Heippa kaikki Lanzarotella käyneet, voisitteko kertoi kokemuksia paikasta. Olemme lähdössä sinne tammikuussa Carmenin puolelle ja paikassa emme ole ennen käyneet.
Kiitos etukäteen:-)
Kiitos etukäteen:-)
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
saari mitä Kanarialla on. Kaikki jotenkin uutta ja saarella eniten tekemistä esim. tulivuoret jne. Ainoa suuri haitta on että saarella tuulee ja lämpötilat näin 2-4 astetta alhaisemmat kuin muualla. 8 kertaa käynnyt Lanzarotella ja ensi maaliskuussa sitten 9.
hyvästä kohdevalinnasta!
Lanzarote saarena on mielenkiintoisia luonnonnähtävyyksiä täynnä, ja Carmen puolestaan on oikein mukava ja siisti kohde jossa löytyy vähän jokaiselle jotain eli pitkiä hiekkarantoja, biletyspaikkoja, hyviä ravintoloita, paljon terasseja joissa nautiskella mehusta tai ohrapirtelöstä ja idyllinen vanha kylä eli sataman alueella jossa myös kaupungin suurin ostoskeskus Biosfera.
Tammi-helmikuussa voi saarella olla aika tuulista, eli mukaan kannattaa varata jotain lämpimämpää pitkähihaista (esim. itsellä farkkutakki), mutta eipä ainakaan itselle ole ko. ajankohtanakaan huonoa säätä sattunut. Yhdellä reissulla oli kyllä muutamia aika tuulisia päiviä ja jokunen vilakampi yö, mutta muuten sää on Lanzarotellakin ihan mukavasti suosinut.
Lukaiseppas tuolta vähän alempaa löytyvä NinnI´n ketju nimellä "Ekaa kertaa matkalle", sillä siellä pikkasen kirjoitin juurikin Carmenista (14.09 11.24) ja sieltä löytyy myös pari linkkiä vähän vanhempiin keskusteluihin Plazalla.
Ja kysele vaan vapaasti kaikesta mitä mieleen tulee, niin sitten porukaltaan yritetään vastailla!! Tällä palstalla on nimittäin useitakin Lanzaroten tuntijoita jotka osaavat varmasti vähän vaikeampiinkin kyssäreihin vastailla (itse olen vain basic turisti).
Joo ma 16.11.2009 kone vie Lanzaroteen. Viikon loma huoneistohotellissa Hotetur Aquarius. Onko jollain kokemusta hotellista?
Surffailtu on jo ahkeraan Lanzaroten sivuilla. Perjantaiksi varasin Princesa Ico paatilla 3 Island Cruise risteilyn Fuenteventuran puolelle.
https://www.aquaticket.com/at_producto_en.asp?id=95&c=37
Auto vuokrataan vain pariksi päiväksi. Yksi kohde jo katsottu, Mirador del Rio. Näytti tosi mielenkiintoiselta.
http://www.lanzaroteisland.com/english/places_of_interest/mirador_del_rio/
Kokemuksia näistä? Muutoin on tarkoitus ottaa vain valohoitoa Suomen pimeän ja kolean loppusyksyn vastapainoksi. Aurinkoa ja uintia San Miguelin kera ja iltaisin syömään hyvän viinin kera. Lääkärin määräyksestä valohoitoa!
Playa Blanca kaukana Puerto del Carmenista? Monta km?
Ei ole kaukana, välimatka vain 16-17 kilometriä.
vastauksesta joka ratkaisi kohdevalintamme :)
eli eipä kiittämistä. Olen itsekin lähdössä sinne kohta kuukaudeksi ja aion pyörän vuokrata. Siellä on tehty viime vuosina suuria tietöitä ja niiden myötä lisää pyöräteitäkin. Puerto del Carmenista pääsee mainiosti pyöräillen rannassa kulkevaa pyörätietä pitkin myös Arrecifeen ja Costa Teguiseen asti, reilu 20 km. Viimeksi, kun olin siellä helmikuun, oli useita pyöräilyporukoita menossa myös Timanfayan Kansallispuistoon, jonne ei taas ole pitkä matka Playa Blancalta. Mukavaa matkaa teille!
Lanzarotella parasta ovat maisemat. Timanfaya, Mirador del Rio, El Golfo, jne. Myös Cesar Manriquen luomukset: koti... Jameos del Aqua, kaktuspuistom, yms ovat hienoja. Onneksi saari on niin pieni, että paivässä ehtii tarvitessa moneen paikkaan. Jos pitäisi valita vain yksi kohde, valinta Mirador del Rion ja Timanfayan välillä olisi erittäin hankala.
Kaikki oleellinen on tullut sanottua, ehdottoman hieno saari. Sanoisin vielä sen, että ekstabonuksena tulee helppo yhteys Fuerteventuraan. Siis Playa Blancan kautta kulkee lauttoja säännöllisin väliajoin useita kertoja päivässä Fuerteventuraan, missä määränpää on Corralejo. Ja siellä suoraan sataman edustalta minijunalla dyyneille.
Mukavaa matkaa!
Ainakin vajaa vuosi sitten Pto del Carmenista pääsi suoraan naapurisaarelle Corralejoon. Laiva oli sellainen katamariini ja se seilasi muutaman kerran viikossa. Hintaan sisältyi edestakaisen laivamatkan lisäksi opastus (ei suomeksi) sekä kuljetukset Corralejosta dyyneille ja takaisin. Oli hieno reissu, vaikkakin paluumatka oli hieman "kuoppainen". Hintakin oli edullinen, kun oli "off season"
muutama vuosi sitten oli Carmenista päivittäinen laivayhteys Corralejoon. Jos en ihan väärin muista, niin laivan lähtöaika oli joskus yhdeksän maissa aamulla. Tämä paatti ei ollut katamarani, vaan lasipohjavene, ja välillä pysähdyttiin meren pohjaa kaloineen ihmettelemään.
Sitä en muista, että minkälainen olisi paluuaikataulu ollut, sillä me halusimme olla Fuerteventuralla hieman pitempään, joten paluumatkan teimme Fred Olsonilla Playa Blancaan josta oli ilmainen linja-autokuljetus Carmeniin.
Meillä ei laivamatkan hintaan kuulunut mitään opastuksia tai muita kuljetuksia, vaan kyse oli pelkästä menomatkasta Fuerteventuraan.
Suomalainen Finnmatkojen oppaamme oli kysyttäessä meille kertonut, että Carmenista ei olisi suoraa laivayhteyttä Corralejoon, vaan ensin pitäisi mennä Playa Blancaan. Onneksi kuitenkin löysin hotellin respasta pienen mainoksen joka kertoi jotain ihan muuta.. ja satamasta löysimmekin ilmoitustaulun, josta löytyi niin laivamatkan aikataulu kuin hinnatkin, ja sitten vaan seuraavana päivänä keinumaan aalloille..
ajk60´n mainitsema opastetun katamaraanireissun olisi muuten myös voinut valita, mutta me otimme siis pelkän menomatkan tavan paatilla.
Playa Blancasta liikennöi ainakin kaksi varustamoa nimittäin kalliimpi ja pikkasen nopeampi Fred Olsen, ja Armas, jolla on vähän pienemmät mutta kivat paatit. Matkustusajassa ei ole niin suurta eroa että se ainakaan itsellä kallistaisi vaakaa puoleen tai toiseen, mutta Fred Olsenilla on ilmainen bussikuljetus Carmenista Playa Blancaan ja takaisin.
Pienenä loppukommenttina se, että nämä meikeläisen tiedot ovat jostain hmm.. 4 vuoden takaa kun viimeksi olen Lanzarotella vieraillut, eli kaikki muutokset ovat toki mahdollisia. Ehkä joku asioiden nykytilaa tunteva voisi kertoa että mikä on tilanne nyt.
Hola! Fred Olsen ja Naviera Armas liikennöivät edelleen päivittäin Playa Blancan ja Corralejon väliä n. klo 7-19 parin tunnin välein edes takaisin ja Fred Olsenilla on edelleen ilmaiset bussikuljetukset Puerto del Carmenista Biosferan edestä Playa Blancaan ja takaisin. Viikonloppuisin on pari vuoroa vähemmän. Puerto del Carmenista lähtee myös edelleen Princesa Ico Corralejoon sanoisin varttia vaille 9 aamuisin ja iltapäivällä n. klo 15 viitenä päivänä viikossa.
Lanza-amiga!!
Hyvä tieto itsellekin se, että Carmenista edelleen pääsee Corralejoon, sillä itselle se käynti Fuerteventuralla on tosiaankin ihan MUST, ja aina helpompaa jos ei ensin tarvitse matkata Playa Blancaan.
Onhan tuosta viimeisimmästä Lanzaroten visiitistä sen verran jo aikaa, jotta aikamoinen ikävä sinnekin on. Katsotaan nyt kuitenkin ensin että miten nämä loma-asiat onnistuu.. vai eikö onnistu. Jos voidaan mieheni kanssa yhtä aikaa matkustaa, niin Carmen on melkein ykkossijalla kohteen valinnassa, sillä Lanzarotesta pidämme molemmat todella paljon!!! Toivossa on hyvä elää..
Totta, Sotiksen edellisestä reissusta Lanzarotelle on jotakuinkin sama aika; itse asiassa en tiennyt ollenkaan, että Corralejoon pääsee myös Carmenista. Menisin itse edelleen PB:n kautta, koska siinä on kunnon botskit, merenkäynti nimittäin tuntuu ihan kiitettävästi jopa niillä. Ja vuoroja on runsaasti.
Kysyisin vielä, että mitäs olet Lanzarotella käydessäsi tykännyt siitä lähes kansallisjiuomaksi luokitellusta Malvasia -viinistä...
Minun on pakko myöntää, että vaikka aina yritän kokeilla saarikohtaisia erikoisuuksia, kuten La Palman sikareita (!), tuo viini oli mielestäni ihan kammottavaa. Moni niitä näytti marketista ostavan pullotolkulla. Mutta kun vieressä oli hyvälaatuisia mantereella tuotettuja valkkareita ja punkkuja, kyllä se valinta niihin usein päätyi.
Itse asiassa olen minäkin miettinyt kovasti, että joko Carmenissa (tai Playa Blancassa) pitäisi käydä, tai sitten Corralejon puolella, josta pidin ehkä vieläkin enemmän. Siinä paikassa oli jonkinlaista "rosoisuutta", eli ei ole niin sliipattu kuin Carmen. Vaikea määritellä.
Kävimme Corralejossa silloin, kun Finnamtkat aloitti sen kohteen, ihastuttiin paikkaan kovasti ja sen jälkeen vielä pari matkaa myöhemmin. Kai noita kahta saarta voisi ostaa jonkinlaisena yhdistelmänäkin, eli viikko viikko. Ja omatoimisesti tietysti kaikki on mahdollista.
Pikaisesti tässä vastaan, kun olen lähdössä kaupungille ja sitä ennen pitäisi vielä tukkakin pesaista jotta ilkeää ihmisten ilmoille lähteä.
Malvasia on toki tuttu nimi, mutta olenko sitä juonut? Jos olen, niin korkeintaan La Geria´ssa jossa saa erilaisia viinejä sormustimellisen verran maistella.
Ainoa viini joka Lanzarotelta tulee mieleen on blanco El Grifo jota toin kotiinkin, ja joka oli hyvää.
Pakko tunnustaa, että viinien suhteen(-kin) olen tavan tumpelo, eli jos kotiin ostan punaista, niin se on yleensä jotain espanjalaista tai chileläistä, mutta valkkari voi olla esim. australialaista tai vaikkapa etelä-afrikkalaista ts. ei niin nugaa.
Reissussa liharuuan kanssa tilaamme yleensä paikallista etikkaa eli "vino del la casa" tai sitten tutun ja turvallisen Sangre de Toron joka on ihan hyvää. Blancoa ei tule matkalla tilattua kun mies ei sitä suuhunsa pistä, ja hotellihuoneessakaan ei meillä viinejä nykyisin ole kun ne aina jäi juomatta kun enempi olutihmisiä ollaan. Ok, onhan mulla aina toki pari minipulloa kuivaa cavaa itselleni.
Suoraan sanottuna, minun makuaistini ei erota että onko viini hyvää vai huonoa, vaikka toki tiedänkin mikä minusta on hyvää ja mikä ei.. mutta sillä taas ei välttämättä ole mitään tekemistä viinin todellisen laadun kanssa! Maallikko mi maallikko tässäkin asiassa.
P.S. Taas mulle tuli kinkkinen laskutehtävä, mutta onneksi opin sen, että kun numeroa klikkaa saa uuden ja yleensä paljon helpomman. Päässälaskutaito ei näköjään ole ihan kaksinen kun on laiskana oppinut laskinta käyttämään. Kun kouluun menin, niin vielä laskettiin helmitauluilla!
En ole minäkään mikään viinitieteitten asiantuntija, se on ihan oma rotunsa. Olen joskus ollut ns. viinikoulussa, mutta tuntui tylsältä syljeskellä hyviä juomia pois ja kirjoittaa jotain joutavaa arviointilappuun. Mutta ihan kivaa viihdettä, varsinkin kun salaa nielaisi sen maistettavan erän.
Se Malvasia tuli tosiaan kokeiltua, kun sitä oppaita myöten kaikki kehui. Tuliperäisyys maistui siitä läpi, Mr. Sotis kyllä veteli ihan iloisena poikana sen loppupullon.
Vino de la Casa ei ole ollenknaan huono vaihtoehto - usein saa täysin kelvollista juotavaa. Meillä on - jos saan vinkin kuitenkin antaa - melkein vakijiuomana jos sitä vaan on tarjolla roseviini Torres de Casta rosado. Se on myös kiva seurustelujuoma, ei mitään kuplivaa, vaan maukasta ja raikasta. Siihen sitten loppuikin Sotiksen viinitietous, paitsi pääosin kaappaan alkon hyllyltä espanjalaisia viinejä. Mistä tulikin mieleeni, että Mr. Sotis on paraikaa käymässä lähimmässä pitkäripaisessa hakemassa mammalle konjakkia. Viime yö oli vähän h-tin kylmä, takkaa lämmitettiin vielä lähes pikkutunneilla, joten josko sisäinen lämmike auttaisi tulevana ehtoona.
Siitä onkin aikaa kun olen sitä juonut. Joskus nuorena mulla oli yksi kaveri joka joi ainoastaan roséta jäillä, ja hänen kanssaan liikkuessani tuli samaa tilattua. Viimeksi olen tainut sitä juoda reilusti yli kymmenen vuotta sitten kun toinen kaverini toi sitä tuliaisena Espanjasta.. tosin viini oli portugalilaista! Olisikohan tullut aika korkata myös rosépullo? Kiitos viinivinkistä!!!
Vaihtarina sulle Senoritan Plazalla mulle suosittelema cava eli Marques de Monistrol. Onko tuttu juoma?
En saa nimestä kiinni - cavaa on kyllä tullut kiskottua ihan kiitettävästi, mutta pistän nimen muistiin, josko illan pimeinä hetkinä siitä yksinäinen matkaaja saisi jotain lohtua... Vitsi, vitsi. Tämä siis sen Mr. Sotiksen tuoman konjakkipullon n. 1,5 napanterin jälkeen. Portugalin rose-viineistä varmaan kuuluin on Mateus Rose, semmonen puolimakea, kupliva, jota yllättäin on tarjolla myös joissain saarten ravintoloissa ja taitaapa olla tuontiviininä myös hyvin varustetuissa marketeissa ja erikoisliikkeissä. Ihan kelpo juoma sekin, jos tykkää vähän makeammasta. Tunnistaa helposti pyöreästä pullosta...
Sotis taitaa nyt pitkän päivätyön jälkeen vetäytyä lukemaan Iltalehteä (harvinaista, että luen paperiversiota), jossa oli mielenkiintoista tarinaa Herlineistä ja tietysti valtionhallinnon tilanteesta etc. Joten good night!
Mateus -pullon kyllä tunnistan kun vanhempieni kesämökillä nökötti kaksi sellaista takan päällä. Missähän ne nyt lienevätkään? Varmaan on aikain saatossa roskiin heitetty.
Kaverini Espanjasta tuoma viini oli pullukassa pullossa. Merkkiä en muista, mutta se on jäänyt mieleen, että täältä samaa sai tintona muttei roséna. Voisin kyllä vannoa että pullon vielä tunnistan, eli tarttee tehdä uusi visiitti alkomaholilikkeeseen..
Itsellä tässä edessä yksinäinen iltapuhtee kun ukko hävisi omille teilleen ts. veljensä luo käymään. Ehkä korkkaan tuon tänään ostamani punkun ja alan katsomaan jotain hömppää telkkarista.. tai sitten notkun netin ääressä höpisemässä niitä ja näitä. Ans kattoon ny kui akan käy.
Varhaista huomenta ensinnäkin. Kun menee aikaisin nukkumaan, Sotiksen täsmäunilla tuli jo lähes ylipitkät unet. No mutta...
Tosiaan, Mateus pullon tunnistaa ja olen itsekin mökkivierailuilla nähnyt niitä. Sitten vielä siitä Torresin rose-viinistä. Sitä oli pari kesää sitten vielä kausijuomana Suomen Alkoissa, onneksi viisaina (?) hankittiin sitä kerralla isompi satsi. Mutta sen jälkeen ei ole näkynyt, eikä tämä monopoliyhtiö selvästikään roseisiin kauheasti panosta.
Noh, kohtapa tosta autuudesta taas pääsee nauttimaan. Ja aina aterian kanssa tietysti myös vettä, mieluiten con gas.
Asiasta kolmanteen, luin sen Iltalehden laajan juttukokonaisuuden Herlineistä. Ihan järkyttävää. Tarina koskettaa minua siksikin, että isäni teki ko. yhtiön palveluksessa pitkän päivätyön ja olin itse opiskeluaikoina useina kesinä eri tehtävissä siellä duunissa.
Itse en pitänyt lanzarotea minään. enkä todellakaan mene sinne enää ikinä!! ei paljoo yöelämää ja kaupatkin vähissä. no joo onkai siellä nähtävyyksiä mut ne ei paljoo mua kiinosta. kaikki sanonu et paska paikka ja niin o.