Olenhan itsekin sellainen. Olen huomannut, ettei kannata syyllistää itseään, eikä pahentaa omaa oloaan syyttämällä itseään kaikesta. Monet ihmiset ovat syyttä suotta yksinäisiä, olosuhteista johtuvaa yksinäisyyttä on varmaan sitäkin paljon. Mietin huonona hetkenä sitä, että olisi helpompaa olla kuollut. Todella masentuneena menen vain nukkumaan ja toivon, etten enää koskaan heräisi. Uskon jumalaan ja rukoileminen auttaa, se oikeasti toimii. Tulee hyvä olo, kun taas huomaa, kuinka paljon elämässä on hyviäkin asioita. Jos sattuisin kuolemaan, olisin kuitenkin elänyt hyvän elämän. Viime kädessä hyvät asiat voittavat ne huonot. Voimia ja jaksamista kaikille tähän syksyyn. Älkää antako periksi, joku rakastaa ja välittää sinustakin, jokaisen elämä on tärkeää ja sillä on merkitys.
Hei kaikki yksinäiset :)
God is love
3394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
uskoo, että tuolla olisi joku, jaka odottais ja rakastais mua.. Mä oon tällä hetkellä niin täynnä tätä ahdistusta, etää en enää tiedä, kuinka kauan jaksan... Tuntuu vaan, ettei se Jumalakaan enää kuule mun huutojani... En mä edes ansaitse sitä Jumalan rakkautta!
Minäkin haluaisin uskoa johonkin korkeampaan voimaan mutta en kerta kaikkiaan pysty, kun en usko niin en usko. Pääsin eilen sairaalan suljetulta osastolta. Jouduin sine kun yritin itsemurhaa lääkkeillä. Elän vakituisessa parisuhteessa mutta silti tuntuu välillä että olen aivan yksin. Sairastan vaikeaa masennusta ja olen yrittänyt riistää henkeni kaksi kertaa viimeisen kuukauden aikana. Nyt on taas se kausi että yritän kovasti saada elämänhaluni takaisin mutta pelkäämpä että turhaan tai oikeastaan tiedän jo että päätän elämäni ennemmin tai myöhemmin. Minun elämäni on täysin turhaa. Ei minusta ole mitään hyötyä kellekään vaan olen vain taakkana. Minulla ei ole enää ystäviä sillä olen viimeisen kahden vuoden aikana katkaissut kaikki välit ystäviin ja sukulaisiin. Kun kuolen kukaan muu kuin puolisoni ei minua kaipaa.
loppujen lopuksi syyllistää ketään? Olen uskonut pikku skidistä saakka Jumalaan, silti oikeestaan koko mun elämä on ollu yksinäisyyden hunnun verhoamaa taaperrusta. On tullu syytettyä siitä itteesä, kun en löydä ulospääsyä siitä. On tullu syytettyä siitä Jumalaa, kun ei ole luonu musta sosiaalisempaa ja sanavalmiimpaa ja ties mitä muuta parempaa ja on tullu syytettyä myös yhteiskuntaa (siis ihmisiä), kun ne ei tee mitään auttaakseen yksinäisiä. Ne aattelee vaan itteesä, mutta kuitenkin mä olen myös osa tätä kaikkea.
Syttelemällä ei asiat siitä kumminkaan parane. Se syventää vaan katkeruutta johonkin noista kolmesata kohteesta tai kaikkiin niistä. Mutta sitten kun ei kuitenkaan saavuta sitä mitä toivoisi vaikka yrittäiskin korjata asiaa, niin ei aina tiiä miten olisi ja mitä tekisi.
Vähän samaan tapaan kuin sinäkin olet joskus ajatellut, niin masentuneena mä taas usein toivon et olisi voinut jäädä syntymättä ja joku jolla on parempi suksee elämässä olisi voinut syntyä mun sijaan.
Elämässä on paljon hyviä asioita, mutta mä taas en koe et olisin elänyt hyvän elämän, jos nyt kuolisin. Aika turhan pikemminkin.
Itte oon siis 25 vuotta elänyt silleen tiedostaen yksinäisyyden ja kokenut sen ahdistavaksi, toki joskus on tuntenut sen mukavaksikin ja olen ajoittain nauttinutkin yksinäisyydestä.
Uskon avulla oon varmaan jaksanut tänne asti.
Varmaan tuo hengissä pysyminen on vielä vaikeempaa, jos ei usko mihinkään yliluonnollisen olemassaoloon ja on vaikeuksia elämänhalun kanssa. Vaikee se on ulkopuolisen väkisin yrittää ketään käännyttää.
Tekstisi piti sisällään sen verran tuttua paatosta, että piti vastata.
Jaksamista sinulle siis ja samoin näille parille muulle jotka oli vastanneet ennen mua!!!