Oudot oireet

Eli, minulla on 3 kissaa, joista uusin on otettu maalaistalosta viime viikon keskiviikkona. Tämän jälkeen alkoi oudot oireet aikaisemmilla kissoilla, eli ensin 2 v kolli alkoi lauantaina oksentaa ja soitin eläinlääkärille joka sanoi ettei ole vakavaa ja pitää seurailla, oksennus oranssin keltaista nestettä (ell mukaan sappinesteitä tyhjästä mahasta) mutta sunnuntaina oksensi syönnin jälkeen, soitin uudelleen ell ja pyysi odottelemaan. Hetken kaikki meni hyvin mutta eilen alkoi syöminen olla todella hankalaa ja tavallaan venytti kauhaa ja köhi kummallisesti, tänään käytin aamulla ell ja antoi antibiootin kurkunpääntulehdukseen. Noh, ei siinä vielä kaikki, toinen vanhemmista kissoista oksensi juuri aivan samanlaista oksennusta kuin kolli lauanataina eli sappinesteitä, soitin taas ell ja sanoi että ei syytä huoleen. Ajattelin vaan ettei kai vaan tuo pikkukissa ole tuonut jotakin tartuntaa sieltä maalta vanhemmille kissoille? Apua, olen ihan paniikissa että mitä pitää tehdä! Ell vaan pyytelee odottelemaan.
72193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pikkukissa on ihan hyvin voinut jonkun taudin tuoda. Kai kerroit eläinlääkärille että teillä on uusi kissa? Jotain tarttuvaahan tuo selvästi on vaikken noista oireista osaa sanoa mitä.

Äänestä
  • Juu, kerroin kyllä ell että on uusi kissa, mutta ei osannut tuohon sanoa mitään, yksi epäily oli että kun tehtiin lois häätö tuossa viime perjantaina että vanhat kissat on saanut loisia pikkutulokkaalta ja oksentelee nyt niitä pois.

    Äänestä

selvästi siltä, että jonkin taudin pentu on tullessaan tuonut. Onko muut kissasi rokotettuja ja jos niin millä? Tilanteeseen se ei juuri vaikuta muuten kuin, että rokotetuilla on parempi suoja tarttuvia tauteja vastaan.

Kaulan venyttäminen, syömisongelmat ja köhiminen pistäisi epäilemään jotakin flunssaa (calici, herpes). Ilmeisesti kurkku on kipeä jos kaulaa venytetään ja syöminen on vaikeaa. Katsoiko lääkäri suuhun ollenkaan kun kävit kissojen kanssa siellä? Mikä antibiootti teillä on kissoilla päällä?

Pentu on mahdollinen ja todennäköinen kantaja vaikkei itse oirehdikaan. Kannattaisi kyllä tarkistaa lääkärinkin mikä on todellinen syy jotta pentukin voidaan hoitaa mikäli tarvetta on. Muuten se tartuttaa uudestaan toisetkin jo kantajana porukassa pyörii.

Äänestä
  • Kissoilla menee Amovet Vet 50 mg/ml. Pikkunen menee rokotukseen ensi viikolla niin pitää ottaa puheeksi. Ell tutki kissan nielun (epäilynä ensin oli vierasesine) ja löysi pahan punoituksen. Nyt ei ole eilisen jälkeen kumpikaan oksentanut ja ollut vähän pirteämpiäkin. Todennäköisesti pikkukissa oireeton kantaja. Molemmat vanhemmat kissat on puoli vuotta sitten rokotettu täysin. Ovat sisäkissoja eikä ole aikaisemmin mitään outoa ollut aiemmin että ehkä pikkukissa todellakin jonkun viruksen on tuonut mukanaan. Tänään ei vanhemmissa kissoissa muuta oireilua ole ollut kun kollilla vähän köhimistä, ruokailu ja ulostaminen onnistuu täysin.

    Äänestä

  • Huolissaan... kirjoitti:

    Kissoilla menee Amovet Vet 50 mg/ml. Pikkunen menee rokotukseen ensi viikolla niin pitää ottaa puheeksi. Ell tutki kissan nielun (epäilynä ensin oli vierasesine) ja löysi pahan punoituksen. Nyt ei ole eilisen jälkeen kumpikaan oksentanut ja ollut vähän pirteämpiäkin. Todennäköisesti pikkukissa oireeton kantaja. Molemmat vanhemmat kissat on puoli vuotta sitten rokotettu täysin. Ovat sisäkissoja eikä ole aikaisemmin mitään outoa ollut aiemmin että ehkä pikkukissa todellakin jonkun viruksen on tuonut mukanaan. Tänään ei vanhemmissa kissoissa muuta oireilua ole ollut kun kollilla vähän köhimistä, ruokailu ja ulostaminen onnistuu täysin.

    tuli uusi pentu lauantaina ja keskiviikkona sairastui vuoden vanha.
    Epäilimme vierasesinettä kurkussa, ell, rtg ym tutkimukset ja nielurisat kovin tulehtuneet.
    Nestettä ihon alle ruiskeella ja lääkekuuri Synulox vet.

    Miten kurkkukipuisella kisulla on nyt vointi ja onko muilla kokemusta em, jääkö pöpö kiertämään?

    Äänestä

  • karvamamma kirjoitti:

    tuo pöpön "kiertäminen" on mahdollista jos kyseessä on virus joka piiloutuu esim. kolmoishermoon (Herpes mm.). Se aktivoituu sitten yleensä jonkin stressin seurauksena varsin helpostikin. Silloin oireilut alkaa aina uudestaan ja hoidetaan oireiden vaatimalla tavalla. Viruksethan eivät antibiootilla hoidu, mutta niitä annetaan jotta alikuntoinen kissa ei sairastuisi muihin tauteihin (bakteeriperäisiin) akuutin virusvaivan aikana. Siis se on vähän kuin suojana annettu lääkitys. Jos taas kyseessä on bakteeritulehduksen aiheuttama tauti, niin siihen antibiootti tepsii, mutta vain jos lääke on oikea. Toisissa bakteeritaudeissa on tietyn vaikuttavan aineen vaatimat pöpöt (klamydia mm.).

    Nuo molemmat edellä mainitut antibiootit ovat hyvin yleisesti käytettyjä laajakirjoisia lääkkeitä, eli vaikuttavat moneen bakteeriin. Molemmissa taitaa olla sama vaikuttava aine eli Amoxilliini.

    Äänestä

  • Huolissaan... kirjoitti:

    Kissoilla menee Amovet Vet 50 mg/ml. Pikkunen menee rokotukseen ensi viikolla niin pitää ottaa puheeksi. Ell tutki kissan nielun (epäilynä ensin oli vierasesine) ja löysi pahan punoituksen. Nyt ei ole eilisen jälkeen kumpikaan oksentanut ja ollut vähän pirteämpiäkin. Todennäköisesti pikkukissa oireeton kantaja. Molemmat vanhemmat kissat on puoli vuotta sitten rokotettu täysin. Ovat sisäkissoja eikä ole aikaisemmin mitään outoa ollut aiemmin että ehkä pikkukissa todellakin jonkun viruksen on tuonut mukanaan. Tänään ei vanhemmissa kissoissa muuta oireilua ole ollut kun kollilla vähän köhimistä, ruokailu ja ulostaminen onnistuu täysin.

    lääkärille pennun mahdollisesta kantajuudesta ennen rokottamista. Nimittäin rokotus on aikamoinen stressi (piikitys ja lääkeaine) ja lääkärin on hyvä tietää mahdollisesta riskistä.
    Lääkärin kuuluu tutkia pentu ennen rokotusta, mutta oireeton kantaja jää helposti havaitsematta.

    Hyvä jos tilanne on jo parempi, tiedän että joskus vaaditaan kunnon lääkkeet jotta tautia saadaan tapettua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huolissaan... kirjoitti:

Eli, minulla on 3 kissaa, joista uusin on otettu maalaistalosta viime viikon keskiviikkona. Tämän jälkeen alkoi oudot oireet aikaisemmilla kissoilla, eli ensin 2 v kolli alkoi lauantaina oksentaa ja soitin eläinlääkärille joka sanoi ettei ole vakavaa ja pitää seurailla, oksennus oranssin keltaista nestettä (ell mukaan sappinesteitä tyhjästä mahasta) mutta sunnuntaina oksensi syönnin jälkeen, soitin uudelleen ell ja pyysi odottelemaan. Hetken kaikki meni hyvin mutta eilen alkoi syöminen olla todella hankalaa ja tavallaan venytti kauhaa ja köhi kummallisesti, tänään käytin aamulla ell ja antoi antibiootin kurkunpääntulehdukseen. Noh, ei siinä vielä kaikki, toinen vanhemmista kissoista oksensi juuri aivan samanlaista oksennusta kuin kolli lauanataina eli sappinesteitä, soitin taas ell ja sanoi että ei syytä huoleen. Ajattelin vaan ettei kai vaan tuo pikkukissa ole tuonut jotakin tartuntaa sieltä maalta vanhemmille kissoille? Apua, olen ihan paniikissa että mitä pitää tehdä! Ell vaan pyytelee odottelemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu