Laitanpa tämän lukuvinkkini myös tälle palstalle, kun täällä kuitenkin jatkuvasti keskustellaan susista.
Leena Vilkka: Susi luonnossa ja kulttuurissa
Ympäristöfilosofi Vilkan kirja koostuu lyhyistä esseemäisistä luvuista, mikä tekee kirjasta mukavan helppolukuisen, vaikka aiheeseen panaudutaan paikoitellen syvällisestikin. Kirja on Vilkan muita kirjoja kansantajuisempi ja sisältää mukavasti intertekstuaalisuutta. Kirjassa sivutaan suomalaisia luontokirjailijoita, kuten Yrjö Kokkoa ja Samuli Paulaharjua. Kirjan sisältöä monipuolistaa se, että mukaan on otettu myös tieteellistä tietoa. Kaunokirjallisuuden, tieteellisen tekstin ja filosofisten päätelmien yhteensulautuma on sivistävä ja ajatuksia herättävä kokonaisuus, jota suosittelen luettavaksi kaikille metsästäjille ja luonnonystäville. Avomielistä lukijaa odottaa vääristyneen ja vanhan susikuvan uudistuminen. Teos murtaa vanhoja ajatuslinjoja tyylikkäästi.
Teos ilmestyi viime vuonna ja on vielä saatavissa hyvin varustelluista kirjakaupoista. Myöskin suurempien paikkakuntien kirjastoista teos löytyy. Pienempien paikkakuntien innokkaat lukijat voivat kääntyä kotikuntansa kirjaston kaukopalvelun puoleen.
Päivän lukuvinkki
Urho_Jägermeister
1
181
Vastaukset
- Painovuosi: 2008
Elokuussa lintujahtiin, sydäntalvella jänismetsälle, huhtikuussa majavavesille ja kesällä riistapeltoa perustamaan - metsästyskalenterin järjestystä noudattavasta kirjasta löytyvät ajankohtaiset pyyntiasiat kätevästi kuukausittain. Elämyksellinen kuvateos avaa kiehtovan näkymän ainutlaatuiseen suomalaiseen pyyntikulttuuriin. Jere Malinen on biologi, maatalous- ja metsätieteiden maisteri sekä erä- ja luontotoimittaja. Veli-Matti Väänänen on biologi ja maatalous- ja metsätieteiden tohtori.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2699872IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3167057Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?831832Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1061474Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61461- 1091171
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751119Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin47926Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus24780MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312752