Nyt on todella

hyvän (siis minun mielestäni) nykymaalarin töitä esillä tm-galleriassa Helsingissä. Siellä on Ismo Hyvärisen näyttely 27.9. saakka eli vielä runsaan viikon. Olen harvoin viime vuosina nähnyt hänen veroisensa abstraktin värimaalarin töitä. Jos joitakin rinnastuksia haluaisi hakea, siis ei esikuvia tai malleja, niin mieleen tulee mm. Mark Rothko ja tietyllä tavalla myös Ulla Rantanen mutta ilman hänen viivaansa.

Jos liikutte Helsingin keskustassa niin kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa hänen töitään. Kuulisin myös mielelläni mielipiteenne nähdystä.
19364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

tutustuminen kyseiseen näyttelyyn on meikäläisellä tällä kertaa mahdotonta.
Tutustuin taidemaalariliiton nettisivuilla http://www.painters.fi/tmgalleria/nayttelyt2009/hyvarinen.html oleviin lehdistökuviin ja siellä alimmainen"Transparentti" maalaus oli kovasti mieleeni. Siinä oli erikoisen hieno värimaailma , voimaa ja syvyyttä. Vielä erinomaisen hieno lasuuritekniikka.

Joko olet itse käynyt näyttelyssä, montako maalausta on esillä. Onkohan tullut myyntiä minkä verran.
Taas tulee sanomista kun kyselen näin maallisia asioita. Vielä ihan myyntiä, no onhan sekin jo paljon jos pystyy näin taidokkaisiin maalauksiin.

Äänestä
  • galleriakierroksella ja Hyvärisen näyttely on aivan omaa luokaansa kaikesta näkemästämme. Töiden lukumäärää en tarkkaan muista mutta kai niitä oli kymmenen. Transparentti on yksin peräseinällä ja isona työnä se on todella vaikuttava, se on myös näyttelykotsun kansikuvana, jonka pyysin, koossa 15x16,5 cm. Mutta, joskaan maalauksia ei voikaan panna paremmuusjärjestykseen, niin siellä oli kolme neljä hiukan pienempää, joissa oli voimaa aivan toisella tavalla. Transparentissa on läpikuultavan osuutensa vuoksi tietynlaista "lempeää" herkkyyttä, joka minua ei puhuttele aivan niin kuin voimkkaampi värein käyttö. Olin niin lääpälläni näkemästäni, että en edes panut merkille mahdollista myyntiä, niinkin voi käydä vaikka tavallisesti katson tarkkaan myös myynnin.

    Äänestä

  • old_profile_51194 kirjoitti:

    galleriakierroksella ja Hyvärisen näyttely on aivan omaa luokaansa kaikesta näkemästämme. Töiden lukumäärää en tarkkaan muista mutta kai niitä oli kymmenen. Transparentti on yksin peräseinällä ja isona työnä se on todella vaikuttava, se on myös näyttelykotsun kansikuvana, jonka pyysin, koossa 15x16,5 cm. Mutta, joskaan maalauksia ei voikaan panna paremmuusjärjestykseen, niin siellä oli kolme neljä hiukan pienempää, joissa oli voimaa aivan toisella tavalla. Transparentissa on läpikuultavan osuutensa vuoksi tietynlaista "lempeää" herkkyyttä, joka minua ei puhuttele aivan niin kuin voimkkaampi värein käyttö. Olin niin lääpälläni näkemästäni, että en edes panut merkille mahdollista myyntiä, niinkin voi käydä vaikka tavallisesti katson tarkkaan myös myynnin.

    Myynti kiinnosti siksi kun täällä yleensä ollaan sitä mieltä että taidemaalariliiton jäsenten taulut säilyttävät arvonsa paremmin kuin liitton kuulumattomien.
    Nimittäin ensin niitä tauluja pitää jonkun ostaakin ennenkuin se arvo voi nousta.
    Koska maalauksen arvo ennen hinnannousua on sen myyntiarvo.

    Äänestä

  • veldes kirjoitti:

    Veldes, sinulla on selvästi näkemystä, kun valitsit parhaan niistä töistä suosikiksesi. Ne muut olivat niin keskushakuisia. Se paras ”transparentti” kaikkine läpikuultavuuksineen aika kiva, mutta kyllä siitäkin jotain voi sanoa, että ne tummat siellä keskiviivan yläpuolella tekevät siitä yläpainotteisen mutta yllättäen ne vastaavat alareunassa aiheuttavat sen että tulee vaikutelma kuin kuva olisi katkaistu kesken alareunasta, kun ne tummat liukuvat sieltä ulos ja estävät näkemästä niitä läpikuultavuuksia.

    Värimaailma on aika outo ei vastavärejä vaan lämmintä ja kylmää myötävärein, mutta kuitenkin ehkä yksilöllinen.

    Täytyy käydä katsomassa voi olla, että luonnossa näyttävät todelliset sisältönsä.
    Arvelit että tulee sanomista, kun ajattelit niin maallisia kuin myynti, mutta eiköhän se kunnia ole pääasia tässä tapauksessa. Hän on verkkomatrikkelin mukaan kokelasjäsen ja tämä näyttely noteerataan hakiessa varsinaista jäsenyyttä, että sikäli merkityksellinen näyttely.

    Äänestä

  • Koulutettu kirjoitti:

    Tuntuu joskus kuin väriopit olisivat ihan huuhaata kaikki. Jos maalaat oikein värioppien mukaan sinua arvostelussa kiitetään oikeaoppisesta värien tuntemuksesta.
    Jos et maalaa oikein sinua kiitetään kuinka olet osannut hakea maalaukseesi omanlaista väriharmoniaa.
    Esim. sinäkin löysit maalauksesta jotain hyvää "Värimaailma on aika outo ei vastavärejä vaan lämmintä ja kylmää myötävärein, mutta kuitenkin ehkä yksilöllinen"" . Mitä väliä sillä loppujen lopuksi on mitenkä värejä asettelee jos katsoja niistä pitää. Jokainen yrittää tehdä sellaista maalausta josta pidetään.
    Tiede on tuonut värimaailmaan uusia suuntauksia joista kaikki eivät tiedä yhtään mitään. He arvostelevat näkemäänsä edelleenkin "Luojaltansa" saamiensa kykyjensä mukaan.
    Kuitenkaan taide ei elä omaa elämäänsä mitenkään puhtaan ideologisesti vaan kokoajan se heijastaa ympärillään olevaa yhteiskuntaa.
    Ketkä sen taiteen määrittelevät nykyään "Nova Group vai "joku muu" -ihmiset on niin "munattomia" tänä päivänä ettei ne tiedä itsekään mitä tekevät , mihin uskovat ja ketä heitä ohjaa, ei minkäänlaista ideologiaa mihinkään.

    olla aika lailla vanhenutta tietoa. Näyttelyssä olevan cv:n mukaan hän on ollut jo 2006 Taidemaalariliiton jäsenhakulautakunnan kokelasjäsen ja 2008-2009 jäsen. Mutta se on sivuseikka, sillä hän on täysverinen maalari, joka ei enää jäsenyyksiä tarvitse muuten kuin niitä snobeja ostajia varten, jotka sieltä etsivät oikeita taiteilijoita kun eivät sitä töistä ymmärrä. Taiteilijanhan tunnistaa töistään, ei matrikkelista.

    Aikamoinen suodatin tuli palstalle kun ei meitä montaa keskustelijaa jäänyt jäljelle. No toivotaan ettei ainakaan määrällisesti paljon hävitty.
    On tämä vaan aika hienoa kun voi keskustella asioista ihan realiajssa verrattuna vielä -60 luvun postin kulkuun.
    Likkakaverin kanssa surffailtiin silloin pelkästään kirjeiden välityksellä.

    Äänestä

  • old_profile_51194 kirjoitti:

    olla aika lailla vanhenutta tietoa. Näyttelyssä olevan cv:n mukaan hän on ollut jo 2006 Taidemaalariliiton jäsenhakulautakunnan kokelasjäsen ja 2008-2009 jäsen. Mutta se on sivuseikka, sillä hän on täysverinen maalari, joka ei enää jäsenyyksiä tarvitse muuten kuin niitä snobeja ostajia varten, jotka sieltä etsivät oikeita taiteilijoita kun eivät sitä töistä ymmärrä. Taiteilijanhan tunnistaa töistään, ei matrikkelista.

    ""Taiteilijanhan tunnistaa töistään, ei matrikkelista. "" Onneksi näin on, muuten meikäläinenkin olisi leivättömän pöydän ääressä.

    Äänestä

  • old_profile_51194 kirjoitti:

    olla aika lailla vanhenutta tietoa. Näyttelyssä olevan cv:n mukaan hän on ollut jo 2006 Taidemaalariliiton jäsenhakulautakunnan kokelasjäsen ja 2008-2009 jäsen. Mutta se on sivuseikka, sillä hän on täysverinen maalari, joka ei enää jäsenyyksiä tarvitse muuten kuin niitä snobeja ostajia varten, jotka sieltä etsivät oikeita taiteilijoita kun eivät sitä töistä ymmärrä. Taiteilijanhan tunnistaa töistään, ei matrikkelista.

    Näyttää verkkomatrikkelissa olevan tällainen tieto: Ammatti ja jäsenyydet
    Kuvataiteilija
    Taidemaalariliitto, kokelasjäsen
    Helsingin Taiteilijaseura
    Hämeenlinnan Taiteilijaseura

    Joskin se on päivitetty viimeksi 2007 joten saattaa olla vanhaa tietoa jos kerran cv :sä niin lukee.

    Toin tämän sen takia esille, kun tämä Taidemaalariliiton galleria on tällainen ponnahduslauta varsinaiseen jäsenyyteen koska siellä pidetty näyttely noteerataan haettaessa varsinaista jäsenyyttä. Niinkuin mainitsit sen, että hän on ollut kokelasjäsenien edustajana lautakunnassa merkitsee sitä että saa puhua muttei äänestää. Näkemällä kuitenkin tämän hakumenettelyn voi se myöskin paljon auttaa, kun itse hakee koska siinä tulee mähneeksi valtavan määrän hakijoiden töitä.

    Hänellä näytti olevan kouluna takana Vapaa Taidekoulu ja kyllä se töistäkin näkyy.

    turhanpäiväinen jaanaaminen koulutuksesta, jäsnyyksistä ja matrikkeleista ei vie keskustelua minnekään, niin täydennän vielä tietojasi. Hyvärinen on opiskellut 1988-92 Lahden muotiluinstituutissa valokuvausta, käynyt Vapaan taidekoulun, 1997-2001 ja Lahden LAMK 2006-08 ja on kuvataiteilija AMK.
    Hänellä on 2000-luvulla ollut 20 omaa näyttelyä, 30 yhteisnäyttelyä, apurahoja viisi ja teoksia lukisissa kokoelmissa. Eivätkä ne poista sitä tosiasiaa, että hän hyvä maalari (siis jälleen minun mielestäni).

    Jotenkin osasin odottaa loppukaneettiasi "Hänellä näytti olevan kouluna takana Vapaa Taidekoulu ja kyllä se töistäkin näkyy." Mihinkä se koira karvoistaan!

    Hyvärinen tunnetaan myös meidän kesken ja täyttää kaikki kriteerit. Kolleegani on välittänyt monia hänen taulujaan.
    Hän on lisäksi erittäin yhteistyöhaluinen/kykyinen niinkuin taiteilijan pitää ollakin. Senpä vuoksi hänet tunnetaan myös ulkomaillakin ja on kysytty.

    Äänestä

  • G S Karjaa kirjoitti:

    ...ylivertaisen lahjakkaaksi ja älykkääksi? Täällä on muutamilla.... niin tai ainakin yhdellä ollut tapana ylistää itse itseään tuollaiseksi. Kuitenkaan suuri yleisö ei puhu hänestä mitään kun puhutaan taiteesta. Tosin hän onkin valloittamassa maailmaa YouTuben kautta....ehkäpä viimeisenä keinonaan.

    Joopa joo, toisilla on vain luulot itestään ja toiset senkun porskuttaa oikeilla taidoillaan ja näyttää kuinka sitää maalimaa valloitetaan oikeasti.

    Hyvärinen on Rautaa!

    Äänestä

  • old_profile_51194 kirjoitti:

    turhanpäiväinen jaanaaminen koulutuksesta, jäsnyyksistä ja matrikkeleista ei vie keskustelua minnekään, niin täydennän vielä tietojasi. Hyvärinen on opiskellut 1988-92 Lahden muotiluinstituutissa valokuvausta, käynyt Vapaan taidekoulun, 1997-2001 ja Lahden LAMK 2006-08 ja on kuvataiteilija AMK.
    Hänellä on 2000-luvulla ollut 20 omaa näyttelyä, 30 yhteisnäyttelyä, apurahoja viisi ja teoksia lukisissa kokoelmissa. Eivätkä ne poista sitä tosiasiaa, että hän hyvä maalari (siis jälleen minun mielestäni).

    Jotenkin osasin odottaa loppukaneettiasi "Hänellä näytti olevan kouluna takana Vapaa Taidekoulu ja kyllä se töistäkin näkyy." Mihinkä se koira karvoistaan!

    Kova on kaveri täytyy myöntää. Mielenkiintoista seurata urakehitystä tulevina vuosina.

    Asiasta vähän sivuun, aloitin juuri maalauksen jossa käytän paljon mustan eri sävyjä. Aikoinaan keskustelimme näistä mustista jos muistat. Sinulla oli joku oma versio siitä voisin kokeilla sitä jos kerrot vielä värit joita siinä käytit. Kiitos etukäteen.

    Älä nyt pillastu ei sinun tarvitse täydentää tietojani minulla on kaikki tiedot hänestä vaikka ihmettelinkin että miksei hän ole päivittänyt niitä verkkoon.

    "Jotenkin osasin odottaa loppukaneettiasi "Hänellä näytti olevan kouluna takana Vapaa Taidekoulu ja kyllä se töistäkin näkyy." Mihinkä se koira karvoistaan!"

    Tällaiset herjat paljastavat sinussa aika ikäviä piirteitä joiden ei pitäisi kuulua taidekeskusteluun. Aika ikävänsuuntaisia karvoja minäkin luen näistä lausahduksistasi.
    Tosiasia on kuitenkin se että kyseisen henkilön ansioituminen johtuu juuri tuosta koulutuksesta, johon hän on päässyt omilla lahjoillaan vaikka tunnutkin itse uskovan vain pelkästään siihen omaan lahjaan. Et suinkaan kiistä tämän Vapaan taidekoulun merkitystä tässäkin tapauksessa.

    mikäs siinä, puhdasta vastavärimustaa käytän. Käytän paljon indigo-poltettu sienna tai jompikumpi umbra-seosta, siitä saa myös upeita "uhkaavia" harmaita. Toinen on maavihreä(terra verte)-venetsianpunainen-seos. Hyvin jyrkkää mustaa teen alizariini-viridian-seoksella. Olen juuri kevään ja kesän mittaan tehnyt sarjan maalauksia, joissa mustaa on 70-90% maalauksen pinnasta. Hiukankaan kauempaa ei juuri voi sanoa, millä mustalla olen maalannut mutta eri vivahteita niillä saa upeasti.

    Olisi hyvä kuulla, että jos joukossa on sinulle uusia yhdistelmiä, niin miten onnistut tavoitteissasi ja miten ne rinnastuvat omiin sekoituksiisi.

    Vielä sen verran, että olen "harmaafani" ja noiden "uhkaavien" harmaiden ohella käytän paljon musta-keltaokra-valkoinen-seosta, jolla saa hienoa helmenharmaata. Siitä taisi viimeksi olla puhettakin.

    en kiellä vapaan merkitystä hänen maalaamiseensa, päin vastoin sillä on voinut olla aivan ratkaisevakin potku hänelle löytämään nykyinen ilmaisu. Sitähän emme voi tietää, sillä mm. valokuvauksen opiskelu siihen liittyvine värihavaintoineen on taatusti antanut oman osuutensa samoin kuin AMK-opinnot Lahdessa. Ja erehdyt kyllä kirjoittaessasi "vaikka tunnutkin itse uskovan vain pelkästään siihen omaan lahjaan", yleensäkään en oleta muista ihmisistä asioita tai ominaisuuksia, joista en tiedä mitään.

    Olen pahoillani, jos olet kokenut "ikävänsuuntaisia karvoja lausahduksistani". Yritän muistaa vastaisuudessa, että siniun kanssasi täytyy pitäytyä puhtaasti ja vain tiukassa asiassa, kevennykset kuuluvat muille.

    Äänestä

  • old_profile_51194 kirjoitti:

    mikäs siinä, puhdasta vastavärimustaa käytän. Käytän paljon indigo-poltettu sienna tai jompikumpi umbra-seosta, siitä saa myös upeita "uhkaavia" harmaita. Toinen on maavihreä(terra verte)-venetsianpunainen-seos. Hyvin jyrkkää mustaa teen alizariini-viridian-seoksella. Olen juuri kevään ja kesän mittaan tehnyt sarjan maalauksia, joissa mustaa on 70-90% maalauksen pinnasta. Hiukankaan kauempaa ei juuri voi sanoa, millä mustalla olen maalannut mutta eri vivahteita niillä saa upeasti.

    Olisi hyvä kuulla, että jos joukossa on sinulle uusia yhdistelmiä, niin miten onnistut tavoitteissasi ja miten ne rinnastuvat omiin sekoituksiisi.

    Vielä sen verran, että olen "harmaafani" ja noiden "uhkaavien" harmaiden ohella käytän paljon musta-keltaokra-valkoinen-seosta, jolla saa hienoa helmenharmaata. Siitä taisi viimeksi olla puhettakin.

    Suomi24 sähköpostin ja voit ottaa yhteyden sitä kautta minuun. Jos lähetät sinne oman e-mailosoitteesi, tai jos et halua sitä antaa niin sitten Suomi24 e-mailin mikäli sinulla se on tai avaat sellaisen, niin voisin lähettä sinulle yhden tai pari "mustaa" maalausta, jolloin näet millaista jälkeä niillä mustillani saa aikaan. Ota yhteys [email protected] päätätpä mitä hyvänsä.

    lähetetty

    Äänestä

  • veldes kirjoitti:

    lähetetty

    lähetetty

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ilpittore kirjoitti:

hyvän (siis minun mielestäni) nykymaalarin töitä esillä tm-galleriassa Helsingissä. Siellä on Ismo Hyvärisen näyttely 27.9. saakka eli vielä runsaan viikon. Olen harvoin viime vuosina nähnyt hänen veroisensa abstraktin värimaalarin töitä. Jos joitakin rinnastuksia haluaisi hakea, siis ei esikuvia tai malleja, niin mieleen tulee mm. Mark Rothko ja tietyllä tavalla myös Ulla Rantanen mutta ilman hänen viivaansa.

Jos liikutte Helsingin keskustassa niin kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa hänen töitään. Kuulisin myös mielelläni mielipiteenne nähdystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu