Koiran myynti

Jos myy koiranpennun täytyykö tehdä samanlainen kauppakirja, kuin aikoinaan ostettaessa kasvattajalta? Entä mitä "paperiasioita" tähän liittyy?
2404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pakko ei ole. Voit myydä koiran säkissä ja ottaa maksuksi kaksi vessapaperinpalaa joihin on kirjoitettu "500€". Siis ei täydy - mikään laki ei pakota.

Mutta valitettavasti noita sinisilmäisiä ostajia on, jotka eivät kauppakirjaa vaadi. Eli jos haluat toimia niin kuin rehellinen koiran myyjä toimii, teet kauppakirjan joka ainakin vastaa Kennelliiton lomaketta.

Kauppakirja riittää omistajanmuutokseen Kennelliiton rekisterissä, mutta ihan fiksua on allekirjoittaa samalla myös omistajanmuutosilmoitus, jonka pitäisi olla sinulla rekisteripapereiden mukana tulleena.

Ja toki luovutat ostajalle myös koiran passin tms. dokumentin, jossa näkyy koiran rokotushistoria (jos sitä ei ole merkitty rekisterikirjaan). Plus tietysti kaikki todistukset tehdyistä terveystarkastuksista.

Äänestä

No käytä mallina joltisenkin sitä vanhaa kauppakirjaa, tai sitä mikä malli löytyy kennelliiton sivuilta.
Sen voi tulostaakin sieltä, vedellä yli sellaiset kohdat jotka eivät ole enää asiaankuuluvia.

Kauppakirjasta pitää ilmetä, että koira vaihtaa omistajaa,
ketä ovat edelliset omistajat, ketä uudet omistajat, oltava kaikkien allekirjoitukset,
mainittava millä hintaa koira vaihtaa omistajaa,
maininta että hinta on joko maksettu ostotilanteessa /kuitataan saaduksi =ei epäselvyyksiä,
tai sitten siinä sovitaan missä aikataulussa ja miten hinta maksetaan.

Koirasta rotu, sukupuoli, virallinen nimi, rekisterinumero, syntymäaika ja mielellään vaikka väritys.

Jos koiralla on vaivaa, vikaa tai sairautta, niin se pitää kirjata, jotta asiasta ei jälkikäteen tule kinaa.
Myös mikäli jonkin asian perusteella saa alennusta, pitää kirjata se alennuksen määrä ja mikä on loppuhinta ja mikä alennuksen syy.

Sitten jos koira on Suomen kennelliitton rekisteröity koira, josta aikanaan on täytetty omistajanmuutosilmoitus - eli jos sinä myyjä olet kennelliiton rekisterissä merkitty koiran omistajaksi,
niin nyt sinun täytyy siirtää se koiran omistajuus uusille omistajille sitäkin tietä MYÖS.
Sinulla voi olla koiran paperien mukana sellainen omistajatodistus jossa on osio jonka täyttämällä ja lähettämällä kennelliittoon asia hoituu.

Asia voidaan hoitaa myös laittamalla rekkarit ja kopio myyntipaperista kennelliittoon sekä vapaamuotoinen ilmoitus asiasta, ja jos mahdollista, kiva jos ostajan ja myyjän allekirjoitukset. Jos koiran on omistanut useampi kuin 1 henkilö, kaikkien ex-omistajien allekirjoitukset.

Tällä on merkitystä esim jos koiraa aiottaisiinkin vaikka myöhemmin käyttää jalostukseen. Kennelliitto ei rekkaa uuden omistajan teettämiä pentuja, jos narttu on siellä edelleen vanhan omistajan nimissä, ennen kuin asia hoidetaan. Eikä uroksen omistajan nimeä astutustodistukseen huolita, jos uroksen omistajana kennelliitossa vielä kelluu se vanha omistaja.

Eli nämä byrokratiat pitää hoitaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tt kirjoitti:

Jos myy koiranpennun täytyykö tehdä samanlainen kauppakirja, kuin aikoinaan ostettaessa kasvattajalta? Entä mitä "paperiasioita" tähän liittyy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu