Sitä vaan että kuinka tulisi olla sosiaalinen ja osallistua keskusteluihin jne?
Olen jotenkin aika vetäytynyt, vaikka ihmekös tuo kun olen aina ollut "musta lammas" joka paikassa ja asiassa. Harrastuksia ei ole ikinä ollutkaan, "dataamisen" lisäksi. Ei ole ikinä ollut sellaista ystävää jolle puhua kaikesta avoimesti.
Sitten kun on ruma -> ulkonäköpaineet. Ei vaan osaa heittäytyä rennoksi ja vain jutella kun tuntee itsensä aina ulkoisesti huonommaksi. Älkää edes kysykö onko minulla ollut ikinä mitään tyttöjen kanssa. Ei ole. Ei ole ikinä ollut yhtäkään tyttöä jolle voisin/osaisin jutella. Jotenkin ne vaan halua edes jutella mulle, jokaiselle muulle kyllä.
Kaksi asiaa olen huomannut: on helpompi tyypeille joiden tietää olevan myös hieman ujoja, ja että juttelu sujuu hyvin vain asioista joista tiedän (urheilu)... Mutta sitten näiden puheliaiden/normaalien jätkien kanssa ei oikein löydy yhteistä säveltä, kun heidän juttunsa ovat niin "mielikuvituspainotteisia".
En kutsuisi varsinaiseksi ujoudeksikaan, koska olen jo ymmärtänyt että ujous on niin turhaa, mutta onko tämä jotain sosiaalista vammaisuutta vai mitä sitten? En usko pääseväni eroon tästä niin kauan kuin tiedostan olevani ruma.
Olen jotenkin aika vetäytynyt, vaikka ihmekös tuo kun olen aina ollut "musta lammas" joka paikassa ja asiassa. Harrastuksia ei ole ikinä ollutkaan, "dataamisen" lisäksi. Ei ole ikinä ollut sellaista ystävää jolle puhua kaikesta avoimesti.
Sitten kun on ruma -> ulkonäköpaineet. Ei vaan osaa heittäytyä rennoksi ja vain jutella kun tuntee itsensä aina ulkoisesti huonommaksi. Älkää edes kysykö onko minulla ollut ikinä mitään tyttöjen kanssa. Ei ole. Ei ole ikinä ollut yhtäkään tyttöä jolle voisin/osaisin jutella. Jotenkin ne vaan halua edes jutella mulle, jokaiselle muulle kyllä.
Kaksi asiaa olen huomannut: on helpompi tyypeille joiden tietää olevan myös hieman ujoja, ja että juttelu sujuu hyvin vain asioista joista tiedän (urheilu)... Mutta sitten näiden puheliaiden/normaalien jätkien kanssa ei oikein löydy yhteistä säveltä, kun heidän juttunsa ovat niin "mielikuvituspainotteisia".
En kutsuisi varsinaiseksi ujoudeksikaan, koska olen jo ymmärtänyt että ujous on niin turhaa, mutta onko tämä jotain sosiaalista vammaisuutta vai mitä sitten? En usko pääseväni eroon tästä niin kauan kuin tiedostan olevani ruma.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minultakaan ei onnistu minkäänlainen "small talk"... enää... Olin vielä joskus ala-asteella puhelias ja hauska kaikkien mielestä, mutta nykyään en uskalla puhua paljoa.
Kokoajan sellainen kiristävä ja stressaava tunne, että mä olen koulun rumin. Ja siinä kaveri-"possessa", missä olen vaikka käytävillä, tai aulassa tuntuu, että jokainen ohikävelevä tyttö ajattelee, että mä olen joku ruma ja lihava friikki. Tuntuu, että kaikki muut on sellaisia, kuten niiden pitää/miltä ne vaikuttaa pukeutumisineen, juttuineen ja ilmeineen, Mutta mä olen olen tällainen mitäänsanomaton, ruma kävelevä oranki.
Vilkuilen yleensä ympärilleni hermostuneesti ja aina, kuin katseeni kohtaa jonkun tytön katseen enemmän, kuin kerran, niin tuntuu, että mussa olis jotakin vikana. Sekin on yksi mun pääongelma. Jos tyttö katsoo mua silmiin, tai edes muhun päin, niin tuntuu, että mä olen ruma, tai mussa olis jotakin vikaa. Vaikka joku tyttökin olisi minusta kiinnostunut, niin ei siitä mitään tulis koska olen näin saamarin ujo.
Ja mustakin ne tytöt tuntuu niin helkkarin etäisiltä. Kun katson sivusta, kuinka muut pojat saa tytöt nauramaan ja juttelee niille ihan normaalisti, niin mulle tulee vielä pahempi "mitäänsanomaton" olo.
Mulla ei ole oikeestaan ollut yhtään oikeesta "ystävää" koskaan elämäni aikana. Tuntuu vaan, että kaikki ihmiset, joille puhun koulussa on ns. "tuttuja". Niille voi puhua paskaa ja nauraa niiden kanssa, mutta en voi edes ajattella ns, OIKEATA KESKUSTELUA niiden kanssa. Ja vapaa-aikana olen aina yksin. Yleensä istun koneella kirjoittamassa narsistisia juttuja Suomi24:een siitä, kuinka yksinäinen ja tylsä ihminen olen.
Tuntuu, että näen koko maailman harmaiden aurinkolasien takaa. Mua vituttaa katsoa sivusta, kuinka muut elää omaa elämäänsä haluamallaan tavalla, samalla, kuin mä vaan junnaan paikoillani samojen itsetunto- ja ulkonäkö ongelmien kanssa...
Juuri tuota tarkoitin. Kaikki tuntuu niin etäiseltä, ihankuin en voisi kuvitella itseäni osana jotakin. Muut ovat kaikki täydellisiä.
Ja ihastus tämän päälle ei tunnu hyvältä, juurikin kun huomaa miten muut juttelevat tytöille niitänäitä samaanaikaan kuin minun ja tyttöjen välissä on jonkinlainen kuilu.
"Mulla ei ole oikeestaan ollut yhtään oikeesta "ystävää" koskaan elämäni aikana. Tuntuu vaan, että kaikki ihmiset, joille puhun koulussa on ns. "tuttuja". Niille voi puhua paskaa ja nauraa niiden kanssa, mutta en voi edes ajattella ns, OIKEATA KESKUSTELUA niiden kanssa. Ja vapaa-aikana olen aina yksin."
Sanatarkkaan sama tilanne.
Inhoan sitä että annan koulussa itsestäni kuvan että olen jotenkin syrjäytyvä... olen oikeasti tosi sosiaalinen tyyppi, kunhan vain jutun päästä saadaan kiinni. Taidan tavallaan pelätä että annan väärän ensivaikutelman itsestäni, joten en yleensä aloittele keskusteluja. Kavereita on, juuri niitä joiden kanssa puhutaan paskaa mutta joihin ei oikeasti ole minkäänlaista linkkiä. En oikeastaan edes pidä kaveriseurastani, mutta he ovat ainoita joiden kanssa voin hengata.
Tuntuu että synnyin jotenkin vääränä vuonna tai väärään kaupunkiin, kun ei tunnu olevan jumakauta yhtään samanlaista henkilöä kuin minä!
ainakin itseä auttoi tällöin samassa tilassa, ajatus siitä, että vitut sillä väliä, mitä täällä tekee, ei tämä elämä nyt niin kauaa kestä, että olisi vain aikaa istua täällä ja murehtia.
mene ja tee, murehtia voi myöhemminkin
pienillä teoilla ja ajatuksilla lähti sitten parempaan suuntaan :)
Sitä haaveilee, että jonakin päivänä sitä alkaa löytämään samanlaisia tyyppejä, kuin minä, mutta ei niitä sitten löydykkään. Aluksi ala-asteella haaveilin, että "Nyt niitä kavereita alkaa tulemaan.", mutta mites kävikään?
Kukaan ei mitenkään vaikuta samanlaiselta...
Nyt sitten haaveilen, että Lukiosta löytyisi edes yksi sellainen, jonka kanssa vois olla oma itsensä...
Kyllä tää nykyinen hyvinvointi-valtio imee... Jos ihmisillä ei ole talousongelmia, niin sitten on henkisiä vammoja...