ootteko huomanneet sellasta asiaa että kaaleet on hyviä puhumaan muiden ihmisten asioista ja näkemään vaivaa muista ihmisistä. mua ärsyttää suunnattomasti tämä piirre jonka huomaa aika monessa ihmisessä. kovaa puhutaan mitä nyt joku teki/sanoi/ajatteli tai ei tehnyt ja sitten sitä päivitellään pitkin maita ja mantuja mutta ei osata ajatella että omastakin lähipiiristä tai jopa omasta itsestä voi löytyä myös jotakin vikaa... jopa vielä pahempaakin.
itse henkilökohtaisesti haluan pysyä juoruista erikseen, koska usein kuule myös että sekin sanoi asiaan näin ja sitten ne jutut vielä muuttuu matkalla ja paisuu kun pullataikina ellei vielä pahemmin.
eiköhän jokainen opetella näkemään se roska ensin omassa silmässä ja sitten vasta siinä toisen silmässä. tänä päivänä on niin monenmoista, että eiköhän keskitytä jokainen vaan siihen omaan elämään. ja jos sellaista ei jollain ole niin hankkikoot sellaisen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
vaan kaikissa ryhmissä on omat suhmuran santrat ja santerit. jopa uskovaisissa. näin se vaan on
joo meiltä loppu vieraitten käynnit kuin seinään,kun en ottanut juoruiluihin osaa.
toimit aiwan oikein. hienoa että on olemassa ihmisiä jotka uskaltaa toimia oikein viis välittämättä seurauksista. näin mäkin teen ja ieltämättä sama ilmiö on tapahtunut. mut kertakaikkiaan en voi sietää toisten haukkumista ja parjaamista
ei täydellistä ihmistä olekkaan ja joka toisin väittää, on väärässä. kyllä meistä kukaan ole täydellinen, ja kuka voi tuomita ketään tehdyistä töistä, on vain yksi joka tuomitsee ja se on jeesus.