..kun pää räjähtää!! En keksinyt muutakaan palstaa, mutta on tässä jotain kiusaamiseenkin viittaavaa. En ole todellakaan varma mistä kaikki alkoi, mutta en oikeastaan tehnyt mitään poikkeavaa.
Tiivistettynä: Mulla (oli) tosi hyvä kaveri, siis melkein kuin sisko ja niin oli AINA ollut..Kaveriporukkaamme saapui uusi ihminen ja siitä se jotenkin lähti. Tämä uutukainen sitten alkoi muiden kavereideni kanssa puhumaan minusta paskaa ja myös tämä hyvä ystäväni. Sain pian kuulla nämä asiat eräältä toiselta uudelta kaveriltani. Vanhat kaverini eivät enää tahtoneet olla kanssani. Vanha hyvä ystäväni oli kyllä puheissa kanssani, mutta hän ei tiennyt minun tietävän tästä selän takana puhumisesta. Hän käytti minua hyväkseen ja yritti vielä toisenkin kerran, mutta epäonnistunein tuloksin. Hän vain lainasi
DVD:eitäni. Olin aiemmin saanut tietää että muutkin tietävät salaisuuksiani, joita olin kauan sitten kertonut tälle hyvälle ystävälleni. Olin melko yksin koko kesän, vaikka hyvä ystäväni oli sanonut voivansa joskus olla kanssani. Pitkän ajan kuluttua hän otti minuun yhteyttä ja halusi taas jotain. Kysyin milloin hän voisi olla kanssani. Ensin hän sanoi että voi. Pian hän ilmoittikin että ei tarvitsekkaan minulta yhtään mitään. Nyt hän käyttäytyy, kuin olisin tehnyt hänelle jotain, vaikka tilanne on toisin päin. Puhuu selän takana...kaipaan häntä enemmän kuin ikinä ketään, samalla vihaan enemmän kuin ikinä ketään..On mulla silti paljon kavereita. Tilanne on ollut sama jo monta kuukautta ja olen pystynyt ihan millä sekunnilla tahansa pillahtaa hirveään itkuun ja sama jatkuu...

Vastaukset 6
Vanhimmat
Todella surullinen tarina. Nyt, sinun on nyt vain unohdettava menneisyys ja katsottava millainen hän nyt on - jos hän haluaa olla vihollisesi, pidä häntä vihollisenasi.
jos sulla kerta on muitakin kavereita niin unohda tämä 1.. !!!
Itelläni oli joskus melkein sama tilanne.. En vain enää ajatellu tätä kaveria tms, enkä vastannut yhteydenottoihin jne, ja elin muutenkin kuin häntä ei olisi..
Ja se tuntui ihan hyvältä, sitä kun unohtaa sitten sen asian, kun tekee sen itselleen selväksi että miten se asia on.. Eli päättää vain että "nyt kertakaikkiaan unohdan koko tyypin"...
Itelleni teki ainakin ihan hyvää.. Nykyään ollaan kuitenkin taas ihan hyviä kavereita, kai se aika parantaa haavat jne.. Ja jos tuntee pitkään jonkun niin sitä voi tavallaan myös "kyllästyä" jonkun seuraan, varsinkin jos puhutaan nuorista ihmisistä.. Kyllä siellä 20 vuoden korvilla alkaa sitten ne oikeat kaverit ja ystävät muodostua.. Nuorena kun kaikki vähän hakee omaa itseänsä, ja me voidaan muuttua nopeastikkin aivan erinlaisiksi..
Sussa ei ainakaan ole mitään vikaa..! =)
Tsemppiä, toivottavasti auttoi..
Ja näähän oli sitten vaan mun ajatuksia.. =)
Klassinen tapaus...
Aika tyhmä toi paras kaveri. Hävetköön. Tsemppiä sulle :)
melkeen sama ongelma. kaveri joka oli enemmän kuin sisko. maailman ihanin ihminen jonka kanssa jaoin kaikki asiat. jonka vuoksi itkin jos ei nähty pitkään aikaan tai ku mun sukulainen kuoli lohutti mua ku itkin. sit mä tapasin uusia kavereita ja aloin viettään aikaa näitten kanssa. sit ne osottautui semmosiksi hyväksi käyttäjiksi jotka halus vaan tietää mun salaisuuksia ja kertoa mun kiusaajille niitä. nyt sen ihanan ihmisen kanssa vä'lit hiipunu. mut onneks se haluu olla mun kaa vielä :') kiitos hänelle että en sekoa kiusaamisesta :D
kehittyy "normaaliin" tahtiin eli olis vaikka 20-vuotiaina taas järkeviä ja saaneet vähän itsetuntoaan takaisin. Laumoittuminen tyhmentää ja heikentää. Tässä vaiheessa häneen tuskin voi ja kannattaa luottaa. Muistan kyllä ihan lapsena, että välillä oltiin kaverin kanssa yhdessä ja välillä hän valitsi toisen sydänystäväkseen ja sitten taas palasi. Mutta nämä murkkuikäisten jutut on hankalampia.