Tinnitys meluvauriosta

Miten pysyvää on tinnitys jos on saanut sen kovasta melusta? Olin viikonloppuna keikalla ja korvatulpat unohtuivat. Nyt oikeassa korvassa on soinut jo viidettä päivää. Pitäskö jo huolestua? Mulla ei ole ennen tinnittänyt ikinä näin pitkään vaikka keikoilla ja festareilla on tullut ravattua melko usein. Jotain hetkellistä tinnitystä on kyllä ollut mikä on mennyt samantien pois, mutta ei mitään tällästä. Rupee ottamaan jo päähän kun nukkumisestakin on tullut tämän viikon aikana ongelma...
Kokemuksia?
3516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei omaa meluvaurio kokemusta sanoisin jollain ymmärtääkseni tullut ikuinen melualistuksen jälkeen.

Äänestä

Minulla kävi vastaavanlainen juttu. Soitin bänditreeneissä ilman korvatulppia monta tuntia. Melu ei snänsä tuntunut pahalta, mutta siitä jäi tinnutus toisen korvaan. Pari viikkoa tinnutus oli todella pahana ja kävin korvalääkärillä. Kuulotutkimus oli lähes sama kuin pari vuotta aiemmin tehty, mutta korkeissa äänissä oli pieni ero. Löysin internetistä hyvän sivuston, jossa voi testata omaa kuuloa ja kokeilin niitä taajuuksia, joissa kuulotrestissä oli häikkää. Ilmeni, että nämä taajuudet olivat aivan samoja, jolla korkeudella tinnutus kuului. Minulle määrättiin Betaserc nimistä lääkettä, jota annetaan myös mm Menieren tautiin. Tinnutus alkoi kuitenkin hellittää, enkä hommannut lääkettä ollenkaan. Välillä luulin, että tinnutus loppui kokonaan, mutta nyt se on taas alkanut tosin huomattavasti vaimeampana.

Oma päätelmäni on, että melu voi pilata kuulon lyhyelläkin altistuksella. Sinun tapauksessa en vielä menettäisi toivoa. Suosittelen kuitenkin, että välttelet melua ja pidät kuulosuojaimia yli normaalin tarpeen. Minä pidin niitä pahimmassa vaiheessa mm. autolla ajaessa. Äläkä käytä korvanappikuulokkeita tms. Pysy erossa melusta.

Äänestä

no itsellä myöskin meluvaurio, soi nyt toista vuotta ja tuntuu menevän koko ajan pahemmaksi. Ensimmäisen vuoden kävin kyllä ihan normaalisti baareissa ym kunhan oli aina tulpat mukana, mutta kesän jälkeen korvat on menneet nyt niin herkiksi etten enää uskalla oikein mihinkään tapahtumiin ja tavallinen puhekin ottaa välillä korviin(rajoittaa nyt siis jo aika rankalla kädellä sosiaalista elämää). Sinun ei kuitenkaan kannata minun tapauksestani pelästyä, sillä tinnitus on aina täysin yksilöllistä, saattaa olla että sinun tinnitus menee itsestään ohi, tai sitten pysyy samanlaisena eikä pahene. Suosittelisin kuitenkin, että menisit puhumaan asiasta (korva-)lääkärin kanssa, ja jos olet valmis laittamaan tinnitus hoitoihin rahaa niin ota heti yhteyttä Helsinkiin Tinnitusklinikalle (löytyy googlesta) ja kysy HBO-ylipainehappihoidoista. Myös matalateholaserhoitoja voi kokeilla. Lääkäriltä voisit kysyä reseptiä Betaserc-lääkkeeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vituttaa jo kirjoitti:

Miten pysyvää on tinnitys jos on saanut sen kovasta melusta? Olin viikonloppuna keikalla ja korvatulpat unohtuivat. Nyt oikeassa korvassa on soinut jo viidettä päivää. Pitäskö jo huolestua? Mulla ei ole ennen tinnittänyt ikinä näin pitkään vaikka keikoilla ja festareilla on tullut ravattua melko usein. Jotain hetkellistä tinnitystä on kyllä ollut mikä on mennyt samantien pois, mutta ei mitään tällästä. Rupee ottamaan jo päähän kun nukkumisestakin on tullut tämän viikon aikana ongelma...
Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu