Kuntokeskuset

Mitenkä mahtaa pärjätä äänekosken kuntokeskukset. Suolahdessa on liikuntakeskus ja äänekoskella kuntokeskus. Samassa kaupungissa kaksi ja lisäksi molemmissa paikoissa kaupungin ylläpitämät kuntosalit, tarjontaa löytyy hyvin mutta miten on asian laita liiketaloudellisesti?
361775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Kyllä ainakin suolahden kuntokeskuksessa käy paljon porukkaa. Äänekoskesta en tiedä. Hyvähän se on että ei tartte kovin pitkiä matkoja kulkea harrastusten perässä. Jäisi muuten liikkumiset liikkumatta, kun tuota liikunnan tarpeellisuuttakin on nykyään niin paljon korostettu!

Äänestä
  • käy porukkaa valtavasti ja asiakaspalvelu on huippuluokkaa! Suolahdessa taitaa mennä heikommin.

    Äänestä

  • terveryhti kirjoitti:

    käy porukkaa valtavasti ja asiakaspalvelu on huippuluokkaa! Suolahdessa taitaa mennä heikommin.

    Ja siellä eri kyläkunnat, yksi sellainen kyläkunta kantaa nimeä Suolahti.
    Suolahdessa on ehkä enemmän hoito ja kuntoutuslaitoksia, onhan kyseessä homma kalliimman mukaista, etenkin kun mukana valta-osa on yksityisyrittäjä vetoista toimintaa.
    Lieneekö Sumiaisten Syvälahden suunnalla sellainen jotenkin kuin huu, haa toiminnaksi luokiteltava käsihipelönti yritys, se lienee jotenkin eri kastiin kuuluvaa kuntoustoimintaa, mitä sitten todellisuudessa sellainen kuntous pitää sisällään.

    Äänestä

  • Kolmas Koskelainen kirjoitti:

    Taitaa siellä suolahdessa yksityisillä kuntosaleilla mennä vähän huonosti ainakin kauppalehden mukaan.Kaupunki voisi ostaa nuo yritykset kuleksimasta. Parantuis suolahden palvelutaso kun se on niin huono.

    Äänestä

  • kaisu23 kirjoitti:

    ei osta mitään, koska kaupungilla on jo kuntosalit suolahdessa ja äänekoskella.
    Tämä saattaa olla juuri yksi seikka, miksi yksityiset ei pärjää, kaupungin saleilla halvat hinnat ja vaikka varustelutaso ei vedä vertoja yksityisille, niin aivan hyvin niissä silti voi treenata.
    Toivotaan kuitenkin että kauppalehdessä mainostaminen olisi väliaikaista ja asiakkaita riitäisi!

    Äänestä

  • kaisu23 kirjoitti:

    Taitaa siellä suolahdessa yksityisillä kuntosaleilla mennä vähän huonosti ainakin kauppalehden mukaan.Kaupunki voisi ostaa nuo yritykset kuleksimasta. Parantuis suolahden palvelutaso kun se on niin huono.

    kauppalehdessä mainostetaan edelleen!

    Äänestä

  • haloo kuuluuko kirjoitti:

    kauppalehdessä mainostetaan edelleen!

    ei hyvältä näytä!

    Äänestä

  • haloo kuuluuko kirjoitti:

    kauppalehdessä mainostetaan edelleen!

    mitä hauskaa on siinä, että joku yrittäjä on vaikeuksissa. Tarkoitan siis sitä, kun tuon "haloo kuuluuko"-viestin on joku arvostellut peukku pystyyn-viestiksi, eli hyvä juttu.

    Äänestä

  • Jumppatumppa kirjoitti:

    mitä hauskaa on siinä, että joku yrittäjä on vaikeuksissa. Tarkoitan siis sitä, kun tuon "haloo kuuluuko"-viestin on joku arvostellut peukku pystyyn-viestiksi, eli hyvä juttu.

    siitä voi jo jotain päätellä

    Äänestä

Oliskohan kohta hyvinvointikeskus myynnissä?

Äänestä

Äänekoskella kuntokeskus porskuttaa hienosti, tuntivalikoima on laaja ja ohjaajat hyviä. Suolahden pulju on ollut vähän väliä protestilistalla, ihme että se ylipäätään on vielä pystyssä. En kyllä uskaltaisi siihen mitään jäsenyyttä ostaa.

Äänestä
  • Näin on, ja on myös velkomustuomioita jonkun verran. Tietäähän sen ettei suolahdessa riitä asiakkaita, sinänsä hyvä idea tuollainen liikuntakeskus mutta paikka on vain väärä!

    Äänestä

En voi muuta sanoa, kun että täytyy ihmetellä tuota ihmisten väheksyntää suolahden liikuntakeskusta kohtaan! Siellä on hyvät vetäjät ja porukkaa tunneilla on riittänyt. Tulkaa ihmeessä kaikki "epäilijät" katsomaan ja kokeilemaan tunteja/salia, ni ehkäpä se mieli muuttuu. Oltaisiin kaikki vaan tyytyväisiä että asiakkaita riittää molemmissa, likeassa ja kuntokeskuksella.

Äänestä

Ei varmaankaan kukaan epäile etteikö likeassa olisi hyvä meininki, hyvät tilat ja mahtava henkilökunta. Kukaan ei varmasti väheksy touhua, päinvastoin yrittäjät tekevät parhaansa että homma toimisi. Fakta on kuitenkin se että bisnes ei kannata, siitä kertovat jatkuvat protestit ja velkomustuomiot! Jos homma kannattaa niin miksi asiat jäävät hoitamatta???

Äänestä

Vielä on Likea pystyssä. Että hyvin taitaa kuntopuolen firmoilla täällä mennä.

Äänestä

Veljekset ovat yrittäjinä Kuntokeskuksessa ja Likeassa. Välit ovat vaan heiltä menneet täysin poikki.

Äänestä

Mitä hyvää näet siinä että veljeksien välit ovat huonot??? Miksi haluat siitä ilmoittaa keskustelupalstalla??

Äänestä
  • Hei, miksi yleensä keskustellaan. Etkö ymmärrä?

    Äänestä

Minusta Äänekosken Kuntokeskus lähtee väärään suuntaan, kun aloittaa alkoholitarjoilutkin tiloissaan. Joojoo, tilausilloissa vaan, mutta ei oikein mielestäni kuulu koko juttu kuntokeskusimagoon.

Voisi ennemminkin panostaa ohjaajiin, oikein ikävä muutamia entisiä loisto-ohjaajia, nykyisissä ei montaa hyvää ole. Samoin pukuhuoneet on kamalat.

Äänestä

kuntokeskuksen hinnat verottaa kävijäkuntaa. liikkari paljon parempi.

Äänestä
  • Toisilla paikkakunilla kuukausmaksut 18 -22 €/kk, äänekoskella vaatimattomat 48€/kk , ihme että joku viittii maksaa edes tuommosia summia.

    No eiköhän kävijä määrät tipu puolella kun firmat lopettaa työntekijöitten liikunta seteileitten jakamisen

    Äänestä

Vähän vanhahtavat laitteet jo ääneseudun kuntokeskuksessa, ja valaistuksessa säästetään eli sali on mielestäni liian hämärä, valoisuus kun vaikuttaa vireyteen jne. En kehuisi että huippuasiakapalvelu, kaapit täynnä palautusjuomaa ym. mutta tiski kun on epäsäännöllisesti auki niin siwan kauttahan se on aina mentävä, en tiedä miten ovat ajatelleet oheismyynnin kun ei ketään myymässä ? Missä yrittäjä itse on ? Ja en todellakaan ymmärrä näitä yksityistilaisuuksia jonka aikana sali on MAKSAVILTA asiakkailta suljettu !

Äänestä
  • Ihan samoja kysymyksiä herännyt. Tuo yksityistilaisuus-homma on ihan naurettavaa, mikä pitopalvelu kuntokeskus muka on?? Ja tosiaan jos myydään kortteja, joilla saa vapaasti käydä treenaamassa, niin pitäisi kanssa saada käydä.

    Äänestä

  • Eihän yrittäjän tarvi tiskin takana seisoa, riittää kun koittaa voidella päättäjiä parhaimpansa mukaan, jotta saatais liikkarin sali sulettua, johan nuo yhteis tuumin sai liikkarillekkin salimaksut, ja laitteet on ihan paskat, mutta ilmeisesti tällä koitetaan ajaa tavallasia treenaajia kuntokeskukselle.

    Herää muuten kysymys että miks yrittäjä säilytti kaapissaan 4000 eruoa käteistä kun varas ne sielät vei

    "Ensimmäisen keikan saalis oli 7940 euroa. Isoimman osan (4000 euroa) muodosti käteinen raha. Kulttuuri- ja liikuntaseteleitä katosi 2500 euron arvosta."

    Haiskahtaa vähän veronkierrolle

    Äänestä

  • hillitön hauis kirjoitti:

    Eihän yrittäjän tarvi tiskin takana seisoa, riittää kun koittaa voidella päättäjiä parhaimpansa mukaan, jotta saatais liikkarin sali sulettua, johan nuo yhteis tuumin sai liikkarillekkin salimaksut, ja laitteet on ihan paskat, mutta ilmeisesti tällä koitetaan ajaa tavallasia treenaajia kuntokeskukselle.

    Ihan samaa ihmettelin. Pääasiassa kävijätkin käyvät korteilla eli raha mikä liikkuu on ehkä muutama joka maksaa sen noin kympin käyntimaksun, joten miksi tuollaiset käteisvarat??

    Äänestä

  • hillitön hauis kirjoitti:

    Eihän yrittäjän tarvi tiskin takana seisoa, riittää kun koittaa voidella päättäjiä parhaimpansa mukaan, jotta saatais liikkarin sali sulettua, johan nuo yhteis tuumin sai liikkarillekkin salimaksut, ja laitteet on ihan paskat, mutta ilmeisesti tällä koitetaan ajaa tavallasia treenaajia kuntokeskukselle.

    Herää muuten kysymys että miks yrittäjä säilytti kaapissaan 4000 eruoa käteistä kun varas ne sielät vei

    "Ensimmäisen keikan saalis oli 7940 euroa. Isoimman osan (4000 euroa) muodosti käteinen raha. Kulttuuri- ja liikuntaseteleitä katosi 2500 euron arvosta."

    Haiskahtaa vähän veronkierrolle

    Aika kova syytös!!!

    Äänestä

  • hoh hoijaa kirjoitti:

    Aika kova syytös!!!

    Eihän siinä mitään syytelty, ihmettelyähän tuo on. Kyllä minäkin ihmettelen miksi joku säilyttää tuollaisia käteisvaroja kaapissa, pankissahan niiden paikka kai olisi.No mutta jospa siihen on hyvä syy.

    Äänestä

  • taljanvääntäjä kirjoitti:

    Eihän siinä mitään syytelty, ihmettelyähän tuo on. Kyllä minäkin ihmettelen miksi joku säilyttää tuollaisia käteisvaroja kaapissa, pankissahan niiden paikka kai olisi.No mutta jospa siihen on hyvä syy.

    Määnöö heleposti omat ja firman rahat sekaisin, kun niitä kontorissa säilytetään

    Äänestä

Joo ja mainostaa jo että voi varata saunailtoja kaveriporukoille. Aika outoa kunnonkohotusta tuollainen.

Äänestä

Kyllä suolahessa kunto nousee ihan silmissä, kun on lähetetyssä ja kunnan maksamassa hoijossa. Tekevät varttihullustakin täyshullun kahessa viikossa.

Äänestä
  • Kaikenlaisia valittajia sitä on!!! Hankkikaa elämä

    Äänestä

No jee, Kuntokeskus mainostaa Itsenäisyyspäivän lounasta 29 euron hintaan! Siis oikeesti, kuka maksaa tuon summan että pääsee niihin puitteisiin syömään?! Ei hyvää päivää taas, onko nyt hukkunut keskuksen oikea idea? Jumpat vaan vähenee ja ohjaajat huononee....

Äänestä

kuntokeskus on pullistelijoiden, ja horkkuhiirien paikka ketkä salilla vain tuijottaa toisiaan tai ottaa itsestään kuvia peilin kautta vähissä vaatteissa, niin oksettava paikka että lopetin siellä käynnin 3 kuukauden jälkeen, saa pojat värjäillä hiuksiaan geeleillä ja homostella keskenään

Äänestä

Kyllästynyt, teit oikean päätöksen. Jätä se raudan nostaminen meille homosteleville geelitukille.
Toiset haluaa pitää huolta itsestään ja toiset on vaan on synytynyt moisiksi lonkero pulloiksi (lollopunkeroiksi). Juo sitä kaljaa paskassa avioliitossasi äläkä vikise katkerana.

Äänestä
  • Sekö se on sitä huolenpitoa ku tökittää piikkiä kankkuun ja sitten pullistellaan kylillä ilman paitaa pikkulikoille.....

    Jos ei rauta nouse ilman aineita, niin kannattaa jättää koko harrastus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihantäysikahjo kirjoitti:

Mitenkä mahtaa pärjätä äänekosken kuntokeskukset. Suolahdessa on liikuntakeskus ja äänekoskella kuntokeskus. Samassa kaupungissa kaksi ja lisäksi molemmissa paikoissa kaupungin ylläpitämät kuntosalit, tarjontaa löytyy hyvin mutta miten on asian laita liiketaloudellisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu