti naisilta (jotka viime kädessä parisuhteessa ehkäisystä huolehtivat). Mielestäni lapsentekoa ei kannattaisi edes harkita ennen kun olleen tehty avioliittopäätös. Tietenkään sekään ei ole tae mistään, mutta uskoisin, ettei kukaan mene naimisiin, jollei rakasta lähtökohtaisesti kumppaniaan syvästi ja halua olla hänen kanssaan. Avoliitossa taas usein vaan hengataan asenteella "kun nyt ei parempaakaan ole tarjolla". Eli loppupäätelmänä: naisen/miehen, jonka avokumppani ei halua mennä hänen kanssaan naimisiin, ei kannata hankkia lapsia tämän kanssa. Sanon tämän, koska joudun todistamaan tällaisen todella harkitsemattoman toiminnan seurauksia jatkuvasti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
eri mieltä kanssasi tuosta avoliiton vakavuudesta...
Toki on varmasti heitä, jotka asuvat yhdessä lähinnä esim. taloudellisista syistä, mutta on niitä aviopareissakin!
Itse ajattelen yhteisten lasten ja asuntolainan olevan sitovampi juttu kuin toistaiseksi voimassa oleva avioliittosopimus, jossa on puolen vuoden irtisanomisaika.
Itse ehdimme olla useamman vuoden naimisissa ennen kuin yhteisiä lapsia siunaantui, (se asuntolaina otettiin kyllä aiemmin...) mutta ei se mielestäni ole tärkein meitä puolisoni kanssa yhdessä pitävä side. Uskon meitä pitävän yhdessä enemmän meidän välinen luottamus ja kiintymys kuin samanlaiset sormukset!
Kyllä avioliitto loppujen lopuksi on yhtä helppo purkaa kuin avoliittokin. Eivät ihmiset pidä enää nykyään sitä niin pyhänä asiana kuin aiemmin. Näkeehän sen tilastoista! Hienoja kirkkohäitä varten otettua lainaa ei ole ehditty maksaa pois, kun jo on erottu!