Vihreitten Sinnemäki on jo nostamassa kiinteistöveroa seuraavalla hallituskaudella.Meitä eläkeläisiä jotka saavat pienen eläkkeen on jo nyt vaikeuksissa asua omassa talossa.Nykypolitiikka savustaa eläkeläiset pois omasta turvallisesta kodista markkinavoimien armoille.
Suomessa on hyvin toimeentulevia joitten veroja voisi nostaa.Kunta ja valtion viroissa olevien palkkoja jotka tienaavat yli 2500 euroa voisi leikata näin laman aikana.
Ruotsin kielen pakkolaki voitaisiin poistaa, ja ohjata rahat parempaan käyttöön.
Hyvin toimeentulevien verotusta voitaisiin nostaa,tässä muutama esimerkki.
Nyt paljastuneet vaalirahoitukset osoittivat selvästi mihin suuntaan politiikkaa ohjataan,rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät ja ruokajonot kasvaa.
Nyt eläkeläiset näyttäkäämme voimamme seuraavissa vaaleissa,että politiikan suunta muuttuisi.
Suomi isänmaa joka oli joskus oikeudenmukaisempi,on muuttunut markkinavoimien pelikentäksi, ja sen myötä politiikoista on tullut rikkaiten juoksupoikia.
Demarit kosiskelee hyvin toimeentulevaa keskiluokkaa,unohtaen pienet eläkeläiset,työttömät ym väliinputojat.
Uskon että Arhinmäestä on kasvamassa vasemmistolle uusi varteenotettava johtaja, joka antaa toivoa oikeuden mukaisempaan tulon jakoon.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nykypolitiikka ohjaa Sumen rikkaat, vaalirahoitus osoitti ketkä suunnan näyttävät.
Usko politiikkaan on mennyt,kieroa ja epärehellistä peliä.
Kyllä vaalirahoituksella oli merkitystä tuloksiin, varsinkin nuoret luovat mielikuvia mainonnan kautta.
Kauniit ja rohkeat voitti, ja kansa köyhtyy.