Silmätippaongelma

Hei!
Meillä on ongelmana silmätippojen antaminen. Irlannin setterillämme on silmät hieman ärtyneet ja kävimme eläinlääkärissä. Siellä lääkäri, hänen avustajansa ja minä pidimme koirasta kiinni ja lääkäri todella nopein ottein antoi tipat silmiin. Nyt niitä pitäisi antaa kotona neljä kertaa päivässä ja se on osoittautunut erittäin hankalaksi. Koirani kyllä luottaa minuun aika hyvin ja antaa käsin tehdä lähes mitä vaan, mutta tippapullon nähdessään se muuttuu rauhattomaksi. Olen onnistunut saamaan sen viereeni ja tippapullon jopa kuonon päälle ihmeteltävksi, mutta kun siirrän sitä vähänkään silmien lähelle, niin se väistää päänsä pois. Paikallaan se muuten kyllä pysyy. Päätä en vaan saa millään pidettyä sitä aikaa paikoillaan, että ehtisin tipat laittaa. Nopeus tietysti on valttia mutta sitä ei nyt minulta tähän hätään tunnu tarpeeksi löytyvän. Olen yrittänyt sitä myös väkipakolla pitää paikallaan, mutta mitä tiukemmin otan kiinni, niin sen voimakkaammin se tilanteesta pois haluaa. Onko tämä kaikilla yhtä vaikeaa? Millä ihmeellä te muut saatte tippoja silmiin? Oletteko törmänneet mihinkään muuhun hoitokeinoon, jolla silmät saisi hoidettua kuntoon?
Pikaisia apukeinoja kaivataan!
171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oletko kokeillut, että joku toinen (tai jos olet yksin laita vaikka pöydän kulmalle tai jonnekkin muualle ylös niin, että koira näkee ja haistaa) pitää kinkkusiivua, juustoa tai muuta herkkua. Niin että koiran huomio on siinä ja silloin salamannopeasti tipauttaa tipan, älä siis pidä tippapulloa mitenkään esillä vaan tuo se takakautta. Onko varmaa, ettei tippa kirvele tai muuta, se voi aih tuollaista? Ja tietty se, että väkisin pidetty kiinni, onhan se pelottavaa kun silmää lähestyy ja työnnetään sinne jotain. Yritä myös olla toooooooosi rauhallinen ite, koira vaistoaa hermostumisesi. Ja iiiiiiiiiiiso palkinto, kun tipat laitettu. Jos alkaa sujua, niin kantsii jatkoa varten kuivaharjoitella, että muka laittaa tippoja :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1Avuton kirjoitti:

Hei!
Meillä on ongelmana silmätippojen antaminen. Irlannin setterillämme on silmät hieman ärtyneet ja kävimme eläinlääkärissä. Siellä lääkäri, hänen avustajansa ja minä pidimme koirasta kiinni ja lääkäri todella nopein ottein antoi tipat silmiin. Nyt niitä pitäisi antaa kotona neljä kertaa päivässä ja se on osoittautunut erittäin hankalaksi. Koirani kyllä luottaa minuun aika hyvin ja antaa käsin tehdä lähes mitä vaan, mutta tippapullon nähdessään se muuttuu rauhattomaksi. Olen onnistunut saamaan sen viereeni ja tippapullon jopa kuonon päälle ihmeteltävksi, mutta kun siirrän sitä vähänkään silmien lähelle, niin se väistää päänsä pois. Paikallaan se muuten kyllä pysyy. Päätä en vaan saa millään pidettyä sitä aikaa paikoillaan, että ehtisin tipat laittaa. Nopeus tietysti on valttia mutta sitä ei nyt minulta tähän hätään tunnu tarpeeksi löytyvän. Olen yrittänyt sitä myös väkipakolla pitää paikallaan, mutta mitä tiukemmin otan kiinni, niin sen voimakkaammin se tilanteesta pois haluaa. Onko tämä kaikilla yhtä vaikeaa? Millä ihmeellä te muut saatte tippoja silmiin? Oletteko törmänneet mihinkään muuhun hoitokeinoon, jolla silmät saisi hoidettua kuntoon?
Pikaisia apukeinoja kaivataan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu